sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Vuoden 2011 tottelevaisuussheltti sija 10

Tänäpä oli tosiaan shelttiyhdistyksen kokous, ja sieltä lähti tuliaisina Zeldalle yksi kunniakirja lisää. Ilmoitin lähinnä huvin vuoksi ja urheilun kannalta sen kolme tokotulosta mukaan vuoden shelttikisaan, ja sehän kannatti, kun päästiin viimeiselle palkintopaikalle :) Neljä kisaa siis tuloksissa lasketaan, ja pisteistä päätellen kaikilla muilla oli sen verran ollutkin. Mutta hyvä näin, kannattaa siis aina lähettää!

Huomioin myös sen, että vuoden veteraani narttu -kisaan oli ilmoitettu viime vuodelta vain viiden koiran tulokset, eli jos saadaan Zeldalle tänä vuonna yksikin näyttelypiste veteraanikisaan, kannattaa sekin ilmoittaa, vaikka vaan ihan kiusalla, heh :D Harmillisen vähän ihmiset jaksavat tuloksiaan laitella, jos nyt ei ihan selkeästi ole asiaa mukaan kärkitaistoihin..

Fiona puolestaan kävi treenailemassa viime perjantaina. Tehtiin hyvin simppelit ja melko lyhykäiset harjoitukset yksittäisillä esteillä pöytä, keinu, kepit ja rengas. Ja voi vitsit tuo koira oli hieno!! Ikinä ei ole yhtä hyvin sujuneet treenit!! Pöydällä, kepeillä ja keinulla ei tullut yhtä ainutta mokaa mihinkään suuntaan, vaan joka ikinen toisto sujui täydellisesti. Renkaalle mahtui virheitä mukaan, mutta kun annettiin pikkukoiran miettiä ja omatoimisesti käyttää aivojaan, siitä suorastaan näki, kuinka se itsekin tajusi, että heeei, ei tosta sivusta kannattanukaan mennä, namikippo lähtee pois...

Mutta ennen kaikkea Fionan asenne oli niin kohdillaan. Se teki rauhassa, hiljaa, keskittyen, mitään enempää en voisi siltä toivoa! Uskomattoman ihana pikkukoira :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti