maanantai 28. helmikuuta 2011

Luvattu ahdistus-vuodatus-postaus...

...joka itse asiassa sisältääkin vain pienissä määrin otsikon kuvaamia tunnetiloja, enemmänkin hyviä fiiliksiä :)

Käytiin siis aamulla tallilla treenailemassa. Mukana olivat prinsessan ja keijun lisäksi Rytmi, Riimi- ja Sini-sheltit sekä 6kk collien pentu. Otin ekana Zeldan halliin, kun Fiona jäi autoon odottelemaan. Zelda oli taas niin super-fiiliksissä. Vitsit tuon koiran kanssa on KIVAA touhuta, kun se suorastaan pursuaa intoa. Jankutan taas tätä samaa, mutta kun se vaan on :D Sen siitä saa, kun pitää kauan treenitaukoa ja vielä kouluttaa pentua samalla.. Otin siis heti alkuun Zeldan kanssa toko-yritelmiä. Tosin hallissa oli agilityrata valmiina, ja esteiden seassa puikkelehtiessamme Zelda oli aivan vakuuttunut siitä, että nyt on tultu agiliitoon ;) Olipa vaan entistä enemmän virtaa koirassa.

Paikallamakuu sujui hienosti, sen aikaa se makasi, kun raivattiin tilaa halliin. Ja voi vitsit mikä koetus Zeldalle. Rapsuttelin ihan Zeldan vieressä Sini-shelttiä, joka melkein oli syliin tunkemassa. Hyvä ettei Zelda pompannut ilmaan haukkujensa voimasta. Mutta ei, siellä se pysyi, vaikka selvästi keitti yli ja lujaa. Hih.

Näytelmätreenit menivät Zeldan osalta varsin mukavasti. Zeldan esiintymisessä on aina ollut kaksi vaihtoehtoa: a) joko se juoksee minusta kaukana korvat taaksepäin ja kuono eteenpäin suunnattuina, varsin kyrsiintyneellä ilmeellä tai b) haukkuu, haukkuu, hakee kontaktia ja suuttuu, kun en anna sille käskyä tai kehuja tai muutakaan huomiota. Mätsäreissä suositaan vaihtoehtoa b, mutta sillä erolla, että pidän koiran tarkoituksella kontaktissa (tuomarit tykkää, kun koira tulee niin hienosti mukana). Virallisissa kehissä taas käytännössä aina on vaihtoehto a, sillä eihän koira saisi liikkeissä katsella yläilmoihin.

No mutta nyt treenatessa Zelda päättikin ottaa käyttöön vaihtoehdon c) seuraan nätisti vieressä ja pidän katsekontaktin. Siis täh. Millä mie nyt saan sen kulkemaan nenä eteenpäin, kun se päättikin lopettaa haukkumisen ja riehumisen, vaikka en anna sille mitään huomiota? Me sitten kävellään lähes seuraamisessa, jos ei neiti ennen kehää päätä palata takaisin v'ttuuntuneen kyrsiintyneeseen moodiin, jonka se yleensä löytää näyttelyremmin päässä.

Ja entäpä Fionan treenit. Köh. Hmm. Mistäs tämän aloittaisi? :D Oli täysin mahdoton ajatus edes yrittää saada neitiä käyttäytymään remmin päässä suoraan autosta tallille haettuna. Yritettiin kyllä. Sen sijaan pöydällä seisominen sujui ihan hitsin hienosti! Fiona heiluttaa häntää ja nauttii, kun saa huomiota ja joku tulee sen kopeloimaan. Nyt kelpasi namit ja tassut liikkuivat vähän liiankin reippaasti jossain vaiheessa. Kyllä se oppii nopeasti ;)

Toinen puoli tallista oli taasen tyhjillään, joten mentiin Fionan kanssa sinne treenailemaan, ja sain näin päästettyä koiran vapaaksi. Kentällä oli myös agi-esteet, sekä neljä putkea eri asennoissa eri puolilla. En jaksanut enää edes ihmetellä, kun Fiona juoksi läpi kaikki putket. Vuoron perään, putkesta toiseen, ympäri kenttää. On se kivaa kun on omaa kivaa. Sain kyllä taas koiran hallintaan, jossain kohti, mutta heti kun loppuu kiva ja helppo tekeminen, niin siellä se taas mennä viilettää - putkissa.

Pentukurssilla lupasin itselleni, että en tee yhtä ainutta agi-estettä tallilla. Mutta nyt kun pentukurssi on ohi, en enää pystynyt hillitsemään itseäni. Putkeen en todellakaan koiraa lähettänyt, mutta hyppyä ruvettiin opettelemaan. Fionan kanssa on kerran tehty hyppyä, Janin treeneissä, olikohan se viime vuoden puolella. Silloin tein namikipolla, eli koiran lähetystä hypylle. Pohdiskeltiinkin tätä juuri Lauran kanssa, mikä olisi paras tapa opettaa agia koiralle. Heti alusta saakka tehdä siitä itsenäinen, paljon lähetyksiä ja etenemistä ohjaajan edellä. Vai alkaa opetella tiukkoja ohjauskuvioita, siivekkeiden kiertoa, palkata aina kädestä jne. Kuten Laura sen hyvin totesi, jos opetat itsenäiseksi, ykkösluokan suorat radat on lastenleikkiä, mutta kolmosen sykkyrämykkyröillä olet pulassa. Jos taas opetat käteen kiinni, et meinaa selvitä ykkösen radoista, kun koira pyörii jaloissa jokaisen esteen jälkeen. Ehkä olisi siis paras valita kultainen keskitie. (vaikka tykkäsinkin Zeldassa aivan hurjasti siitä, että se tosiaankin etenee, ihan se ja sama missä perässä mamma tulee ja mitä huutelee...)

Joten viimeksi kun tehtiin hyppyä eteen lähetyksillä, nyt tein kädestä palkkaamalla ja siivekkeen kierrolla. Itse asiassa totesinkin näin, että yksinäni voisin tehdä tiukkoja kurveja, ja avustajan kanssa eteen lähetyksiä namipalkalle. Jos näin saisi jonkun tasapainon molempiin treeneihin.. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tehtiin yhtä hyppyä. Siten, että jos ohjasin koiran vasemmalla kädellä hypylle, kierrätin sen siivekkeen ympäri ja palkkasin vauhdista oikealla kädellä, kun lähdettiin etenemään takaisin vastakkaiseen suuntaan. Ja sama tietty toiste päin, hyppy oikealla ja palkka vasemmalla kädellä. Taas tuli alkeiskurssia opettaessani niin usein nähty tuttu tilanne vastaan - silloin sujuu, kun koira on vasemmalla, mutta heti kun koira vaihtuu oikealle, niin johan nousi vaikeustaso :D Miten Fiona voi olla jo nyt orientoitunut vasempaan puoleen??! Varmasti itsekin toimin jotenkin eri lailla koira "väärällä" puolella, vaikka yritin kyllä kovasti samanlaista suoritusta.

Kuitenkin Fiona suoriutui tosi mallikkaasti! Se hiffasi oikeastaan heti, mistä on kysymys, ja vasen puoli meni suorastaan täydellisesti. Oikealta pari kertaa jäi hyppy (rima maassa) hyppäämättä, mutta sain kyllä lähetettyä esteelle myös oikealla kädellä. Jei. Ja kyllä muuten pysyi koira niin hyvin hanskassa, ettei sillä käynyt pienessä mielessäkään lähteä omille teilleen haukkumaan naapurikentän touhuja :D

Myöhemmin otin vielä suoraa hyppyä, eli juoksin vierestä ja palkkasin vauhdista esteen jälkeen. Hyvin sujui muuten tämäkin. Mutta ei siinä mitään, kaiken lisäksi sain tehtyä hallitun lähdön!! Niin mieletöntä, että Fiona ihan oikeasti malttoi istua siinä kiihtyneen räkytyksen keskellä, ja vielä pysyä paikallaan sen aikaa, että lähdettiin hypylle. Vau!! Fionalla on tapana istua minusta tosi kauas, nytkin kun käskin sen istumaan, oli etäisyyttä varmaan yli metri. Lisäksi kun oltiin hypystä parin metrin päässä, saatiin hyvät lähtövauhdit esteelle ja mie vähän etumatkaa koirasta.

Canis-lehdessä oli muuten juuri artikkeli agilityn lähdöistä. Siis hallituista ja vauhdista suoritetuista. Täytyisikin kaivaa se esiin. Jutussa painotettiin kuitenkin, kuinka tärkeitä molemmat ovat. Ja nyt on molempia treenattu. Vaikka en tosiaan olisi uskonut, että saisin Fionan kanssa tehtyä lähtöä paikalla-istumisesta :) Helpottaa varsin kummasti treenaamista jatkossa.

Tämän kaiken touhuilun jälkeen otettiin vielä Fifin kanssa uudelleen näyttelyharjoittelua. Ja nyt alkoivat vähän jo liikkeetkin sujua. Lopussa tuli kokonainen kävelypätkä kontaktissa, joten siihen oli hyvä lopettaa. Olen kyllä edelleen varma, että kehässä me pompitaan ja huudetaan. Ei auta muu kuin tehdä supertehokkaita näyttelyharkkoja nämä muutamat päivät ja toivoa, että oppi menee perille. Onneksi kehää joutuu aina odottelemaan, niin jos koiruus sen verran ehtisi rauhoittua, ettei enää ihan päättömästi kilju kehässä. Onneksi pöydällä olo ja maassa seisominen sujuvat puolestaan ylihienosti.

Lopuksi oli vielä pakko hakea Zeta autosta halliin. Se oli niin täpinöissään tulossa, etten vaan raaskinut vielä lähteä kotio. Ja nyt varsinkin Zelda oli sata prosenttisesti sitä mieltä, että agility täältä tullaan!! Ja toki sitten tultiinkin. Pauliina teki Riimin kanssa agia, niin eihän Zeldan tokoilusta tullut enää mitään. Lajin vaihto vauhdista. Totesin tässä, että aika kivasti pystyy Zeldankin kanssa tekemään, vaikka menee vaan putkia, puomia ja hyppyjä ilman rimaa. Melkein voisi treeneihin lähteä, vähän uudelleen muotoillulla radalla ;) Ei nyt kuitenkaan olla menossa, tuskin nuo agilidyn liikeradat kuitenkaan hyvää tekee, vaikka rasittavat esteet pois jäävätkin. Varmasti kuitenkin ensi kesänä Zelda pääsee taas joskus agiliidon parissa viihtymään, on se niin huippua puuhaa.

Ja nyt se ahdistus-vuodatus, vai pitäisikö sanoa raivonpurkaus: Fiona keksi kivat temput lähtiessä. Olin viemässä Zeldaa autoon, niin tämä pentele loikkasi ulos peräkontista! (muistaakseni ekaa kertaa ilman lupaa?? en mene vannomaan..) Eikä mitään tietoakaan siitä, että olisi antanut kiinni. Toinen viiletti pitkin pihaa täyteen ääneen huutaen, ja Zelda tietty menossa mukana, kun oli kanssa vapaana. Ja eiköhän samalla hetkellä ollut auto tulossa tallin pihaan. En siis keksinyt muuta, kuin avata tallin oven ja päästää koirat sinne juoksemaan. Eli tosi kiva juttu, Fiona tuli ilman lupaa autosta ja vielä sai siitä palkaksi niin mahtavan jutun, etten ole antanut edes luvalla tehdä: juosta vapaana toisten treenien keskellä. Siellä se viiletti putkea agiliitävän Riimin perässä ja ties mitä. Aaaaargh.

Kotona treenattiinkin sitten uudemman kerran autosta poistumista. Olis paras olla viimeinen kerta, kun ilman lupaa sieltä ryykäsi, ettei lähde pikkukoiralta henki, jos vähän huonommassa paikassa keksisi tämän tempun tehdä... Ainakin itse osaan varoa jatkossa vähän tarkemmin.

Loppuun vielä niinkin uskomaton hehkutus, kuin kiitokset VR:lle! Meillä oli huippu kiva matka ja erityisesti huippukivat konnarit :D Eipä ole aiemmin näkynyt vastaavia. Selvästi koiraihmisiä, ja vielä naisia molemmat, mikä oli sekin harvinaista kivojen konnareiden joukossa ;)


Väsynyt junamatkaaja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti