tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kissavahteina

Juhannus oli ja meni, mutta kiireet vasta alkoivat. Jussina koirilla ei ollut sen suurempaa ohjelmaa, mutta kun talo oli täynnä (osittain vierasta) porukkaa, niin kyllähän siinä tekemistä riitti. Ja varsin väsyneitä olivat molemmat pyhien jälkeen. Rapsuttajia tosin oli kerrankin paljon tarjolla, Zelda kyllä osaa käyttää ihmisiä hyvin hyödykseen ;)

Mutta voi tuska nyt juhannuksen jälkeen, mihin taas olen pääni laittanut.. :D Lupauduin hoitamaan kaverin kissoja ja hevosta viikon ajan, kun nuo lähtivät lomalle. "Muutettiin" siis koirien kanssa Petäjävedelle talovahdeiksi. Eikä tässä muuten mitään, mutta aloitin myös varsinaisesti työt maanantaina, ja nyt istun labrassa hoitamassa koloradonkuoriaisia klo 8-16 joka päivä. Kiirettä pitää, voin kertoa! Etenkin kun työmatka on reilu 30km ja tallillekin on toista kymmentä kilsaa. Olisikin helppoa, jos voisi pitää koiria tallilla mukana, mutta ei niitä uskalla maastoon yksinään irti ottaa ja näillä keleillä ei voi kuvitellakaan pitävänsä autossa odottamassa. Että eipä tässä muuta aikaa enää olekaan, kun käydä töissä, tallilla, ja ajella ees taas paikasta toiseen.

Eilen tosin olivat koiratkin Lauran koirien kera maastossa mukana. Tästä ja kaikesta muusta lisää ehkä toivottavasti ensi viikonloppuna kuvien ja videoiden kera. Mie oon niin väsynyt ja poikki puhki, ettei voi muuta ajatella kuin nukkumista. Ja huomenna sama rumba uudestaan, onneksi tätä kestää vaan viikon (niin kivaa kuin Kalinolla ratsastelu ja täällä ihanassa omakotitalossa asustelu onkin :D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti