Oman elämänsä supermallit

Verijäljellä

Jee jee, vihdoista viimein päästiin kokeilemaan kauan suunnitelmissa ja haaveissa ollutta verijälkeä! Kiitos Mia ja koirat seurasta ja opeista!

Molemmat koirat tekivät aivan huisin hyvin. Fionalla oli alkuun taas ihmettelyä, eikä se heti hiffannut, että verta pitäisi seurata. Miun kehuni näemmä vielä sotkivat tilannetta, kun aina kehuja saadessaan Fiona nosti nokan jäljeltä ja jäi odottamaan palkkaa. Lopulta kun olin hiljaa ja vaan odottelin, alkoi Fiona itse jäljestää. Ja tämän jälkeen kesti jo varovaiset kehutkin. Seuraavalla kerralla siis annetaan koiralle työrauha, ja uskotaan, että sille jäi jo tästä mieleen, mitä kantsii tehdä..

Zelda puolestaan oli kuin vanha tekijä. Se lähti niin täydellä innolla veren perään, että missattiin jäljen aloitus, ja kiskoin koiran jo jäljestämästä takaisin alkulänttiä haistelemaan. Siitä sitten näytin uudelleen jäljen, jota Zelda saman tien alkoikin seurata. Koira meni sen verran vauhdilla, että minulla ei itselläni jossain kohti ollut aavistustakaan, ollaanko jäljellä. Ja samalla Zeldakin meni selvästi hutiin, kun palasi takaisin nenä ilmassa. Mutta yhden korjauksen jälkeen löysi perille. Loppupaikastakin tuo vaan meni pikaisesti ohi, kun yritti etsiä lisää jälkeä kauempaa...

Tätä me niin halutaan tehdä lisää!! Zeldalle varsinkin voi huoletta tehdä pidempää jälkeä, nämä ekat kokeilut nyt olivat ehkä jotain päältä kymmenen metriä. Kisoissa eka matka onkin 900m, joten hivenen on tavoiteltavaa, heh..

Toinen sairastaa ja toinen harrastaa

Tai näin oli tilanne vielä alkuviikosta. Nyt ollaan jo palattu hivenen normaalimpaan elämään.. Zelda tosiaan ontui. Taas. Viime viikolla aloitti torstaina, jolloin mie en edes ollut kotona, vaan tulin vasta pe, ja vastassa oli pahasti linkkaava koira. Nyt laitetaan ylös, että vasen etujalka oli se, jota ontui. Jälleen pahiten näkyi levon jälkeen äkkinäisissä liikkeellelähdöissä. Lenkillä käytiin pari päivää sylikyydillä tien poskessa ja takaisin sylikyydillä heti tarpeiden jälkeen.

Näin viikko ontumisen jälkeen on jo kunnossa, itse asiassa pariin päivään ei ole tainnut ontua yhtään(??), ja sitäkin edelliset päivät vaan hyvin pienesti jos ollenkaan. Lenkeillä ollaan jo varovasti käyty, tänään ensimmäinen pidempi lenkki. Taidettiin siis selvitä vaihteeksi nopeasti ohi menevällä varomisella. Epäilen kyllä tietäväni tähän syynkin. Koirat ovat olleet ahkerasti tallilla mukana, ja ehkä se on ollut Zeldalle liikaa. Yhtenä päivänä juoksivat niitetyllä pellolla tunnin verran mukana hevosen perässä. Ja toisena päivänä olivat pari tuntia vaunujen kyydissä ajolenkillä. Eiköhän Zelda sitten onnistunut hyppäämään alas vaunuista juuri vähän ennen kotia. Pomppasi vielä ravista, joten jäi sitten vaunujen perään juoksemaan. Ei vielä tämän jälkeen ontunut, ja toki heti himmasin vauhdin, mutta eipä tuo korkea loikka alas varmasti hyvää tehnyt. Ja niin hyvin kun yritin varoa, ettei pääse loikkaamaan...

Fiona on ollut tallilla aivan älyttömän nätisti viime aikoina.
Sillä on vaan sielläkin ne tietyt jutut, mistä kiihtyy totaalisesti. Muun muassa tallin
veto-ovien avaaminen saa pikkukoiran hysterian partaalle. Sen jälkeen meno
näyttää tältä. Onneksi on rauhallisia hevosia..

Zelda puolestaan ei tallilla stressaa!

Fiona vaunujen kyydissä: ota syliin pliiiis...

Zeldan mä haluun pois jooko?! Köytin sen itseeni kiinni, ettei pääsisi hyppäämään alas..
Vaan kuinkas kävi silti :(

Tuulitukat kyydissä.

Ja loppukäynneillä hepan vieressä juoksentelemassa. Fiona on kiinni
ihan siltä varalta, että vastaan voi tulla autoja tai hevosia..

Pikkukoiran perusreaktio hevosten luo mentäessä.

Zeldan sairaskertomuksista Fionan harrastusten pariin. Sunnuntaina käytiin Lauran ja Loitsu-serkun kanssa mätsäreissä. Päästiin autokyydillä paikalle, mutta sinne sitten jäätiinkin ilman autoa ja ilman häkkiä, siis koira koko ajan narun päässä. Tätä hieman panikoin etukäteen. Juuri tämänkaltaiset tilanteet kun ovat Fionan kanssa olleet niitä pahimpia. Se kun on tyypilliseen tapaan vaan huutanut, riekkunut, stressannut ja reagoinut joka ikiseen pieneen liikkeeseen, mitä ympärillä tapahtuu. Ja mätsärissähän niitä on paljon! Sen sijaan tällä kertaa... Fiona oli unelma!!

En voi edes uskoa, että tuo on sama koira kuin esim. vuosi sitten. Fiona oli niin nätisti ja rauhassa mätsäripaikalla kaiken sen ihmis- ja koirapaljouden keskellä. Eikä haukkunut oikeastaan yhtään. Vähän otti häiriötä välillä muun muassa ohi juoksevasta koirasta, ja lenkille lähtiessä meinasi kierrokset vähän nousta, mutta pian rauhoittui. Itse kehässä esiintyminen oli niin helppoa ja täydellistä, että meinasin pakahtua onnesta tuon koiran takia. Miten siitä onkin voinut tulla noin fiksu ja ihana?! Tuomari ei tykännyt Fionan liikkeistä, ilmeisesti sen takia kun se hakee minuun katsekontaktia koko ajan. Tästä saatin hyvä, muut arvostelukohdat erinomaisia. Jäätiin sitten sinisten neljänsiksi, ja kolme vaan sijoitettiin. Pöh. Vaikka eipä sen väliä, Fiona oli täydellinen, ja mitään enempää en voisi toivoa.

Seuraavana päivänä lähdettiin ex tempore agilitykisoihin! Fionan ensimmäinen startti! Huomasin ohimennen naamakirjasta, että Jatpailuissa on mölliratana pelkkä hyppy-putkirata. Laura oli vielä suunnitellut radan ja menossa kisoihin, joten päästiin kyydillä hallille. Mie olin tätä ennen juuri kävellyt keskustaan ja käynyt tunnin tankotanssimassa, joten olin jo valmiiksi puolikuollut kisoihin lähtiessä. Mutta eipä se mitään, jostain täytyy energiaa yrittää kaivaa.

Päätin jo ennen hallille menoa, että jos Fiona ei osaa käyttäytyä, ei mennä kisaamaan. Siitä on tosiaan puoli vuotta, kun Fiona on viimeksi käynyt Jattilassa. Ja tuo halli on jostain syystä aina ollut Fionalle kaikkein vaikein paikka rauhoittua. Missä tahansa muualla sen kanssa treenaaminen on helpompaa kuin omalla hallilla..

Fionahan yllätti taas. Koko sen ajan, mitä oltiin hallin ulkopuolella, se oli suorastaan täydellinen. Autosta poistumiset ja lämppä- ja jäähkälenkit suoritettiin erittäin rauhassa ja hiljaa. Fiona malttoi ravata koko matkan löysällä hihnalla ja täysin rentona. Sehän alkaa peitsata heti, jos vähänkin jännittyy, joten siitä selvästi näkee, koska se on oikeasti rento ja rauhallinen. Käytiin vielä sisällä hallissa pyörimässä ennen kuin ilmoittaudun kisoihin, ja tämäkin sujui suorastaan loistavasti. Toki tällöin hallissa oli vähemmän porukkaa, eikä kukaan suorittanut esteitä, joten Fiona oli hiljaa ja haki minuun kontaktia. Mahtavaa!

Itse radalle lähtö ei sitten sujunutkaan niin hyvin... Meluisassa hallissa, koirien suorittaessa ratoja, Fionalla toki keitti. Mietin jo hetken, mennäänkö ollenkaan, mutta kun kuitenkin sain koiran nameilla haltuun ja hetkellisesti jopa hiljaiseksi, niin pitihän sitä kokeilla. Ja oli meillä aika hauskaa!

Suoritukset eivät olleet järin kehuttavia, kun en mie vaan pysy ton koiran mukana!! Jalat painoivat tonnin liikaa, ja tuntui etten liiku mihinkään. Lisäksi kun Fiona on vielä sen verran alkutaipaleella, en uskalla ja pysty lähettämään sitä kovin kaukaa esteille. Olisihan tästäkin radasta selvinnyt, jos saisi koiran viskottua kaukaa hakemaan esteet ja itse voisi olla jo pitkällä menossa kohti seuraavaa estettä.. Treeneissä tätä aina teenkin, haen sitä rajaa, mistä voin koiran lähettää esim. putkiin. Välillä irtoaa ja välillä ei, riippuu vähän toimiiko ohjaus vai ei. Mutta mihinkä meillä tässä olisi kiire..

Mokasin ensimmäiselle yrittämällä lähdössä. Fiona nousi juuri siinä välissä, kun irrotin katseen koirasta. Olin sitä juuri kutsumassa, kun tajusin että sehän tulee jo, ja sitten mentiin. Kirosinkin itseäni siinä radan alun, että olis pitänyt pysähtyä, kun se lähti ilman lupaa, mutten tajunnut ajoissa! Tämähän kostautui toisella radalla, ja Fiona nousi saman tien lähdössä. Saina käydä palauttamassa sen uudelleen.. ja uudelleen.. ja uudelleen.. kunnes lopulta pääsin muutaman askeleen ennen kuin se ehti nousta, ja saatiin otettua lähtö istumisesta.

Kisojen jälkeisenä päivänä käytiin taas uudelleen hallilla. Tällä kertaa typö tyhjässä hallissa. Ja vitsit Fiona oli pro! Vaikka se oli eilen nostanut kierrokset kattoon samaisessa paikassa, nyt se malttoi kävellä hiljaa ja rauhassa ympäri hallia. Tehtiin keppejä näin puolen vuoden tauon jälkeen, ensin kaikilla verkoilla ja ohjureilla siitä vähennellen. Ensimmäisen kerran tuli ohi, kun otin ohjurin pois. Joten palattiin taaksepäin ja lisäsin vielä verkon tähän kohtaan. Lopputulemana oli se, että ohjurit olivat kaikki paikoillaan, mutta verkkoja oli vain kaksi lopussa. Seuraavassa keppitreenissä täytyy yrittää taas napata ohjureitakin veks, jos muuten menee hyvin.

Lisäksi tehtiin muutama toisto keinulla ja A:lla. Fiona oli hihnassa ja teki nätisti rauhassa keskittyen. Ensimmäisen kerran tuli aan kontaktista läpi, mutta selvästi tajusi itsekin mokansa, kun jäi vaan hölmönä maahan seisomaan aan eteen, eikä lähtenyt painattamaan viitapiruna pitkin hallia (kuten normaalisti tekisi). Muutoin sujui hienosti, ja pystyttiin tekemään koko aata. Toki se varmasti rauhoitti, että Fiona oli hihnassa, vaikka hihnalla en mitään taaskaan tehnyt.

Nyt kun on taas päästy harrastamisen makuun, sekä toko- että agilitypuolella, yritetään pitää tästä kiinni! Aioin jo ilmottaa Fionan rally-tokon mölli-aloon, kunnes tajusin, että kisat ovat samaan aikaan agilityn MM-kisojen kanssa.. Nyt täytyykin miettiä, maltanko jättää kisakatsomon väliin ja lähteä itse kisailemaan.. Vaikeita valintoja ;)

Toissapäivänä, tänään, huomenna..

...eli siitähän kertyy treenikertoja jo ainakin viimeisen puolen vuoden treenitahdin verran! Jos siis lasketaan pelkästään kentällä käymiset. Vaikka eipä myö kotonakaan olla tehty juuri muuta kuin peppujumppaa tyynyllä. Saatiin sovittua treeniseuraa tälle päivälle ja huomiselle, niin kummasti sitä heti terästäytyy. Toivottavasti saataisiin pidettyä tämä tahti yllä!

Näissä äkillisissä treenikerroissa on vaan se vika, ettei ole mitään suunnitelmaa. Ensinnäkään kun ei itse tiedä, mistä lähdetään. Oikeastaan aina täytyisi muistaa palata kymmenen askelta taaksepäin, ennen kuin kuvitteleekaan ottavansa yhtään eteenpäin. Agilityssä Fionan kanssa tämä on toiminutkin tosi kivasti, kun haluan tehdä niin varman päälle ja rauhassa, ettei tule turhaa hätiköityä ja virheitä sen takia. Zeldan kanssa ja oikeastaan tokossa Fionankin kera mennään sitten metsään ja lujaa.

Zeldan kanssa treenaaminen on jotenkin nyt ihan hakusessa. Joskus vielä tosissani ajattelin kisaavani sen kanssa voittajassa, mutta sen jälkeen kun saatiin TK2 viime syksynä, olen lähinnä haudannut ajatuksen. Niin pienestä kuin tuo olisikin kiinni, kahdesta liikkeestä, mutta silti. Olisihan meillä ihan hirmuisesti hiottavaa ja paranneltavaa kaikessa muussakin, mutta kyllä muut liikkeet siihen malliin räpelletään läpi, että kisoihin juuri ja juuri kehtaisin mennä. Suurin treenattava asia taitaisikin olla tuo liikkeiden ketjutus ilman palkkaa, sitä olen ylipäätään aina tehnyt ihan liian vähän. Mutta nyt taas kun en tiedä, tullaanko ikinä kisaamaan, on motivaatio treenatakin ihan olematon..

Toisaalta voisihan sitä treenata koiratanssia tosissaan ja kisata siinä. Kuten tätäkin olen joskus ajatellut, mutta motivaatio sinnekin suunnalle on lopahtanut tyystin. Lisäksi pelkään rikkovani koiran liian vauhdikkailla liikkeillä. Rally-toko on ollut viimeinen voimavara Zeldan kanssa treenaamiseen, ja nyt olisikin lokakuun alussa kisat tiedossa. Siellä voitaisiin korkata voittaja-luokka. Mutta.... Kun en tiedä jaksanko ja haluanko sitäkään! Voi apua, miten saisin itseäni niskasta kiinni ja tekemään töitä tuon koiran kanssa!! Se on vielä niin virtaa täynnä ja onnesta soikeana kun pääsee tekemään. Oikein säälittää koiran puolesta, kun en itse jaksa paneutua sen etenemiseen. Ja kun tietää, että kauaa sillä ei enää todellista tehokasta treeniaikaa ole.. Yhyy.. Me vaan aina sähelletään jotain onnetonta samaa vanhaa, mikä ei johda yhtikäs mihinkään. No, toivottavasti edes koiralla on kivaa.

Entäpä Fiona sitten. Toissapäivänä kun kävin yksikseen koirien kanssa treenailemassa, Fiona oli jopa tosi kiva. Se malttoi keskittyä ja teki hiljaa. Paljoa ei tehty, muutama luoksetulo, paikalla istuminen sekä ihka ensimmäistä kertaa hyppyä. Hyvin lähti sekin sujumaan, ja Fiona selvästi tajusi jo yhdistää myös uuden käskysanan esteen suoritukseen. Fiksu apina. Kontakteja tehtiin jälleen, sekä puomi että A. Yhden läpijuoksun sain aikaiseksi, mutta se olikin selvästi yli normaalin tason riskirajoilla kokeiltu suoritus. Liikaa oli siis vielä, joten edetään vanhaan malliin, aina välillä pitää kokeilla.

Tänään Fionalla sitten taas hivenen keitti. Tosin tämä alkoi jo sillä hetkellä, kun otin koirat autosta ja lähdettiin lenkille. Kentällä oli sen verran autoja, ihmisiä ja koiria, että meteliä ja liikettä kuului ja näkyi sekä autoista että kentältä. Melko hyvin kuitenkin selvittiin ja päästiin jopa koirien ohi ilman raivonpurkauksia. Itse treenaaminen, vaikkakin yksin kentällä, meni taas enempi huutokonsertin kuin keskittymisen puolelle. Milläköhän saisin itselleni päänuppiin, että kun koira ei malta, älä tee!! Saman tien vaan pois.. Tai kriteeriä paaaaaljon alemmas. Ihan turha siltä on edes yrittää mitään vaatia, kun sen tietää, ettei sen mielenkiinto ole tippaakaan minussa tai siinä, mitä mie haluaisin sen tekevän. Käytiin kyllä välillä jäähdyttelemässä ja saatiin etenkin luoksepäästävyydessä erittäin onnistuneita suorituksia! Jos ei muu, niin kontaktitreenit sujui taasen hyvin. Siihen taisi olla jopa hyväkin, että Fiona kävi hivenen enemmän kierroksilla, ja sen huomasi siitä, että haukkui jokaisella suorituksella ja vielä onoffissakin jäi huutamaan, mitä ei yleensä tee. Mutta pysähtyi ja pysyi joka kerta!

Fionan kanssa treenaamiseen on onneksi motivaatiota. Ja kauhukseni totesin tässä eräänä päivänä, että sehän osaa alokasluokan liikkeet lähes täydellisesti, kun enää hyppy opetellaan. Kauheeta! Onneksi ei muutoin vielä olla likimainkaan sillä tasolla, että kisoihin päästäisiin, ellei sitten tuomari tule meitin olohuoneeseen niitä arvostelemaan :D

Vielä Lauralta pöllittynä muutama kuva parin viikon takaa, kun käytiin Muuramessa ihanissa kangasmaastoissa lenkillä. Upeita kymmenien kilometrien mittaisia ulkoilureittejä Keski-Suomessa kyllä riittää, ihan mahtavien maastojen takia voisin sinne muuttaa vaikka loppuiäkseni, oikein ärsyttää aina tulla takaisin tänne Pirkanmaalle...

Fiona, Zelda, Netta ja Muffy

Loitsu-vauvakin mukana posettamassa, vapaana ei ihan vielä pysynyt kuvissa

Samankokoiset serkukset, toinen 2v ja toinen 4kk. Fionalla vähän sihti hukassa kenties..?

Fiona ei aina ihan diggaa Loitsusta, mutta kyllä sieltä leikkiä irtoaa tarvittaessa.
Fionan peitsihammas näkyy kivasti kuvassa.