Tämä video korvatkoon kaikki viikon ajalta puuttumaan jääneet päivitykset :) Kivaa oli, kiitos Milja ja Kalino!
Koirat olivat tallilla mukana kolmena päivänä. Kerran käytiin maastossa ratsastamassa, kerran ajamassa ja kerran koirat odottelivat kiinni kentän reunalla, kun mie väänsin koulua ponin kanssa. Yhtenä päivänä tallilla oli myös pari vierasta kultsu-urosta, onneksi todella kilttejä sellaisia. Fiona yritti syödä ne elävältä ja Zelda meni karkuun minkä kintuista pääsi, mutta käytännössä siis molempia pystyi pitämään hyvin kultsujen seurassa, hih.
Ekan kerran sain myös oikeasti pelätä, että nyt Fiona pääsee hengestään.. Täyskahjo vatipäähän se on aina ollut, ja tuon koiran jos kenen kanssa saa olla tosi varovainen. Koirat ovat aina olleet irti tallilla ja niin olivat nytkin. Olin kuitenkin laittamassa koiria kiinni, kun pihasta oli lähdössä auto ja mie olin juuri lähdössä ponilla ajamaan. Auto meidän vieressämme ehti startata juuri ennen kuin sain Fionalle remmin, ja tämähän läks. Kauhusta valkoisena, sydän viittäsataa hakaten, huusin ja kiljun ja katsoin perässä, kun auto ajaa tietä pitkin ja Fiona juoksee vierellä minkä pääsee. Kaiken huipuksi Fiona juoksi lujempaa kuin auto, ja viimeinen mitä näin auton kadotessa mutkan taa, oli kun Fiona oli menossa auton eteen.. Kuski mitä luultavammin ei tiennyt mitään seuralaisestaan.
Poni jäi pihaan seisomaan kärryt perässä riimu kaulalla puomissa kiinni, kun mie juoksin auton perään niin lujaa kun kintuista lähti. Olin aivan satavarma, että kohta näkyy keskellä tietä musta ja karvainen märkä läntti. Mutta ei, sieltä mutkan takaa Fiona laukkasi vastaan kieli pitkällä roikkuen. Enpä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kuinka samaan aikaan voikin olla niin uskomattoman onnellinen ja helpottunut, mutta samalla yltiövihainen. Tämän jälkeen Fiona ei muuten ole ollut hetkeäkään tallilla irti, tie menee sen verran läheltä, vaikka siinä harvoin autoja kulkeekin.
Tässä on yksi syy siihen, miksi en halua siedättää koiraa autoihin nameilla vähitellen. Vaikka se lenkillä ne oppisikin ohittamaan perään hyökkimättä, on se saalistusvietti kuitenkin jossain sisällä kytemässä. Zelda oli pentuna melkein pahempi autohullu kuin Fiona, mutta nykyisin se ei välitä niistä tippaakaan. Sai niin kovan positiivisen rankaisun autojen perään sinkoilusta, että kaksi kertaa sitruunapannasta riitti ja siihen loppui koko käytös. Voi kun saisi Fionalle jostain tämän saman. En yleensä pos. rankaisua käytä, mutta kun koiran henki on kyseessä, ei kirpaisisi yhtään pelästyttää sitä niin henkihieveriin, että juoksee karkuun kun auton näkee... Tietty en näin ole tekemässä, eikä tämä ole mahdollistakaan. Avainten kilinä toimii edelleen Fionan rankaisuna autoille kiljumisessa, ja se toimii. Ei vaan niin paljon, että unohtaisi ne myös vapaana. Ja kun jossain auto menee (tai jänis, tai peura, tai kissa, tai whatever), niin luoksetulo on aivan vieras käsite. Tuskin sitä koskaan niin vahvaksi saankaan, että vietit ylittäisi, mutta treeniä toki jatketaan.
Mainitaan vielä, että Fionan uimahulluus on taas noussut uusiin sfääreihin. Sehän meinaan lähtee. Järvelle siis. Totesin myös, että en saa Fionaa uimalla kiinni. Sitä ei siis uskalla päästää järveen muuta kuin niin matalalla rannalla, missä pystyy pitkälle juoksemaan koiran kiinni. Luoksetulo ei toimi myöskään vedessä ;) (ja kun Fiona näkee, että mie tuun perässä ottaakseni sen kiinni, se kauhoo kahta kauheammin ja haukkuu päälle) Enkä uskalla uittaa Fionaa enää ilman liivejäkään, se kun ei malttaisi levätä hetkeäkään. Rantaan sen saa vain hakemalla, ja saman tien lähtisi takaisin uimaan. Uimahyppyjä laiturilta kokeiltiin myös ekan kerran, ja Fionahan oli heti juonessa mukana, kuten videolta näkyy :D
PS. Koirien perävaunu pyörään saapui, ja osasin jopa kasata sen! Se on hieno, jes, ihanaa! Kuvia ja käyttökokemuksia seuraa toivottavasti pian.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti