Ja näin Zeldan hoitokertomus alkaa. Tai jatkuu. Miten sen nyt haluaa määritellä. Varsinaiseksi aloitukseksi voisi laskea viime vuoden alussa otetut röntgen-kuvat selästä ja kyynäristä. Sekä näitä seuranneen käynnin Leena Piiran luona. Kuvista ei siis löytynyt mitään vikaa, ja eläinlääkärit vaan pyörittelivät päitään, ei tässä koirassa oo mitään vikaa, en mie tiijä miks se ontuu...
Piiran jälkeen Zelda onkin ollut huippukunnossa. Jopa niin hyvässä, että itse unohti lähes koko vaivan olemassaolon. Toki ollaan elelty hissukseen ja varoen, niin sanotusti normi sohvaperunan elämää. Täys muutos Zeldan aiempaan elämään. Ja hyvin on mennyt.
Mutta nyt viimeisen kuukauden sisään ontumiset ovat palanneet. Menin jo laskuissakin sekaisin, viitisen kertaa ehkä? Ja pahempina kuin aiemmin, koska ovat alkaneet metsälenkeillä ja näyttelyissäkin niin sanotusti tyhjästä. Tosin ovat myös kestäneet vähemmän aikaa. Olen itse Zeldaa hieroskellut ja totesin sen itsekin, toinen takajalka on aivan juntturassa. Koko jalka. Samoin selästä kipuilee. Etuosa Zeldalla on aina ollut tosi jumissa (takapäästä johtuen), joten se nyt ei ole mitään uutta.
Vuosi sitten Piira lausui näin: "Oik. SI-nivel lukossa, lanneselässä sivutaivutus vas., vas. ylärintaranka ja kylkiluut jäykät. Kylkiluut painuneet alas ja taakse, lavat joustamattomat. Etuosan lihaksisto kireä, oik. ranne jäykkä, kaularangassa C2 lukko vas."
Tänäpä käytiin Jyväskylässä fysioterapeutti Hannele Kerkelän vastaanotolla. Vähän samansuuntaista oli lausuma. Hannele lähetti meidät ortopedin luo, ennen kuin jatkaa hoitoa. Toisen takajalan polvessa saattaa olla jotain hämärää, ja se nyt ensin poissuljetaan. Piira epäili, että Zeldalle olisi pentuna sattunut joku tapaturma toiseen takajalkaan, joka sitä siis vaivaa ja kaikki oireet aiheutuvat siitä. Käydään nyt varmuudeksi vielä ortopedin luona ja mahdollisesti kuvaamassa polvetkin. Saapahan ainakin varmuuden. Se nyt on kuitenkin selvää, että takaosassa on jotain vikaa, ja sen takia etupää on umpijumissa ja kovassa rasituksessa. Ja jos ei mitään luustollista vikaa löydy (kuten epäilen), saa fyssari jatkaa Zeldan käsittelyä.
Kun vaan saisi tuon maailman rakkaimman otuksen taas kuntoon. Ei siitä enää agilitykoiraa ole pienintä aikomustakaan saada, mutta kunhan pääsisi metsälenkeille käymään, ja ennen kaikkea Zeldalla olisi hyvä olla. Normaalissa arjessa ja aina.
Zelda fyssarin käsittelyssä. Ihanteellinen potilas ei muuta tee kun makaa simmut kiinni. Sekä nautiskelee laaserin piip piip piippauksista :)
Fiona JUN H "Nicely shaped head though skull a little round. Good eye & earplacement, eye a little round, Good length of neck. Nicely angulated front & rear. Tail of correct length. Narrow in front & fine boned. Movement OK, tail a bit raised. Missplaced Canine. Stands nice in profile."
Zelda AVO EH "Jetblack tri of good size. Head balanced but a little too deep for me. Dark wellplaced eye. Would prefer better ears. Good neck. Good frontangulation. Level topline. Would prefer better bend of stifle. Long tail. Frontmovement good but hindmovement is stilted and no drive."
Fiona ylitti taas kaikki odotukset ja käyttäytyi uskomattoman hienosti koko päivän! Ilmeisesti possunkieli nameina todella toimi, Fiona keskittyi täysillä tekemiseen ja unohti tyystin hihnan päässä rähjäämiset. Siis niin mahtava piski. Oli suorastaan ihanaa olla Fifin kanssa kehässä, kun se tuli niin täpäkkänä sata lasissa mukana. Sen seurauksena tosin häntä nousi liikkeissä, mutta eipä se haittaa. Ja siis uskomatonta, mutta ei saatu hylättyä! Tuomari katsoi hammasta. Katsoi uudelleen. Tokaisi minulle "sorry, just a minute" ja poistui selaamaan sääntö(?)vihkosta. Sen jälkeen jutteli kirjurille. Ja sen jälkeen poistui viereiseen kehään toisen tuomarin juttusille. Fiona vaan nökötti pöydällä minua tapittaen ja mie meinasin ruveta jo hihittelemään kehässä, niin koomiselta tuo tuntui. Lopulta tuomari palasi anteeksipyydellen takaisin, ja sanoi minulle jotain hampaista. Tässä jo ajattelin tulevan hylätyn. Oli siis aikamoinen yllätys saada keltainen nauha. Kehäsihteeri vielä minulle selvensi, että siis hampaan takia tuli tämä keltainen. Ilman sitä olis ollut parempi. Eikä muuten ollut mitään sanomista pienestä koosta ;)
Samaan aikaan, kun olin Fionan kanssa kehässä, alkoi vieressä Zeldan luokka. Päivi menikin Zetan kanssa ryhmäosioon. Oli kiva kurkkia mitä Zelda touhuaa samalla, kun seisotin Fionaa pöydällä. Kerkesin juuri esittämään itse Zeldan liikkeet porukassa (47 koiraa luokassa, useampi ryhmä) ja huomasin sitten, että Zelda ontuu. TAAS. Ilmeisesti tuomari ei tätä huomannut, tosin yritinkin vähän sotkea Zeldan rytmiä aina ennen tuomarin silmiä, jotta ei niin selkeästi näkyisi. Soudin ja huopasin, mennäänkö kehään vai ei... Zeldan ontumisia niin usein seuranneena olen huomannut, että yleensä kestävät tosi hetken aikaa. Ja kun oma vuoro tuli, ei koiruus enää ontunutkaan. Eikä ole tänään muutoinkaan ontunut. Mentiin siis kokeilemaan. Muutama Zeldan tyyppinen koira siinä meitä ennen sai H:ta, joten odotukset kaiken turkkinsa pudottaneelle ja umpijumissa olevalle koiralle eivät olleet järin korkealla. EH tuli siis varsin positiivisena yllätyksenä :) Luojan kiitos meillä on fyssari ensi viikolla, nyt jos koska se tuntuu tosi tarpeelliselta.. Zeldan esiintyminen oli täydellisyyttä hipovaa. On tuon koiran kanssa vaan rentoa tehdä hommia, kun se oikeasti toimii. Ja ihan tajuttoman hyvin.
Päästiin vielä kuiteskin hihkumaan riemusta ja kiljumaan ilosta, kun Jedi räjäytti potin, tuloksena NUO ERI1 SA vara-serti. Siis niin mieletöntä! 17 nuorta urosta sai erin ja Jetsku voitti nämä kaikki. On se vaan upea koira :) Näin alkaa matka kohti valion titteliä, ei jäänyt serti kauaksi.. (tai titteleitä, kun agikin lasketaan mukaan)
Ihana pikkumies Jedi
Fiona pääsi treffaamaan sukulaisiaan oikein urakalla. Nähtiin ekaa kertaa komia Riku-isukki ja myös siskopuolia enempi ja vähempi. On nuo kaikki aikas särpäköitä shelttisiä. Myös Zeldan kasvattajaa oli kiva nähdä pitkästä aikaa :)
Puolisiskokset Hertta ja Fiona
Riku-isukki ja pikkutirppana
Zeldan kuva jäi nyt tältä näyttelyreissulta uupumaan. Tosin tuo turkki on kirjaimellisesti niin olematon, että ei sitä juuri parane kuvaillakaan, hih :D
Hei. Minä olen Olli. Olen pieni sininen vesipehmolelu. Osaan kellua hyvin, mutta uimakoulua en ole päässyt käymään. Siksi minut pitää pelastaa rantaan.
Onneksi on olemassa pikkusheltti nimeltä Fiona, joka lopulta tajusi minun ahdinkoni, ja kerta toisensa perään kuskasi minut kuivalle maalle. Kiitos Fiona!
Zelda kävi tänäpä myös ihka yksin treenimässä. Tajusin samalla, että tämä oli eka kerta, kun Fiona jäi yksin pidemmäksi aikaa kotio. Joskus aikoinaan käytiin Zeldan kanssa kahdestaan iltapissoilla, kun Fiona teki pihaan tarpeensa. Mutta ikinä en ole lähtenyt Zeldan kanssa kaksin treenaamaan (paitsi toijalassa, missä Fiona on jäänyt porukoille). Johan oli siis korkea aika saada Zeldan kaksinkeskeistä treeniä ja Fionan olla vähän kauemmin yksinään kotosalla!
Zeta teki hienosti niin kauan, kun oltiin yksinään. Yllättävän kiihdyksissä oli taasen, vaikka ei hallilla oltukaan vaan parkkiksella. Sitten kun tuli toinen koira häiriöksi, vähän putosi Zeldallakin tekemisen taso. Vai pitäisikö sanoa aika hurjasti. Ehkä mie itse muutun jotenkin eri ihmiseksi, kun ei enää ollakaan kahdestaan? Keskittyminen koiraan vähenee? Yleisö jännittää? Tietty toinen koira on aina häiriö. Mutta silti, häiriötreeniä siis kaivattaisiin aika lailla. Sen siitä saa, kun ei ole säännöllistä treeniporukkaa ympärillä, yhtäkkiä vieras koira vieressä onkin ihan outo juttu. Vaikka hyvin Zelda sietää häiriöt, tehtiin tosiaan noin metrin välillä parhaimmillaan.
Treenin alla olivat pääroolissa tunnari, kaukot, luoksetulon pysähdys ja liikkeestä seis. Seuraamistakin hinkattiin aika lailla. Tuli vähän turhan pitkä treeni, mutta sen siitä saa, kun ei ole autoa. Ja koiran mielestä on täysin ylitsepääsemätöntä istua sivussa sidottuna odottamassa. Eieiei. Helpompaa se on koiralle, kun makaa paikallaolossa käskyn alla sivussa. Sekin vaan kun on treeniä.
Tuntui muuten aivan mielettömän rentouttavalta lähteä Zeldan kanssa kaksin ovesta ulos! Tästäkö lapsiaan niin paljon rakastavista mutta toisinaan hermolovaa kaipaavista äideistäkin tuntuu, kun lapset lähtevät johonkin hoitoon? Zeldan kanssa kulkeminen on niin ihanaa ja helppoa. Lisäksi kun se näki, että otin treenirepun mukaan ja nameja taskuun, niin koirahan oli jo heti tekemisen fiiliksissä. Tarjosi seuraamista melkein koko matkan parkkikselle, tai muutoin teputti ihan löysällä hihnalla vasemman jalan vieressä. Tuli ihan mieleen BH-koe, kun sitä ennen ehdollistin koiran siihen, että panta kaulassa + hihna vasemmassa kädessä sykkyrällä = namit. Käytän pantaa vaan treenatessa, ja kiinni koira ei ole juurikaan koskaan treenin aikana, joten Zetahan tajusi tämän hetkessä. Koko BH:n kaupunkiosuuden se siis tarjosi omatoimisesti pelkkää seuraamista namin toivossa ;) Ja näköjään muistaa sen vieläkin. Hassu Zeta Jones.
Totesin tänä aamuna treenien jälkeen Marialle, että miun blogipäivitykset alkaa olla sarjaa jippiajee, mahtavat treenit - perkule kun mistään ei tuu mitään - vautsi mitä koiria - nyt taas itketään jne. Mikä lie maanisdepressiivinen kirjoittelija täällä onkaan ;) Mutta nyt jatketaan samaa sarjaa: vautsi vau mikä mieletön hallitreeni takana!!
Tunnustaako joku käyneensä syöttämässä Fionalle doping-lääkkeitä yön aikana?? En voi uskoa, että minulla oli sama koira käsissäni. Otettiin alusta asti se asenne, että nyt ei riekuta vaan tehdään hommia nätisti ja rauhassa. Vein koiran sylissä halliin ja alusta saakka se oli hihnassa. Sen pidemmin jaarittelematta Fiona pysyi upeasti hanskassa. Se kulki löysällä hihnalla miun kanssani hallissa, haki välillä itse kontaktia, tuli pyynnöstä luokse, teki seuraamista, perusasentoja, ja jopa paikalla oloa hetken aikaa! Mieletöntä.
Aina niillä hetkillä, kun pikkukoira meinasi räjähtää hihnan päässä, napakalla komennolla lopetettiin tänä peli heti alkuunsa (Marialta tuleva pieni murahdus oli kaikkein tehokkain ;)), eikä Fiona lopulta edes yrittänyt rykiä omilleen. Fiona on oikeasti aika pehmeä koira. Nyt sen vasta toden teolla tajuaakin. Se reagoi tosi herkästi ja noihin pieniin murahduksiinkin vastaa häntä heiluen, kieli lipoen ja vähän matalana luokse tullen 'leikki leikkinä' asenteella, enhän mä nyt oikeesti mitään.. Toisaalta Fifi on myös varsin terävä. Tämä onkin mielenkiintoinen yhtälö treenata pehmeän ja terävän koiran kanssa. Vaatii taas paljon omaa ajattelua tekemisessä.. Zelda puolestaan kun ei ole oikeastaan tippaakaan terävä eikä myöskään pehmeä. Se kestää minulta mitä vaan, sekä virheet, komennot että myös omat virheensä. Ja aina jaksaa yrittää täydellä draivilla uudestaan. Tietty oppismishistorialla voi olla oma osuutensa koiran tekemisiin. Sillä täytyykin miettiä, mitä keinoja ja millä voimakkuudella Fionan kanssa käyttää.
Täysin nappiin menneen yliloistavan treenin jälkeen mie leijuin tietty jossain pilvien yläpuolella. Tehtiin kaksi tosi lyhyttä pätkää, ja lopulta kun halliin tuli muita koiria, ei enempää Fionaa sinne otettu, ettei menisi pilalle tämä aiempi onnistuminen. Mutta kuten aina, ei pitäisi tuudittautua sinne pilvilinnoihin, vaan pitää järki mukana. Sainkin varsin kipeää tekevän ja erittäin kirjaimellisen palautuksen takaisin maan pinnalle; loppulenkiltä palatessa lensin suoraan selälleni hallin pihassa ;) Oli vähän jäistä... Eipä ainakaan tarvitse suunnitella menevänsä uimaan ihan hetkeen, mustelmat voi olla melko tyylikkäät parin päivän päästä, heh.
Koirat sen sijaan pääsevät uimaan jo tänä iltana, jippiajee. Ja sitä ennen käydään vielä Zeldan kanssa porukalla tokoa treenimässä. Kyllä nyt riittää menoa ja meininkiä. Ja kevätkin tulee kovaa vauhtia. Ihanaa!
Nyt on kyllä tosi kaksijakoiset fiilikset. En edes tiedä, mistä aloittaisi. Kai se on Fionan ongelmia taas yritettävä analysoida... Omaa terapiaa ja ajatusten purkamista siis.
Kuten jo tiedetään, niin Fionalla keittää yli ja tosi pahasti agilityssä. Se kuumenee jonnekin ihan toisiin sfääreihin, menettää kaiken keskittymiskykynsä ja nostaa stressitason äärilukemiin. Monet kun yrittävät nostaa koiran virettä agilityssä (useimmilla tietty nousee automaattisesti), Fionalla tätä virettä pitäisi saada laskettua aivan mielettömästi. Ja vielä kun keksisi, millä se onnistuu..
Enää ei edes auta, että ollaan yksin hallissa. Tähän saakka suurin ongelma on tuntunut olevan muut koirat, mutta kyllä vaan laittoi pikkukoira elämän ranttaliksi yksin ollessaankin. Heti alusta lähdettiin Marian kanssa tekemään niin, että pikkupiski sai juosta vapaana hallissa ja myö leikittiin keskenämme Marian kanssa. Kun Fiona tuli itse paikalle, otettiin se mukaan ja revitin leluja sen kanssa. Kun se lähti, jatkettiin keskenämme. Vähitellen Fionan omatoimirinksat pienenivät ja leikin pääasiassa sen kanssa. Suht mukavasti saatiin tehtyä yhden esteen hyppytreeniäkin lelulla palkaten. Koiran kiinni saaminen on edelleen probleema, koska se tietää sen niin hyvin, että namista joutuu kiinni. Teinkin aina jotain temppuja ennen kiinni ottoa, ja Fiona jäi ihan kivasti miun luokseni tekemään namien kanssa.
Näin ekalla treenipätkällä, joka sujui siis melkoisen hyvin. Toisella kertaa menikin jo täysin överiksi. Lopulta pikkukoira sai juosta yksinään ympäriinsä, myö käännettiin sille selät ja istuskeltiin hiljaa paikallamme. Fiona ei tee mitään muuta kun haukkuu putkia. Sitä suorastaan v'tuttaa aivan mielettömästi, kun ei päässyt putkiin! (käännettiin putkien suut maahan) Se kiertää ja kiertää, hyppii päin, komentaa, se on niiiin vihainen putkille, kun ei pääse niihin. Sitä stressaa siis aivan suunnattomasti, kun ei saa mennä putkeen. Ei näin putkihullua koiraa voi olla olemassakaan.. Ei edelleenkään kelpaa namit, ei kelpaa lelut, kun mielentila on jossain täysin muissa maailmoissa.
Lopputreenistä Fiona löi koko jutun jo suorastaan läskiksi. Me häippäsimme hallista Marian kanssa ja jätettiin pikkukoira sinne yksinään riehumaan (kun ei taaskaan antanut kiinni) Kyllä se aina riemastui, kun mamma tuli takaisin, mutta saman tien lähti huitelemaan omille teilleen. Lopulta Maria "suuttui" Fifille ja vähän tiukkasävyisemmin sitä komensi. Tämä jopa toimi, koska Fiona vähän mielistellen löi jutun leikiksi, ja tuli sitten miun työni "turvaan". Naksuttelin sille temppuja, ennen kuin otin syliin. Ja tietty aina syliin joutumisestakin palkkaan, ja yritän ottaa sen nätisti ja temppuilun lomassa kiinni. Ei koskaan niin, että äkkiähyökkäys pantaan kiinni tai muutoin metsästämällä.
Tässä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, millä voisi jatkaa etenemistä... Joko tosiaan antaa sen aina juosta yksinään hallissa, vaikka tunninkin kerrallaan, itse istuu sivussa ja antaa toisen mennä. Palkkaa siitä, kun se tulee luokse ja leikkii tai temppuilee silloin. Näin koira saisi itse tajuta, että mamman kanssa on kivaa, ja muualla ei tapahdu mitään.
Toinen vaihtoehto olisi, ettei koskaan päästä koiraa riehumaan. Se on siis aina hihnassa, eikä koskaan pääse yksinään juoksemaan ja räkyttämään putkia. Tässä on vaan se ongelma, että tällöin en saa tehtyä mitään. Fiona ei kuule eikä näe mitään hihnan päässä. Vapaana se sentäs tulee mukana, saadaan jopa tokoiltua (tuli hienot perusasennot ja vähän seuraamistakin malttoi tehdä), ja taisteluleikkeihin se lähtee mukaan. Hihnan päässä ei tietoakaan. Ja joskushan se on pakko vapaaksikin laskea.
Olisi oikeasti mielenkiintoista kokeilla, kuinka kauan se jaksaa juosta ja haukkua hallissa. Veikkaisin äkkiseltään vähintään muutamaa tuntia?? Jos tätä aina vaan jaksaisi tehdä, montakohan kertaa vaadittaisiin siihen, että aika lyhenisi pariin minuuttiin...
Huomenna mennään uudelleen heti aamusta Marian kanssa hallille. Jätetään estetreeni kokonaan tekemättä ja keskitytään vaan tokoon ja naksutteluun. Sitä en vielä tiedä, olisiko parempi pitää koiruus kiinni, vai antaa sen taas vapaana tajuta, että mamman kanssa on kivaa. Katsellaan ja ihmetellään. Edelleen kyllä uskon, että kunhan kenttä sulaa ja päästään ihan yksinään tyhjälle kentälle tekemään, kyllä Fionakin jossain vaiheessa tajuaa, että täällä ei ihan aikuisten oikeasti ole mitään muuta tekemistä kuin touhuta miun kanssani. Varsinkin, kun ei ota niitä pkeleen putkia kentälle ;)
Vuodatusten jälkeen siirtymä ihanaan Zeldaan. Sen kanssa on vaan niin huippua tehdä! Harmittaa aivan vietävästi, kun ei pääse täysillä treenaamaan. Voi kun Zelda olisi terve :'( Varsinkin Fionan jälkeen Zetan kanssa on maailman upeinta treenata, kun se ei mitään muuta haluakaan kun tehdä tehdä ja tehdä miun kanssani. Oiken hakemalla hakee uusia käskyjä ja ohjelmaa. Tällä kertaa otin jopa melko vähän seuraamista, ja senkin pilkkua viilaamalla eli namilla oikea kohta kaikissa siirtymissäkin, ei niin, että koira itse korjaa paikkansa, vaan vein sen suoraan oikein. Hyvin teki.
Nouto meni taas täydellä kympillä, lukuun ottamatta haukkumisia kapulalle juostessa. Mutta jos vauhti pysyy yllä, niin en mene niistä kieltämään. Takaisin tullessa ei onneksi voikaan haukkua ;) Tehtiin myös metallinoutoa. Tosin häiriö oli lievästi sanottuna liian suurta, kun oltiin keskikentällä ja molemmilla viereisillä kentillä oli koira menossa agilityä, öh :D Yritä siinä sitten valita, otatko suuhusi ällöttävän kylmän kovan metallisen kapulan, vai juokset haukkumassa agiliitäviä kavereita. Niinpä. Kyllä se silti sen toi ja saatiin muutama oikein hieno nouto. Perusasentoa en edes yrittänyt vaatia, se on vasta kotona treenatessa mukana.
Marian avustuksella tehtiin jälleen tunnaria. Kuten totesin, Zelda ei yhtään haista kapuloita, häseltää vaan ja tuo mitä suuhun sattuu. Otettiin tähän namit avuksi. Eli kapuloiden eteen pudotetaan muutama namipala, jolloin koira väkisin käyttää nenäänsä niitä haistellessa. Näin saatiinkin muutama onnistunut oikean kapulan haistaminen. Naksut jälleen siitä, kun nenä kävi oman kapulan kohdalla. Tarvis varmaan itse jatkaa kapulan piilottelua, useammalla kapulalla yksinään on niin ärsyttävä treenata, ettei vahingossa kuitenkin tule vääriä kapuloita koskettua. Edelleen uskon, että on tuolla koiralla jo pieni käry siitä, millä perusteella kapula pitäisi valita.. :)
Huiput koirat, kyllä me tästä vielä johonkin edistytään. Mielenkiinnolla huomista treeniä ja sitä seuraavaa blogipäivitystä odotellessa.. :D
Aloitetaan ensin kimppakiva-osiosta, kun shelttijengi kävi jäällä riekkumassa. On se kiva, kun kaverit saa kiinni heti aamusta moi-mentäiskö-jäälle-koiria-juoksuttaan pikaviestillä :) Vähän ehdittiin jo pelätä, että Riina ja Riitu syövät toisensa, mutta nätisti oli koko poppoo. Jedi sai toimia porukan ainoana äijänä, kun Ali ei kerennyt lenkille mukaan (treffattiin kyllä Ali vielä illemmalla), toivottavasti ensi kerralla pääsisi Alikin ihmettelemään riehuvaa shelttijengiä.
Ihana komea Jedi ♥ (Peltsun Boop-Jedi Warrior)
Tältä näyttää shelttinarttu pentujen jälkeen, hih :D (Kilpop Anniina) Ja tuttuun tapaan Keiju taas lennossa..
Päällepäsmäri tättähäärä vanharouva alias Riina (Peltsun Wilram-Picorina)
Jengi vauhdissa
Zelda ei aina ollut ihan mukana näissä spurttailuissa.. Mamman vieressä haukkuminen on paljon hohdokkaampaa ilmeisesti??
Like this!
Larakin oli menossa mukana :)
Vielä koko jengi yhdessä kasassa. Uskomattoman mahtava kuva, koska Fiona ei näytä pieneltä ja Zelda ei näytä typerältä, jes :D Kuvan nappasi Siri.
Lennosta aiheen vaihdos agiliitoon, Fionan pentukurssin toinen treenikerta on nyt takana. Tällä kertaa varustauduin kahden uuden namin voimin: keitetty maksa ja verilätyt. En kyllä oikeasti tiedä, oliko kummallakaan minkään sortin parantavaa vaikutusta.
Kaiken kaikkiaan pikkukoira oli kyllä paremmin hanskassa kuin viimeksi! Nyt en päästänyt sitä kertaakaan irti, vaan koko ajan oli hihnan päässä kiinni. Touhusin taas pääosin yksinäni tyhjällä kentällä. Sain jopa lähetettyä pikkukoiraa namikipolle hypyn takaa (se kävi syömässä ne namit kiposta, JEE!), varsin monen toiston jälkeen tosin. Putkeakin sain tehtyä, heh, pienen kömmähdyksen kautta. Laitoin putken niin täydelle mutkalle kuin sain, jotta saisin koiruuden kiinni putken suulla. Fiona kuitenkin tajusi pian, ettei kannata tulla putkesta ulos, koska joutuu kiinni. Siellä se ravasi ees taas mutkaputkea, ja aina kun näki minut putken suulla, saman tien toiselle suulle. Ei sen ihan näin pitänyt mennä.. :D
Onneksi keksin palkata koiruuden lelulla putken jälkeen. Vedin siis putken melkein suoraksi ja palkkasin vauhdista taisteluleikillä. Tällöin sain napattua perässä roikkuvasta hihnasta kiinni, eikä Fiona tajunnut tulleensa huijatuksi. Keinuakin kokeiltiin muutamaan otteeseen. Se on edelleen hurjan jänskä, eikä keinulla voi syödä nameja (silti kyllä kipittelee keinun ylös saakka). Tehdäänkin sitä nyt niin, että nostan koiran keinun päähän ja yritetään saada se huolimaan nameja myös keinulla. Keinun liikettä ei pelkää yhtään, joten se puomin päällä seisominen vaan jänskättää.
Oli kyllä huomattavasti parempi kerta kuin viimeksi, mutta aivan hurjasti töitä meillä on vielä tehtävänä, jotta joskus päästäisiin eroon näin voimakkaasta häiriöön reagoimisesta.. Ensi viikolla ei päästäkään treeneihin, kun on erkkari Paimiossa. Joku siis saattaa jopa kuulla hallissa omat ajatuksensa, kun Fiona on poissa paikalta ;)
Loppuun vielä Alista kuva, kun herra kävi meillä tyttöjä moikkaamassa:
Koirat oli taas viime yön uusia kokemuksia opettelemassa, tällä kertaa siis fyysikon lauman luona kyläilemässä, kiitos Laura! Mie olin jälleen kerran Konnevedellä "opiskelemassa". Tämän yhden yön keikan tuloksen voi lukea Keskisuomalaisesta tässä tulevien viikkojen aikana otsikolla Sudet koirien hampaissa ;)
Fiona oli ollut hoitopaikassa niin kilttiä tyttöä! Ei haukkunut, kiskonut, ei kiusannut Zeldaa(!!) eikä muutoinkaan touhuillut omiaan. Totesinkin, että me tarvitaan Netta-mummo meille asumaan. Pikkupiski matelee jatkuvasti Nempan edessä ja nuoleskelee sen naamaa. Netta on vähän kovissheltti, ja laittoi Fionan pari kertaa ojennukseen jo tuon ollessa ihan vauva. Kyllä se muistaa. Zelda ja Netta taas ei välitä toisistaan tippaakaan. Jostain kumman syystä Nepa ei ole koskaan Zeldalle edes murissut, niillä ei ole minkäännäköistä suhdettä, ei viha- eikä rakkauspuolella. Hyvin oli Zeldakin pärjännyt hoidossa. Se nyt on niin yltiökiltti ja helppo, ettei Zeldan kanssa äkkiä ongelmia uskoisi tulevankaan :) Tosin Zeta oli kyllä haukkunut jonkun verran, mikä on jo ihan uskomattoman kuuloista, ottaen huomioon, kuka meillä yleensä kiljuu kurkku suorana.. (vaikka Z on kyllä usein se, joka aloittaa!)
Sain vihdoin Fionalle vetovaljaat, jee! Tilasin ne eräältä husky-kasvattajalta mittojen mukaan tehtyinä. Tuntuu tosi piukoilta, mutta ilmeisesti on silti ihan passelit. Tosi napakat niitten tulee ollakin, ja kuitenkin menee remmelit oikeilta kohdilta.
Mie vaan vähän mokasin meidän ekan hiihtokeikan uusilla varusteilla =/ Kuten kerroin aiemmin, uusi hiihtonaru on toooosi pitkä. Fiksuna tyttönä kiepautin sen vaan pari kertaa vyötärön ympäri ja omasta silmukastaan läpi. Tämä ei ihan toiminut näin.. Ensinnäkin naru jäi kuitenkin niin pitkäksi, että pari kertaa hiihdin narun päältä. Koiralle tulee äkkinäinen ikävä nyppäisy kovasta vauhdista, ja eiköhän Fiona alkanut pian vältellä vetämistä ja edellä juoksemista. Ja näin ollen naru roikkui koko ajan ihan löysänä. Sekä meinasi valua alas miun vyötäröltäni. Aaaargh.
Lopulta totesin, että miun on pakko hiihtää ilman sauvoja. Sitten päästiin nätisti etenemään, kun otin sauvat toiseen käteen ja koiran narun toiseen käteen, jolloin sain hyvin pidettyä narun ilmassa ja pois jaloista. Ja tämähän sujui nätisti. Vetäminen ja edellä reippaana juoksu vaan katosivat, ja pikkukoira lähinnä pelkää suksia tällä hetkellä. Voihan rähmät. Jossain vaiheessa otin sen irti juoksemaan, ja kyllä edelleen vauhtia ja intoa riittää. Toivottavasti vanha draivi palailee päälle hiihtäessä, kun nyt visusti pidän narun poissa maasta ja suksien alta. Tarvittais melkein joku toinen koira edelle juoksemaan, niin saisi hyvän vedon päälle kirittäjän avulla. Varmasti unohtuisi kyllä saman tien pelko jyräävistä suksista ;) Eikä sillä, että koiran olisi mitenkään pakko vetää. Mieluummin melkein haluaisin, että se ei vedä. Mutta parempi olisi, että juoksisi edellä naru kireällä, ettei tosiaan itse tarvii sitä kannatella ja pelätä vähän väliä, että hiihtää yli..
Nappasin lyhyen videonpätkän hiihdon lomassa. Vauhti on vähän hidasta, kun takana on jo pari kämmäilyä. Ja lisäksi sohellan kameran kanssa ja hiihdän ilman sauvoja, seli seli. Kivaa oli :)
Huomenna onkin Shelttiyhdistyksen kokous Jyväskylässä. Vitsit miten luksukselta tuntuu, kun voi mennä kävellen johonkin koira- tai hevostapahtumaan! Yleensä reissaan vähintään junalla ja autolla jonnekin hornan tuuttiin ympäri Suomen. Tosin kokouksen jälkeen lähdetäänkin jo Toijalaan, ja sunnuntaina taas agin pentukurssille, jei :)
Huiput koirat ja huiput treenit! Piste. Ja pari huutomerkkiä perään :)
Vihdoin siis päästiin Fionan kanssa kahdestaan hallille. Tai mie käppäilin koirien kanssa Jattilaan (mukava tunnin lämppälenkki) ja Laura tuli autolla paikalle. Oli muuten pikkuinen järkytys avata aamulla verhot ja nähdä mittari sinisellä -15 kohdalla. Pakko oli katsoa pari kertaa uudestaan, mutta kyllä sen viimeistään pihalla huomasi, että ihan pirullisen kylmä on. Hallissa mittari näytti -12.
Alussa kun Fifi pääsi vapaaksi, tuo aloitti tietty saman tutun huuto-riekkumisen, eikä tietoakaan, että olisi tullut luokse. Täysi noteerattomuus ja pian koira alkoi itse tarjoilla, että tässä mie oon, mitäs touhuttais?! Otettiin hyppyä namikipolle lähetyksenä Fifi vapaana, ja tämä sujuikin aikas kivasti. Pari kertaa koiruus taas keksi lähteä viipottamaan omille teilleen kesken treenin, mutta ei viihtynyt kauaa reissussa, kun totesi sen täysin turhaksi. Ja pian tehtiinkin koira koko ajan täysillä mukana, jes! Hypylle lähetykset onnistuivat hyvin, mie jäin lopussa siivekkeen taakse ja pikkupiski sai yksinään irrota nameille.
Pussia tehtiin kanssa vallan mallikkaasti. Silloin kun mie menen päähän huutelemaan, tulee koiruus vauhdilla läpi, vaikka kangas on kokonaan maassa. Kun taas vaihdettiin toiste päin, piti pussia pitää vähän raollaan. Tai välillä kyllä tuli läpi, mutta välillä taas keksi, että pussi on kiva juosta puoleen väliin, kääntyä ympäri ja tulla samaa reittiä ulos. Joopa joo. Fiona on hassu, kun pussia tehdessäkin se käy aivan tajuttoman kuumana, haukkuu ja pomppii, mutta odottaa koko ajan minulta ohjeita. Harvassa on ne kerrat, kun se yksinään kirmaa pussiin tai hypyn yli namikipollekaan. Mutta heti, kun mie olen menossa mukana, niin johan suoritetaan innolla. Ja ihan hyvä näin :)
Keppikujaakin tehtiin menestyksekkäästi melko leveällä kujalla. Täytyy ruveta sitä kaventelemaan, kun ja jos joskus päästään treenaamaan. Ajattelin vähän, että liittäisin verkot mukaan siinä vaiheessa, kun kuja käy lähes olemattomaksi..?
Sillä välin, kun Fiona oli jäähyllä autossa, tuli halliin toinen koira. Mietin jo, kannattaako ottaa enää Fifiä räkyttämään, mutta ajattelin sitten kuitenkin kokeilla, kun toinen koira oli kahden kentän päässä näkymättömissä (äänet kyllä kuului). Toisen koiran häiriössä tehtiin muutama keinu hihnassa (oli hurjan jänskää, eikä namit kelvanneet keinulla, mutta varovasti kipitteli keinun päähän ilman palkkaakin ;)) Samaa hihnatrendiä jatkettiin vielä pussilla, nyt niin, että mie menin päähän huutelemaan. Saatiin varmoja ja vauhdikkaita suorituksia. Ja vauhtia paransi vielä se, että palkkasin tumpuntappoleikillä.
Ei Fionalle olisi enää tässä vaiheessa tullut mieleenkään lähteä omille teilleen, vaikka toinen koira jossain liisikin. Sen verran veti taisteluleikit ja namit puoleensa. Vitsit kun saisi tämän saman koiran myös häiriön alla. Treeniä treeniä, täytyy ottaa tavoitteeksi käydä nyt säännöllisesti yksinään hallilla. Ja toivoa, että kun tuo oikeasti tajuaa, että agi on kivaa ja mamman kanssa on kivaa, se unohtaisi muut agiliitävät koirat...
Zeldan treeni oli pelkkää tokoilua, koska se pentele on taas ontunut tassua nyt kolmeen kertaan lyhyen ajan sisään. En voi ymmärtää. Eikö me voida käydä enää edes normaaleilla metsälenkeillä?! Tekis mieli vaan itkeä. Aika fyssarille onkin varauksessa.. Zeldaa ei pahemmin tassupipit paina, kun pääsee agikentälle! Riemu on rajaton, ja se näkyy myös tekemisessä. Zelda oli aikas super. Melkein voisin jo toivoa, että olis tokokisat agikentän vieressä, niin kyllä riittäisi koirassa virtaa :D (kisoihin ehkä vähän liiallinen määrä kuiteskin..)
Nouto oli vähintään 10+:n liike, saisivat lisätä toko-arvosteluihin tämän arvoasteikon ;) Samoin kaukot meni ekalla kertaa täysin nappiin, ei koira liikkunut milliäkään mihinkään suuntaan. Jes! (viime aikoina se on alkanut hiipiä, en tiedä miksi, koska kaukot on Zeldalla ollut aina tosi hyvin hanskassa)
Erikoisuutena otettiin tunnaria, taas pitkän tauon jälkeen. Tällä kertaa treenattiin kahdella kapulalla, ja naksauttelin omasta kapulasta. Zelda on vaan niin mahdoton häslä, että eihän se ehdi edes vahingossa nuuhkaista kapuloita. Tarjoaa ja viskoo ja noukkii ja murisee, ja jos ei naksua kuulu, kiihtyy vaan entisestään. Miten ihmeessä sille saisi kerrottua, että _haju_ on se, joka kertoo oikean kapulan?! (piilottelemalla kapulaa, joo on sitä tehtykin) Kyllä se ehkä noin 70/30 tarjosi omaa kapulaa, että on se jotain tajunnut. Tein myös pari kunnon noutoa pidemmällä etäisyydellä kahdella kapulalla. Toi kyllä oikean kapulan, mutta en tiedä, millä perusteella se sen valkkasi (tuurilla?). Yhdellä kertaa otti ensin väärän, mutta pudotti sen, ja palasi hakemaan oikean. Mistäköhän se keksi, että on väärä kapula? Ehkä mie en reagoinut mitään? Mitenköhän sitten reagoin oikeaan kapulaan..? Olis tarvinnut tämä videoida :D Mutta kyllä me vielä joskus tunnari opetellaan. Pakko käyttää Zeldaa nyt "kokeilukappaleena" ennen Fionan joskus toivottavasti koittavaa toko-uraa.
Vielä parit Zelda-videot vaihtelun vuoksi. Tokoilussa on kädet taskussa ihan vaan sen takia, että sormet alkoivat jo uhkaavasti olla kangistumisen ensiasteilla. Kyllähän sitä muuten treenais pakkasessakin, mutta kun näpit jäätyy!!
Videosta näkee sen, minkä olen nyt vasta tajunnut toden teolla, kun Fionan kanssa on alkanut treenata. Zelda tekee aivan törkeän epätarkasti. Tällä tarkkuudella ei ole kyllä mitään asiaa korkeampien luokkien kisoihin. Mutta toisaalta, Zelda on miun eka koirani. En varmaan ollut edes kuullut toko-kisoista, kun aloin Zeldaa kouluttaa. Me vaan touhuttiin ja temppuiltiin, ja tehtiin mitä sattuu ja miten sattuu. Enkä varsinkaan ottanut koiraa kisat mielessä, en edes harrastukset mielessä :D Eli aika hyvin ollaan saatu paikattua alkuvuosien sekoilua. Jos oikeasti viitsisi, niin kai sitä pilkkua saisi viilattua niin kauan, että liikkeissä olisi jonkinnäköistä tarkkuutta, mutta kun TK2 on miulle ihan riittävä saavutus, niin se kyllä irtoaa helposti näilläkin osaamisilla :) Ja ne liikkeet, missä ei seuraamisella ole iso rooli (esim. nouto, hyppy, kaukot) ovat kyllä kympin suorituksia. Videolla tosin kaukot on päin peetä, kröhöm. Ja piippaus ei kuulu Zeldasta vaan Muffysta. Zelda ei osaa piipata, se vaan haukkuu sitten senkin edestä...
Ja vielä toinen video hassusta Zeldasta lempilelunsa the-namipallon parissa :D (Fiona ei tajua tästä touhusta hölökäsen pöläystä!)
Mietiskelin jo Fionaa agin pentukurssille ilmoittaessani, että haukattiinkohan nyt liian suuri pala. Niin ehkä saattoi käydä... Tokon pentukurssin aikana aloin saada Fionaa niin kivasti hanskaan myös agin läsnäollessa, että ajattelin kuitenkin kokeilla. Ja tässähän sitä nyt sitten harjoitellaan :) Ollaan siis Männistön Päivin pentukurssilla Sport Dog Parkissa Lempäälässä.
Koko eka tunti meni pelkkään räyhäämiseen ja kiskomiseen hihnan päässä. Harpattiin ainakin viisi askelta taaksepäin keskittymisessä.. Silloin kun Fiona on hihnassa, ja aidan takana tapahtuu agilityä, en meinaa millään saada mitään kontaktia koiraan. Ei kelpaa namit ja ei kelpaa lelut. Aaaargh. Ei siis pystytty tekemään mitään varsinaisessa opetuksessa.
Onneksi yksi kenttä hallissa oli tyhjänä, ja Päivi sanoikin, että voidaan mennä Fionan kanssa sinne tekemään. Sillä sehän osaa putken (vähän liiankin hyvin.. :D) ja siivekkeiden kiertoa ja hyppyä olen jonkun verran tehnyt. Tyhjällä kentällä siis päästin pikkupiskin irti ja johan päästiinkin vauhtiin.
Siellä sain hyvin tehtyä putkea ja hyppyä pelkillä siivekkeillä. Kun koira on vapaana, ja koko ajan tehdään jotain, kyllä se sitten pysyy miun mukanani ;) Namien syöminen on vaan tosi minimissä vapaanakin, Fionalle on ihan se ja sama, saako se palkkaa esteen jälkeen, kun suurimmat kiksit ja palkkauksen saa siitä, että saa juosta ja haukkua ja mennä putkeen. Joten pikkukoiran kiinni saaminen on edelleen melko haasteellista...
Keppikujaa meidän oli tarkoitus kokeilla, mutta eihän siitä tullut yhtikäs mitään. Joo, Fiona osaa kyllä kujan, ja joo, osaa etenemiskäskyn namikipolle. Mutta kun ei kiinnosta namit, niin eihän sitä saa millään edes etenemään kujan läpi. Ei edes hihnan kanssa, koska joka sekunti koiruus yrittää hyökkiä pois kujasta kohti aidan toisella puolen agiliitäviä koiria.
Toisaalta voisi ajatella, että ehkä se jossain vaiheessa vielä tajuaa, että miun kanssani on kiva tehdä, silloin pääsee esteille ja saa palkkaa. Ja näin ollen unohtaisi muut agiliitävät koirat? (ja näin kesällä toivon tapahtuvan, kun päästään ihka yksin kentällä treenaamaan ilman pienintäkään häiriötä) Toisaalta taas, kuten Päivikin sanoi, olisi hyvä tehdä koiralle selväksi, että se ei saa karata pois miun luotani. Eli jos se lähtee, pitäisi se saada palautettua takaisin. Mutta milläs sen teet, kun Fiona lähtee niin sehän lähtee..
Miten voikin olla, että melkein olen kateellinen kurssin muille koirille :D Ne vaan seisoskelevat hiljaa omistajansa vieressä ja katselevat maailman menoa. Namilla voi ohjata koiraa tulemaan siivekkeen takaa tai putken läpi ja toiset tulevat hiljaa ja nätisti mukana. Ei, en oikeasti ole kateellinen, tällaisen ylihullun pikkupirunhan mie aina halusinkin :D Vielä kun saisi sen energian kanavoitua oikeaan suuntaan.. Tämä pikkupiru muuten napsi minua punteista, kun juoksenneltiin vapaana kentällä. Siis täh, ei se ole ikinä ennen edes yrittänyt minua napsia. Että niin ne kierrokset vaan nousevat..
Ensi kerralla otetaan fleksi mukaan, ja katsotaan nyt, miten homma tästä etenee. Ajattelin myös mennä tuntia ennen halliin istumaan, ja yrittää vaan saada kontaktin pikkukoiraan. Jos yrittäisi sillä jotain aivotyöskentelyä sheippauksen muodossa kokeilla käytävällä, mistä se ei suoraan näe agia. Tosin täytyisi ensin keksiä niin maailman paras nami, että koira jaksaisi kiinnostua mistään tekemisestä, enkä ole ihan varma, onko sellaista olemassa..? Meillä on nyt jo huippunamit käytössä treeneissä, samoja ei siis ikinä kotona syödä. Ja vaikka heittelisin niitä suoraan koiran eteen maahan, ei kelpaa ei... Agility vie voiton ihan kaikesta muusta elämästä, niin se näyttää olevan.
Huomenna mennään Jattilaan treenaamaan siinä toivossa, että siellä ei olisi ketään muita, ja saisin Fionan keskittymään miun kanssani tekemiseen. Ja jos siellä on muita, tehdään kontaktiharjoituksia tokon muodossa. Näitä hallikäyntejä kyllä tarvittaisiin nyt paljon, paljon ja vielä vähän enemmän. Eri halleilla ja eri koirien parissa. Hitsit kun olis edes mätsäreitä enempi tarjolla..
Pakko vielä kirjoitella ylös taas yksi ei-niin-kiva tapahtuma eiliseltä metsälenkiltä. Taaaas kerran laittaa vihaksi isojen koirien omistajat, joilla ei ole koira hanskassa, mur. Käppäiltiin siis koirien kanssa metsäpolkua pitkin, kun huomasin kauempana edessä ihmisen. Yritin vielä katsoa, näkyykö koiraa, mutta en lumikinosten takaa ainakaan huomannut. Huusin tietty koirat luokse, ja olin juuri laittamassa Fionaa kiinni, kun yhtäkkiä tajusin, että suoraan meitä päin polkua pitkin laukkaa isokokoinen dobermanni. Zelda oli vieressä vapaana, ja koiran tajuttuaan pinkaisi tietty karkuun. Fionasta pidin valjaista kiinni.
Näitä irtokoiria on ollut niin paljon, että oma toiminta tulee jo jostain selkäytimestä. En ede ehdi ajatella mitään, kun täysin refleksinomaisesti on vaan pakko napata irtokoira kiinni. Onneksi tällä dobberilla oli panta kaulassa ja vielä hihnakin perässä, sain sen kaulapannasta napattua kiinni. Siinä sitten yritin pitää dobberin toisessa ja Fionan toisessa kädessä eri puolilla itseäni. Pian kuitenkin totesin tämän täysin mahdottomaksi, ja oli pakko päästää Fiona irti.
Dobberi tietty rykäisi perään, ja siellä mie makasin rähmälläni hangessa ja roikuin täysin voimin pannassa kiinni. Omistaja vielä huusi jostain, että älä päästä irti. Mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua irrottamaan pannasta!!! Iso urosdobermanni tulossa täysillä päälle ja omat pikkusheltit vapaina, juu ei. Lopulta omistaja pääsi paikalle ja otti hihnasta kiini. Kovasti pyyteli anteeksi, ei kuulemma yhtään meitä huomannut. Ei varmaan huomannut ei, mutta koira kyllä huomasi. Kysyi vielä, saanko omat koirani nyt kiinni. Tietty saan, ja vapaana jatkettiin matkaa sinne, mistä dobberi kimppuun ryykäsi. Pitkän aikaa kulkivat shelttitytöt hännät pystyssä ja varmuuden vuoksi haukkumurinan säestyksellä, kunnes uskoivat, ettei sieltä enää ketään vastaan tule.. On nämä aina niin kivoja tapahtumia. Luojan kiitos sain taas napattua dobberin kiinni. Toivottavasti koskaan en sellaista päivää joudu näkemään, että vihainen (tai vaikka kilttikin) irtokoira pääsee omien irti olevien koirien niskaan. Tämä onkin ainoa syy, miksi voisin kuvitella pitäväni omat koirat metsässä kiinni, mutta onneksi vastaan tulee koiria vain yhdellä lenkillä sadasta. On vapaana kirmaaminen kuitenkin sen arvoista.
Eipä olla aikoihin tehty kontakteja Fionan kanssa. Piti siis pitkästä aikaa kokeilla, miten homma toimii. Ja hyvinhän se pikkupiski muisti jutun juonen. Naksauttelen edelleen oikeasta paikasta, ja alan vaihtaa omaa sijoittumistani. Sen kestää jo hyvin, että itse olen paikoillani ja osaa kipittää onoffiin. Se ei kuitenkaan onnistu, että mie etenisin ohi puomista. Ja ei tietenkään, kun en ole kestoa vaatinut. Vähitellen aletaan siis lisäämään sitäkin.
Onko koiralle kuitenkaan oikein, että pidennän naksun tuloa, vai pitäisikö tässä kohtaa jo unohtaa naksu ja käyttää pelkkää vapautussanaa? Tietty sekin täytyy ensin opettaa siirtymävaiheen kautta. Sitten kuitenkin, kun joskus siirretään liike oikealle puomille, siihen tarvittaisiin taas naksu. Taas kirjoittelen tänne ongelmakohtia, jotka toivottavasti saan mielessäni ratkottua ;) Mutta ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan!
Videolla on myös pikkupätkä seuraamista. Siinä tuli ongelmaksi liian suuri etäisyys sivusuunnassa. Nyt kun liike on vielä niin alkumetreille, saadaan toivottavasti tämä pikaiseen korjattua. Ja paremmalta jo näyttääkin :)
Jos jaksan vielä Zeldan treenipätkän editoida, niin heitän sen seuraavaan postaukseen. Perusseuruun pyörittelyä ja kaukokäskyjä vaan, tarvis ehkä kuvata vähän monipuolisempi video :D Mutta ei tässä matolla oikein muuta mahdu, oi tule jo kesä ja sula kenttä!
Luonnontieteellinen laskiainen, tuo ihana jokavuotinen perinne Laajavuoren laskettelurinteessä! Luonnontieteelliset ainejärjestöt järjestävät joka laskiaisena yhteisen laskiaisriehan jatkoineen. Jotenkin tämä oma riehuminen vaan rupeaa rauhoittumaan vuosien myötä, ei ole enää takit hajoilleet ja joka paikka mustelmilla ;) Tänä vuonna otin jopa koirat mukaan rinteeseen.
Zelda - vanha rouva - oli taas kuin agilitykisoissa konsanaan! En ymmärrä, mistä tuo vetäisee sellaiset kiksit jossain laskettelurinteessä. Ihme koira. Kaipa se tunnelma tuo jotenkin kisat mieleen, kun musiikki pauhaa ja on paljon ihmisiä ja liikennettä..? Zelda riehui sitten Fionankin edestä. Fifi kun oli alkuunsa ihan ihmeissään, ja hiljaa vaan katseli menoa ympärillä..
Lopulta miun oli pakko päästää Zelda taas riehumaan, sen onnea on niin ihana katsella ♥ Kun rinne vähän hiljeni ja porukka väheni, päästin Zeldan vapaaksi. Sehän ampaisi kuin pikakiituri konsanaan täyttä laukkaa rinteeseen. Mie menin pulkan kanssa perässä ja yhdessä lähdettiin laskuun. En tosin ylhäältä saakka uskaltanut laskea, koska mäki oli jäinen ja vauhti sen verran luja, että jos koira tulee alle niin sehän jää alle.. Alkurinteestä siis vaan otettiin vauhdit Zeldan kanssa.
Pari metriä koira juoksi pulkan vierellä, mutta sittenhän se jo kiisi täyttä laukkaa kauas edelle alarinteeseen. Mie tulin pulkalla perässä, mutta Zeta ilmeisesti hukkasi meikäläisen, koska hetken riehuttuaan se juoksi täyttä päätä takaisin mäkeen - vaikka mie istuin pulkassa mäen alla :D Siellä se haukkuen kirmasi ympäri rinnettä, kunnes juoksi takaisin alas ja lopulta tajusi, että meitsi istuu pulkassa. Hassu ihana koira. Tässä Fionakin vasta kunnolla heräsi, kun Zeta pääsi vapaana kirmaamaan. Ja sen jälkeen pikkupiskiä ei olisi saanut hiljaiseksi kirveelläkään.. Tulihan sieltä se tuttu villipeto esiin ;)
Oli kyllä koirille kova pala, kun mie kävin laskemassa pulkalla :D Kaveri toimi aidantolppana, eivätkä koirat ollenkaan tajunneet, koska mie tulin pulkalla alas. Sen sijaan riemu oli rajaton, kun lopulta keksivät, että sieltä se mamma tuleekin, ihan väärästä suunnasta, hih.
Hitsit kun oli kivaa. Zeldan kanssa tarvis ehdottomasti käydä useammin pulkkamäessä, toinen oli niin elementissään! Kun vaan kroppa kestäisi... (tämäkin kaikki riehuminen taas sillä pienellä sisällä kytevällä pelolla, alkaako koira ontua vai ei...)
9kk. Sievä pieni narttu, joka saa vielä kauttaaltaan ajan myötä kehittyä. Pää suhteessa runkoon. Kauniit silmät ja korvat. Kuono voisi olla täyteläisempi ja vasemman puolen kulmahampaan asento virheellinen, mikä vaikuttaa palkintoon. Sopusuhtainen raajaluusto. Hyvin kauniit värit. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu kauniisti. Hyvä häntä. Mukava luonne.
7v. Jäntevä, oikealinjainen narttu, jolla sopivasti runkoa ja raajaluustoa. Oikealinjainen nartun pää. Kaunis silmien muoto. Hyvä purenta ja alaleuka. Niskan kaari voisi olla parempi ja etuosa tiiviimpi. Liikkuu sujuvasti sivulta. Kauniit puhtaat värit. Mukavan reipas luonne.
Mitäpä näihin enää lisäämään, hyvin pätevät arvostelut molempiin koiriin. Zeldan etuosan kommenttia vähän ihmettelen, ei ole koskaan ennen sanottu. Voisiko koiran etuosa löystyä sen myötä, kun on lopetettu agility? Ja Fionan korvakommenttia kyllä ihmettelen, muilla raskaskorvaisilla kun oli siitä maininta. Ja Fionalla taisi olla vielä kaikkein raskaimmat. Tosin ei tuomari edes katsonut korvia läheltä, kun jumiutui saman tien hampaisiin..
Tuomari oli kyllä tosi mukava käytökseltään. Jutteli jotain siinä pöydällä oltaessa, ja muutenkin koko kehää käskytti nätisti ja hymyili melkeinpä koko ajan. Tuomarin linja sen sijaan ei mennyt yhtään nappiin meidän koko näyttelykokoonpanomme kanssa.. Eivät selvästikään mustat, pitkärunkoiset sporttisheltit miellyttäneet. Parhaat sijat veivätkin pienet, lyhyempirunkoiset soopelit koirat. Eli sellaiset kuin Muffy! :D Muffy – meidän viimeinen toivomme – räjäytti potin ollen vetskujen VSP ERI ja SA palkinnoin. Hyvä Muffy! Fionan äippä Hyrrä sai EH:n, kuten myös viimeistä sertiään metsästävä Hyrrän äiti Netta. Quru ja Viekas saivat H:t. Tuomari jakoi kyllä tasaisesti kaikkia kolmea väriä.
Fionan esiintyminen oli varsin yllättävä. Koko reissun ajan oikeastaan pikkukoira oli huomattavasti rauhallisempi kuin oletin. Kyllä se huusi ja kiljui ja räyhäsi, muttei ollenkaan siihen malliin kuin aiemmin. Heti alkuvaiheessa meille sattui tosi kiva äksidentti. Jälleen yksi syy lisää, miksi vihaan isoja aggressiivisia koiria, ja kohta varmaan kaikkia muita rotuja kuin shelttejä….! Käveltiin pikkupiskin kanssa näyttelyhallin käytävällä, ihan vaan tutustumassa paikkaan. Käytävän sivulla hallin seinän vieressä istui omistajansa vierellä jokin valtaisan iso huskyn näköinen koira ihan rauhallisena. Käveltiin ainakin metrin etäisyydellä ohi koirasta, kun yhtäkkiä tämä hyökkäsi suoraan Fionan niskaan! Molemmat etutassut ojossa työnsi pikkukoiran kylki edellä maahan ja Fiona tietty kiljaisi paniikissa. Onneksi hyökkääjällä nappasi hihna kiinni, eikä saanut pahempaa vahinkoa aikaan, kun omistaja jo vetäisi sen luokseen. Hetken aikaa Fiona kulki paniikissa pälyillen ja häntä koipien välissä… Voi prkl stna tekisi vaan mieli sanoa!! Zeldan kimppuun on niin niin niin monta kertaa käynyt vieras iso koira, etten ole edes laskuissa mukana, ja nyt se alkoi sitten Fionallekin. Tästä lähtien ehkä tosiaankin kuljetaan koira sylissä tungoksessa. Eikä tuossa ollut edes tungosta. (myöhemmin tämä sama koira poistui näyttelypaikalta meidän kehämme ohitse hihnassa räyhäten ja kireällä remmillä vietynä..) Kyllä kuului ja näkyi paljon muitakin rähinöitä, sen sortin rotuja näytti olevan viereisessä kehässä. Ei kiva.
Mutta niin Fionan käytökseen. Nopeasti se palautui tästä tapahtumasta ja pian oli taas oma riehukas itsensä. Kehässä kuitenkin Fiona muuttui ihan oudoksi. Voinko oikeasti itse jännittää niin paljon, että se lamaannuttaisi koko koiran?? Viime mätsärissä tehtiin liikkeet kahdella jalalla pomppien ja suu auki tauotta. Nyt liikkeet esitettiin ihan hiljaa kuono maata vilistäen.. Siis omalla vuorolla, yhdessä ympäri kiertäessä pikkukoira oli kyllä kivasti kontaktissa. Ja seisomiset meni ihan ok, välillä hääräili ja pälyili, välillä sain nätin katsekontaktin ja hetken aikaa ihka oikeaa seisomista. Pöydällä oltiin tosi nätisti. Oli tämä ehdottomasti parempi esiintyminen, mitä kuvittelin, mutta varsin outo sellainen.
Zelda yllätti myös täysin. Se oli niin pro!! Varmasti paras esiintyminen Zeldalta ikinä :D Kehässä Zelda oli kuulolla koko ajan, ei kertaakaan haistellut maata ja nameja. MUTTA ei myöskään haukkunut ja komentanut meikäläistä. Jeeeee. Liikkeet tehtiin tosi kauniisti ja hiljaa, seisomiset nyt on aina sujuneet, Zeta nököttää paikallaan katsekontaktissa vaikka maailman tappiin. Minua oikein huvittaa aina, kun tuomari tulee koiran eteen jotain supisemaan ja yrittää saada koiran huomion. Zelda aina vilkaisee tosi nopeaan tuomaria, mutta siirtää äkkiä katseen takaisin miun silmiini. Pöydälläkin se vaan seistä nökötti katsekontaktissa, kun tuomari vieressä ihaili sitä ja saneli arvostelua… ihanista kauniista silmistä, jotka niin herkeämättä tapittivat mammaa odottaen seuraavaa käskyä ja namia :)
Palkintona hienoista esiintymisistä piti tietty ostaa näyttelytuliaisia. Fiona sai kettu-kettuliinille kaverin eli näätä-näätäliinin. Zelda puolestaan kongin. Ja tuli muuten hyvään saumaan tämä kongi. Fiona kun on viime aikoina alkanut alistaa Zeldaa. Se kiipeilee sen niskaan pitkin päivää ja välillä alkaa nylkyttää takaa päin. Zelda ei tajua koko jutusta mitään ja kävelee vaan alta pois. Jos sitäkään. Joskus kun oikein menee hermot, saattaa se vähän vilauttaa hampaitaan. Mutta nyt kongin kanssa Zeta näytti taas kaapin paikan tässä taloudessa. Se ei päästänyt Fionaa lähellekään aarrettaan, ja vaikka Fiona olisi vähän kauempanakin vaan haistellut lattiaa, Zelda syöksyi hampaat irvessä sen kimppuun, ajaen pikkukoiran pois mahdollisesti maahan pudonneilta nameilta. Hyvä Zelda, tätä tarvittiinkin!
Tältä meillä näytti eilen illalla:
"Onks pakko jos ei haluu??"
----------------------
Fiona ja Hyrrä-äippä näytelmissä:
... ja Zelda kotona uuden aarteensa kimpussa :D
-----------------
muoks. Lisänä vielä parit Lauran ottamat kuvat:
Lennokas askel ja kuristuva koira..???
Hetki nätisti. Tai melkein ainakin. Oikeesti me kyllä seistäis niin, et mie seison koiran edessä...
Zelda on viime aikoina ollut tosi hyvässä kunnossa. Siis TOSI hyvässä. Se ei ole ontunut vuoteen, ja muutoinkin sen käytöksestä huomaa, että uskaltaa irrotella aiempaa enemmän. Ei se tietenkään samaan tapaan liiku kuin muut koirat, mutta laukkailee Fionan perässä, ja viime viikkoina on useampaan kertaan jopa innostunut leikkimään Fionan kanssa! Uskomatonta :D
Zeldan omat ehdottomat suosikkileikit on kuitenkin olleet pannassa jo kauan. Palloa ei ole heitelty kunnolla aikoihin. Kerran otin metsään pallon mukaan, ja muutaman kerran sitä Zeldalle viskoin. Fiona ei tajua palloista mitään, ja roikkuukin siis Zeldan hännässä koko pallon heittelyn ajan.
Vielä parempi leikki on kuitenkin lumipalloleikki! Ja tämähän menee niin, että minä istun maassa, ja viskon tiheään tahtiin lumipalloja vastakkaisiin suuntaan. Zelda juoksee väliä kieli poskella ees taas ees taas. Ja se jaksaisi tätä vaikka kuinka ja kauan... On kokeiltu ;)
Tänäpä käytiin sitten metsälenkillä, ja metsässä on ihana pieni metsälampi. Jäällä oli selvästi touhuttu, ja mentiin kanssa koirien kanssa jäälle käppäilemään. Uppohangessakin koirat etenivät vaivatta, kun lumi on niin tiivistynyt. Innostuin sitten heittelemään lumipalloja koirille. Zelda meinasi seota sukkiinsa, se oli niin innosta piukeana :D Olipa muuten hauska huomata, että kyllä Zelda vaan Fionaa lujempaa juoksee, kun toinen yritti saada sen kiinni lumipallosyöksyjen välillä. Ähäkutti. (Fiona ei siis ihan kätsännyt tätäkään leikkiä)
Aina välillä pallojen nappailun välissä Zelda jäi seisomaan paikalleen etutassu ilmassa. Kuten sillä on hyvin usein tapana tehdä. Nykyisin vaan kun Zelda pysähtyy kesken reippaan tai raskaan liikunnan, minulla pomppaa sydän kurkkuun ja kylmä hiki hiipii selkään - ei kai se vaan onnu!? Mutta kun koira aina saman tien jatkoi itse riehumista ja pomppimista, niin totesin sen olevan kunnossa. En kuitenkaan kauaa juoksuttanut..
Jossain vaiheessa Zelda tuli miun luokseni hengaamaan, ja Fiona jatkoi yksinään pallojen perään pomppimista. Ihan yhtäkkiä tajusin, että edessäni oleva lumi on punaista - verta! Eipä tarvinnut kauaa aivorattaiden raksuttaa, kun tajusin heti, että sen on pakko olla Zeldasta. Pikainen vilkaisu koiraan, ja toinen etujalka oli punaisena valuvasta verestä... Ei voi olla todellista!
Tarkempi tutkiskelu osoitti kannuskynnen roikkuvan lähes irtonaisena. Nappasin sen sitten kokonaan pois ja yritin painaa kynttä lumitupolla. Se vaan vuosi ja vuosi.. Mitäpä siinä muutakaan voi kun jatkaa matkaa. Onneksi metsässä on niin hyvä ja tiivis polku, ettei enää lumi raapisi kynttä. Eikä Zeldaa näyttänyt häiritsevän yhtään.
Verenvuoto jo melkein tyrehtynyt
Jossain vaiheessa matkaa Zeta kuitenkin alkoi ontua. Virittelin nenäliinasta ja pompulasta paketin tassun ympärille ja kannoin koiraa. Nenäliinasta huomasi, ettei se enää kauheasti valuttanut, onneksi. Mutta koira senkun ontui. Metsästä kun päästiin tielle ontuminen vasta pahenikin. Viimeiset muutama kilometri kotio mentiin melkein koira sylissä. Ja vastaantulijat katsoivat ihan hippasen pitkään :D
Loppumatkasta oli pakko antaa taas koiran kävellä, eikä se enää ontunutkaan, jes. Kotona vielä putsailin kynnen ja laitoin haavasuihketta, ettei nuole verta. Eiköhän tämä tällä hoidu :)
Sain taas itse muistutuksen Zeldan kanssa elämisestä kuin salaman kirkkaalta taivaalta. Eli täytynee jättää kaikki kivat leikit väliin, jotta koira pysyisi jatkossakin näin hyvässä kunnossa. Ainakin melkein, kyllä me aina välillä vähän riehutaan ;)
Metsässä putoili jatkuvasti hurjasti puista lunta. Melkein pelotti, että kohta jäädään alle...
Trimmaushetki on ohitse, kiitokset jälleen Lauran! Prinsessan ja keijun korvien trimmaukseen pätevät varsin yksinkertaiset ohjeet: Zeldalta pois niin vähän kuin mahdollista ja Fionalta pois kaikki mitä suinkin irti voi leikata :D
Ja tässä tulos
Ennen trimmailua käytiin vähän shoppailemassa, edelliseen postaukseeni viitaten. Lopulta päädyin niinkin yksinkertaiseen ratkaisuun, että helpoin vaihtoehto on tehdä itse naru. PP:n vinkkien avulla netistäkin tosin löytyisi pidempiä joustonaruja, mutta hintaa riittää.. Nyt laskettiin, että alle kymmenellä eurolla saa tehtyä juuri sellaisen vetonarun kuin itse haluaa. Ostettiin siis metritavarana mustekalaa ja siitä askarrellaan. Fiona saa vihreän hiihtonarun ja Netta keltaisen juoksunarun. Laura nämä molemmat lupasi valmistaa, kiitosta jälleen! =)
Vielä täytyisi pikkukoiralle tilata kunnolliset vetovaljaat, siinä vasta onkin surffailtavaa, kun netistä ne melkein tulee ostaa. Harvassa eläinkaupassa myydään vetovaljaita, saati sitten viisikiloiselle koiralle.. Tähänkin vastaanotan mielelläni vinkkejä.
Huomenna on vuorossa koirien pesu ja viimeiset karvojen pätkimiset. Vähän ehkä jänskättää tuleva näyttely, mutta eipä juuri. Zelda on melko varma esiintyjä, ja tulosta on saanut tasaista EH-ERI linjaa. Jotain samansuuntaista odotan nytkin. Fionan esiintyminen jänskättää, mutta kun sen puolesta ei ole tuloksista mitään paineita, niin mennään vaan hyvillä fiiliksillä hengailemaan ja kokemusta hakemaan. Kallis mutta kiva harrastus, niinhän se menee, ainakin näiden molempien koirien kohdalla :)
Zelda niin rakastaa hoidettavana olemista, as you can see! ;D
Käytiin tänäpä Fionan kanssa ihka ekalla oikealla, ihan kunnollisella hiihtolenkillä. Onhan myö talven mittaa hiihdelty useastikin, mutta yleensä porukoiden luona autoteitä ja pyöräteitä pitkin. Sellaista rauhallista menoa siis. Ja kerran lammen ympäri perinteisen latua pitkin äiteen suksilla.
Tällä kertaa käytiin siis Jyväsjärven jäällä, ja tällä kertaa pisteltiin menemään ihan tosissaan :D Mie pääsin hiihtämään luistelua, ja urakin oli pääosin ihan suht hyvä (välillä oli kyllä pakko lykkiä tasatyöntöä latua pitkin). Fiona kyllä yllätti meikäläisen ihan täysillä!
Se oli niin elementissään kuin koira vaan voi olla. Melkein jopa voittaa agility-riehumisen ;) Mie hiihdin niin lujaa, kuin itsestäni irti saan, ja silti Fiona kiskoi minua koko ajan ihan tosissaan ja täyttä höökää. Uskomatonta, miten tuollainen viiden kilon sinttikin tarjoaa vetoapua! (vitsit millaista oliskaan hiihtää >20kg koiran kanssa...) Ja jälleen kerran pikkukoira haukkui käytännössä koko lenkin ajan, mutta tässä lajissa se sille sallittakoon.
Jotenkin oletin, että kyllä sen on pakko väsähtää, kun jonkin aikaa on hiihdetty täyttä vauhtia putkeen. Mutta ei. Lopulta tehtiin noin 5km lenkki, ainakin JKL:n kaupungin sivuilta katsottuna. Aikaa meni 35 minuuttia. Ja silti Fiona olis vaan halunnut jatkaa. Joka kerta, kun pysähdyin, alkoi pikkukoira haukkua ja sinkoilla ees taas hihnan päässä, että mennään nyt jo!! Eli ei kyllä ihan äkkiä lopu kunto kesken, mie taas puuskutin naama punaisena loppumatkasta, lääh..
Tässä vaan tulikin ongelma vastaan, että ei miulla ole oikein Fionan kanssa hiihtämiseen sopivia vehkeitä. Zeldan kanssa on aina ollut niin helppo hiihtää, kun se ensinnäkin tottelee suullista ohjausta vallan mainiosti, ja toisekseen usein juoksee miun vieressäni naru löysällä roikkuen. Näin ollen ollaan voitu hiihtää fleksissä, niin että koira menee edellä, tai vetonarussa niin, että se tulee vierellä. Zelda kun ei osaa vetää. Hassu koira.
No mutta Fionan kanssa fleksi ei toimi, koska ensinnäkin se vetää koko ajan, jolloin "kiinteä" hihna töksähtelisi ikävästi vedossa. Ja vielä suurempi syy on, että en saa koiraan mitään hallintaa, jos ja kun tulee ohiteltavia tai vastaantulijoita... Ja Fiona tietty räkyttää kaikki muut hiihtäjät. Vetonaru taas on muuten aivan loistava, mutta se on vähän lyhyt. Fiona kun kiskoo koko ajan, naru toimii vallan mainiosti, mutta pelkään jatkuvasti, että hiihdän sen päälle, etenkin kun tulen täyttä vauhtia perässä. Jos koira tekee pienekin hidastavan liikkeen, on se jo alla. Onneksi näin ei käynyt kertaakaan, mutta mutta...
Yritin netistä haeskella, mutta pisimmät joustavat vetonarut näyttävät olevan 2,3m mittaisia lyhyinä ja 3m venytettyinä. Ei Fiona tietty jaksa vetää noita naruja äärimmilleen, joten käytännössä pituutta on sen reilut pari metriä. Meillä tällä hetkellä oleva naru on venyttämättömänä pari senttiä yli 2m, joten ei tuo 30cm paljoa auttaisi.. Metrikin lisää olisi jo aikas hyvä apu hiihtelyyn.
Millaisilla naruilla muut vedättävät pienillä koirilla? Entä oletteko hommaneet vetovaljaita? Tuntuisi niin hassulta laittaa pikkukoiralle vetovaljaat, kun ei sen varsinaisesti ole tarkoitus vetää. Ainoa vaan, jos sen olisi itse mukavampi juosta kuin Y-valjaissa, vaikka varsin tyytyväisenä tuo nyt niissäkin kiskoi. Ja kyllä muuten lopetti taas kiskomisen heti, kun käveltiin järveltä kotio, jei ;)
