Peurunkaa ja pee är aata

No ei sentään vielä ihan PRA:ta, mutta vähän sinne suuntaan.. Koirat kävivät tänäpä Päivi Kallioniemen tutkittavana silmäpeilauksessa, ja Zeldalle tuli toisesta silmästä lausunto epäilyttävä PRA:n alku. En kuitenkaan osaa vielä tässä vaiheessa huolestua, koska ell itsekin oli varsin epäileväinen näkemänsä suhteen. Käydään siis keväällä tarkissa ja katsotaan, onko edennyt, tai ylipäätään näkyykö silloin mitään.

Mutta mitä tästä opimme - kannattaa käyttää vanhatkin koirat (vai pitäisikö sanoa erityisesti ne vanhat koirat!!) tarkastuksessa, vaikka mikään ei viittaisi siihen suuntaan, että koiralla edes saattaisi pra:ta olla. Ell sitä myöskin totesi, että suuri osa taudeista jää toteamatta, koska ne ilmenevät vasta vanhalla iällä, eikä monikaan koiriaan enää silloin tarkastuta. Käytännössä kun eivät välttämättä vaikuta mitään koiran elämään, niin jäävät tyystin huomaamatta.. Zeldallakaan ei siis suvussa ole yhtään tunnettua PRA-kantajaa. (voisihan tässä silti samalla suositella, että käyttäkääpä Zeldan lähisukulaisia tarkeissa, etenkin niitä lähemmäs 10-vuotiaita)

Fiona sen sijaan sai puhtaan paperit sekä silmien että polvien osalta, jei! :) Vielä tarvis aikaa varailla lonkkien, kyynärien sekä selän kuvauksiin ja myös sydämen voisi samalla virallisesti kuunnella. Otetaan nyt kaikki mahdollinen samalla kertaa, niin eipä sitten tarvitse jossitella. Vaikka tietysti koira muuttuu vielä vanhemmiten ja joskus voi tulla tarvetta tutkia uudemman kerran, kuten Zeldalla on todettu näitä ontumisia selvitellessä.

Silmätutkimusten jälkeen lähdettiinkin taas vaihteeksi laavulenkille ja jälleen uusiin maastoihin. Tällä kertaa käytiin Peurungassa Teklan, Vennin ja koirien kanssa. Kymmenen kilometrin lenkki siellä kierrettiin yhden makkaranpaisto-pysähdyksen voimin. Ja kivaa oli! Ja upeat maastot!! Fionakin käyttäytyi uskomattoman nätisti lähestulkoon koko lenkin. Mitä nyt yhtäkkiä metsästä kodalle pölähtänyt marjanpoimija oli maailman kamalin ilmestys, Fionan reaktio vastasi Teklan mukaan sitä, kuin maailmansota olisi syttynyt, hih :)

Viikonloppuna mie olin seuraamassa Janitan ja Jaakon agility-koulutuksia Laukaalla. Kyllä jäi aivan palava hinku päästä itse heidän oppiinsa! Jo pelkästään radan reunalla seisomalla sai hirmuisesti irti. Niin yksinkertaisia ja selkeitä juttuja, joita silti kukaan ei ole koskaan osannut tai edes tajunnut opettaa. Seuraavan kerran kun tämä parivaljakko eksyy Keski-Suomeen kouluttamaan, niin mie olen kyllä ekana paikkaa varaamassa ;)

Näitä ihania pehmeitä metsäteitä riittäisi kymmeniä ja
kymmeniä kilometrejä...

Pakollinen lenkkiposetus.

Fiona ja Viiu taas vaihteeks hippasilla. Hepulointia jatkui
myös vielä viimeisten kilometrien aikana.

Matkanvarrella kota numero 1.

Oon niin kade näistä lenkkimaastoista.. Puhumattakaan
siitä, et jotkut käy täällä ratsastamassa!

Venni yrittää juosta koirien mukana :D

Maisemia matkan varrelta..

Kota matkan varrella numero 2.

Nuotion lämmössä oli hyvä istuskella.

Ja kuten kuvista näkyy, jopa Fiona pysyi (suunnilleen)
porukassa mukana.

Ihan melkein kun pohjosessa olis.

Me juostaan aina vaan astetta kovempaa ;)

Kota matkan varrella numero 3.

Rakentelinpa vielä mielenkiintoisen kuvasarjan maksikoiran hyppyradasta (agikoulutuksessa kuvattu). Tähän voisi joku fiksu ihminen keksiä fiksun kuvatekstin siitä, miten koiran ponnistus- ja laskeutumispaikkoihin voi ja nimenomaan niihin on tarkoitus ohjauksessa vaikuttaa. Mutta jätänpä sen tekemättä :D