lauantai 31. maaliskuuta 2012

RTK2, 96 pistettä, sija 3.

Näin tiivistettynä tämän päivän kisojen tulos. Zelda oli taas... no.. aika kamala :D Aiemmin olen valittanut sitä, että koira on joko liikaan kiihtynyt, edistää, piippaa, ei malta keskittyä - TAI sitä, että se on ihan omissa maailmoissaan, haahuilee nenä maassa, ei kuuntele eikä reagoi. Nyt oltiin jossain puolivälissä tästä. En uskonut, että Zeldasta voisi enää paljastua uusia kisavireitä, mutta näköjään kaikki on mahdollista.. :)

Pointsit kyllä koiralle siitä, että se teki innoissaan ja vauhdilla, mutta oli minulla ihan hirmuinen työ saada se tekemään sitä, mitä on tarkoitus. Koko radan ajan tuntui siltä, että pakka leviää käsiin millä hetkellä hyvänsä. Harjoittelun puutettahan tämä on, ihan satavarmasti, ja vain itseäni voin syyttää siitä, ettei tehdä pitkiä kisamaisia treenejä tai luoda vastaavia tilanteita. Jollainhan se olisi opetettava tuolle koiralle, että radalla ilman palkkaa voi myös keskittyä, ja lopussa kiitos seisoo. Liikkeet se kyllä osaa, ja jotenkin on nyt kaksi ekaa luokkaa taisteltu läpi, mutta voittajassa alkaa varmasti ongelmia tulla, jos ei saa koiraa hanskaan radalla.

Näyttää olevan tuomareillakin vähän eroa linjassa. Olin ihan varma, että meillä on taas lappu 'peeyytä' täynnä, eli puutteellista yhteistyötä. Muttei sitä ollutkaan yhtään, vaan muilla virheillä oli kuitattu Zeldan omat reissut ja edistämiset. Niin, edistäminen on edelleen se pahin ongelma. Näyttää videoltakin niin tyhmältä, kun Zelda ei malta ravata vieressä, vaan teputtaa ties mitä ihmeellisiä askellajeja, kun odottelee minua. Muuten se ravaa _aina_, joten missään tilanteessa elämässään se ei tarjoa tuonnäköistä liikettä. Paitsi näemmä kisoissa.. Mutta hyvin sillä pokka pitää, kun vasta viimeisellä kyltillä pääsee yksi hau, vaikka selvästi koko radan ajan koira taas patoaa itseensä turhaumaa.



En taaskaan huomannut napata kuvaa ratapiirroksesta, mutta eiköhän videolla pysy mukana kylteissä.. Virheet ja koko rata tulevat tässä:

Kyltti 1: istu, 1 askel istu, 2 askelta istu, 3 askelta istu: -1p vastahakoisesti tai hitaasti suoritettu liike (tvä)
Kyltti 2: istu, koira eteen, vasemman kautta istu: -1p vastahakoisesti tai hitaasti suoritettu liike (tvä)
Kyltti 3: spiraali vasemmalle: -1p koira estää tai häiritsee ohjaajaa (kontr)
Kyltti 4: hitaasti
Kyltti 5: normi vauhti
Kyltti 6: istu, käännös oikeaan, istu
Kyltti 7: estehyppy
Kyltti 8: "saksalainen täyskäännös"
Kyltti 9: 270 asteen käännös oikeaan
Kyltti 10: istu
Kyltti 11: houkutus: -1p koira häiritsee tai estää ohjaajaa (kontr)
Kyltti 12: käännös vasempaan
Kyltti 13: 360 asteen käännös oikeaan
Kyltti 14: istu, täyskäännös vasempaan, istu
Kyltti 15: istu, maahan, kierrä koiran ympäri

Ei siis alkanut mitenkään turhan ruusuisesti tämä suoritus, hih :D Mutta onneksi radan aikana sain taas Zeldaa kuulolle ja keskittymään. Vähän kuten ekoissa alokasluokissa, koira syttyi selvästi radan aikana ja suoritus vaan parani. Radan jälkeen tein pahan mokan, jota onneksi tuomari ei huomannut, kun painuin suoraan koiran kera radalta pihalle, kuten toko- ja agikisoissa on totuttu tekemään. Mutta hups, rally-tokossa koira pitääkin kytkeä kehän sisällä ennen kehästä poistumista! Kiitos kanssakisaajalle ohjeistuksesta, ja kiitos tuomarille, joka katseli muualle.. :D

Nyt kun oikeasti saisin tuolle koiralle treenattua kestoa ja motivaatiota pitkään suoritukseen häiriössä, ohjaajan hermoillessa ja paineen alla, kyllä me voitaisiin mennä vaikka heti voittajaan kisaamaan. Ei siellä kylteissä mitään niin ihmeellistä uutta ole tiedossa. Huhtikuun lopussa olis kisat, eli sitä pähkäillessä! (kiitokset jälleen myös kuvaajalle kisoissa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti