perjantai 11. toukokuuta 2012

Duunia pukkaa

Mie aloitin työt viime viikolla. Ja nyt alkaa jo vetää sippiin tämä homma :D Töitä olisi aivan järkyttävä määrä, ja sen lisäksi, että tehdään iltavuorossa aina perjantai sisään, olen myös tehnyt ylitöitä. Eipä tässä siis muuta ole kerinnyt, kuin aamulla herättyään käydä suihkussa, käyttää koirat ja lähteä suoraan töihin. Yöllä kahdelta taas kotiin. Ihanaa elämää suorastaan! Onneksi tänään on kuitenkin vapaa. Viikonlopuksikin olisi päässyt töihin, mutta meillä on Zeldan kanssa näyttely lauantaina. Hetken tosin jo mietin, jos jättäisi kehäilyt väliin ja menis vaan duuniin... Täytyy toivoa, että viikonlopputöitä tulee jatkossakin :)

Zelda ei ole enää ontunutkaan muutamaan päivään, jei! En ole juurikaan uskaltanut sen jalkoihin koskea, etten vahigossa muuta tilannetta pahemmaksi (enpä olisi kyllä ehtinytkään..). Mennään siis kehään todella pahasti jumiutuneen ja onnettomasti teputtavan koiran kanssa, mutta eipä sentään kolmiraajaisen. Tarvinnee haeskella täältä suunnalta joku fyssari tai osteopaatti Zeldalle, kun ei oikein Jyväskylään saakka sen takia viitsi lähteä. Pirkanmaalta saa siis näitä suositella!

Laitetaan vielä todisteeksi esille kaverin mätsärissä näppäämä kuva - näin hienosti mein napero poseeraa :) Koira on tässä kyllä järkyttävän näköinen, kun ei sen turkille ole tehty yhtikäs mitään ennen näyttelyä. Virallisiin sen sentään pesin, trimmailin ja ennen kehääkin karvat laitettiin ojennukseen. Joten oli se huomattavasti edustavamman näköinen "oikeassa" kehässä, hih :D

Kuva: Emmi Lepola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti