"Kahjo Viiu ja Hullu Fiona"

...kuten Laura asian osuvasti ilmaisi ;) Minulla majailee täällä 16 tassun lauma, sisältäen yhden kahjon, yhden hullun ja kaksi normaalia shelttiä. Zelda yllätti taas, kun Netto ja Viiu saapuivat kylään, kun se varsin tosissaan komensi kavereita. Zelda piti ihan kunnollista pitkäkestoista murinaa ja hampaatkin näkyi. Uskomatonta. Tätä ei kyllä varmasti usko kukaan, ken Zeldan tuntee. Siitä on nyt vanhemmiten ja Fionan tulon jälkeen tullut niiiiin minun koirani. Henkeen ja vereen. Zeldan maailmaan ei mahdu enää ketään muita kuin minä. Tiedä sitten, onko se loppupeleissä niin hyvä juttu. Jokainen ero koirasta tuntuu vielä pahemmalta kuin ennen, onneksi sitä nyt suht harvoin tarvii mihinkään hoitoon jättääkään.

Fionakin kyllä osasi komentaa, se ei edelleenkään siedä sitä, että mie paijaan vieraita koiria. Nettoa se yrittikin ajaa pois moneen otteeseen, ja jopa Viiua päin piti hyökkiä. Onneksi kumpikaan (kuten oikeastaan kukaan muukaan koira :D) ei ota sitä tosissaan.. Fiona saa uhota ihan omassa rauhassaan. Kiinni se ei ole käynyt vielä kehenkään, enkä ihan äkkiä usko, että kävisikään.

Mitäs muuta me ollaan touhuiltu.. Eilen oli kylässä sellainen koira, jolle Fiona ei kyllä ikimaailmassa uhoaisi :D Tuskin Zeldakaan. Nimittäin Netta-mummo Muffyn kera. Fiona on Netan edessä niin pientä, se matelee pikin maata, nuolee huulia ja heiluttaa häntää. Koko ajan vaan on pakko uudelleen ja uudelleen tunkea Netan kuonon alle matelemaan. Mummo voi olla aikas scary! Netalla ja Zeldalla puolestaan on ollut oudot välit aina. Netta pomottaa käytännössä kaikkia, eikä sitä voi juurikaan päästää vieraiden koirien luo, irti tai hihnassa. Zeldalle se ei kuitenkaan ole ikinä sanonut mitään, edes pienesti hampaita näyttänyt! Niillä on aina ollut mä-en-nää-sua välit Zeldan kanssa, kumpikaan ei reagoi toiseensa mitenkään.. Outo pari. (Fionan Netta komensi hyvin julmasti maahan makaamaan heti ensi tapaamisella)

Eilen vietettiin siis Lauran ja Jarin kanssa agility-leffailtaa. Tuli oltua niin Janitan ja Jaakon kuin Oreniuksenkin opeissa kotisohvalta käsin, hih. Ja vielä jäi paljon katsottavaa.. Eipä ohjausta tietenkään kotona istumalla opita, mutta sai taas ajateltavaa ja kunnon selostukset ja opetukset eri kuvioihin. Ehkä sitten helpompi soveltaa käytännössäkin joskus. Ottaa suorastaan päähän katsoa noita, kun lähes kaikissa koiralle joko jätetään lelu palkaksi tai se lähetetään namikipolle. Mutta entäpä, kun koira ei huoli lelua eikä syö nameja treeneissä. Millä ihmeellä mie saan Fionan palkattua?? Treenaaminen on lievästi sanottuna hankalaa, kun ei koiralle kelpaa mikään minulta tuleva palkka. *itku-potku-ahdistus*

Ja tunnelman nostattamiseksi on pakko laittaa vielä viikon takainen yltiöihana video, missä kummityttöni ratsastaa Lotalla ja Rohan viuhahtelee taustalla. Voiko joku oikeesti väittää, että ratsastaminen ei ois kivaa!!? Siinä teille! ;)



PS. Viiu on astutettu Vertillä muutama päivä sitten, mutta onnistuminen on varsin epävarmaa.. Jäädään odottelemaan, tuleeko sieltä vauvoja vai ei. Viiu ei vielä osannut kertoa, kun yritin siltä tunnelmia kysellä :)

PPS. Olihan meillä äsken 20 kappaletta pikkuisia jalkoja, kun kaveri kävi kylässä 3-kuukautisen Siiri-vauvansa kanssa. Voi kuinka se oli pieni! Koiria ei juurikaan jaksanut kiinnostaa, ovat tainneet kaikki nähdä vauvoja jo kyllästymiseen saakka...

Kaikkee tohinaa

Hurjasti on taas ollut ohjelmaa, ja tuntuu, etten ole blogiin kirjoittanut aikapäiviin.. Vaikka oikeasti muutama päivä sitten viimeksi tarinoin ;) Koirilla on kyllä ollut rentoa menoa, kun mie olen juossut ympäri maita ja mantuja. On me nyt kentällä käyty muutamaan otteeseen, aina kun aikaa löytyy, mutta muutoin nuo saavat lähinnä kotona köllötellä ja seurata talon touhuja.

Videolla Fionan tämänpäiväiset treenit kentällä:



Ihan pakko on hehkuttaa tännekin, kun saatiin vihdoin heppatamma kotiin!! Puolitoista vuotta sitten kaverin tallista lahosi katto, ja hevosia sijoiteltiin ylläpitoon mikä minnekin. Lotta ja Ylläri lähtivät Tikkakoskelle. Ylläri palautui kotio jo aiemmin, mutta Lotalla ylläpitäjä teetti varsan, joten saatiin tamma vasta nyt takaisin. Ja monen mutkan kautta varsa sitten matkasi emänsä mukana. Loppakorva on kyllä minulle niin tärkeä ja rakas jo yhdeksän vuoden takaa, että mahdoton sitä on edes kuvailla. Kyllä taas elämä kirkastui, kun on tamma täällä!

Tämä on koti. Paras paikka maailmassa :) 

Iiiihihii mikä komistus!

Voiko vuonisvauva olla näin söpö :)

Ihanan Loppiksen lörppähuuli

Varoitus: järkyttävä kuva siitä, miten tamma on muuttunut reissun aikana.. Vasemman puoleinen kuva on tasan kahden vuoden takaa, ja oikeanpuoleinen nykytilanne. http://jauhokuono.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/Lotta+ja+varsa+19.10.2011/talli22.jpg/full

Blogissa tulee varmasti jatkossakin lukemaan Lotan ja varsan kuulumisia. Minäkin yritän nyt niin paljon tallilla käydä kuin suinkin pystyn Toijalassa olemaan, täytyy saada tammalle lihaa luiden päälle hiljakseen liikutusta aloittelemalla.

Toko-opeissa

Eilen vietettiin Zeldan kanssa kiva päivä kahdestaan - lukuisan muun ihmisen ja koiran seurassa. Ensin suunnattiin P-H Kennelpiirin tiloille kuuntelemaan Virve Sormusen luento kilpailujännityksestä (kirjoitan tästä luennosta mahdollisesti oman postauksensa..). Oli kyllä todella hyvä luento, ja erityisen hauskan siitä teki se, että luennoitsijana oli ihminen, joka on kärsinyt aivan kamalasta jännityksestä aikanaan (jopa pahempi kuin meikäläinen :D), mutta jolla on takanaan suomenmestaruuksia ja maajoukkue-edustuksia.

Tunnistin itseni monesta jutusta, mutta yhtä lailla olen itsekin oppinut saamaan jännitystä hanskaan. Henkilökohtaisesti olen todennut sen johtuvan siitä, että tunnen koiran paremmin, luotan siihen ja itseeni enemmän, takana on onnistuneempia treenejä korkeammilla kriteereillä, ja ennen kaikkea olen oppinut rentoutumaan kehässä ja keskittymään täysillä koiraan. Joskus vielä jopa kuuntelin ja katsoin, mitä tuomari tekee ja sanoo, mutta ne olen nykyisin tyystin unohtanut ;)

Zelda nukkui sylissä suurimman osan luennosta (silloin kun ei kerjännyt naapureilta rapsutuksia). Se on kyllä ihana, kun osaa rentoutua paikassa kuin paikassa, luottaa minuun niin täysillä ja tulkitsee tilanteet minun tekemisieni mukaan. Treeneissä edettiin yksi koira kerrallaan, ja kaikki tekivät niitä juttuja, mitä ohjaaja haluaa. Minulla oli ajatuksissa seuraamisen motivointi sekä ruutu ja tunnari. Yksi toinen koirakko kuitenkin teki jo seuraamisen, joten otettiin Zeldan kanssa ruutu ja tunnari. Minähän olen molempia jo opettanut ja hyvin monella eri tavalla, joten tyhjästä ei lähdetty kummassakaan.

Ruutua tehdään nyt taas kosketusalustalla, mutta vähän eri tapaan kuin aiemmin. Lähetän koiran ruutuun, jään itse paikalleni ja naksautan alustan koskemisesta. Tällöin ruudun vieressä seisova avustaja heittää koiralle namin nenän eteen. Tämän jälkeen käskytän sen maahan ja kävelen itse ruutuun sen palkkaamaan. Tästä aletaan vähitellen häivyttää alusta ja naksu tulee pelkästä ruutuun menosta. Avustaja on kyllä hyvä, koska nyt minun ei tarvitse pinkoa koiran perässä, eikä se myöskään ehdi juosta ruudusta pois minun luokseni takaisin.

Tunnarista oli puhetta monen koiran kohdalla jo luennollakin. Viretilan säätelyhän siinä on kaiken a ja o (kuten kaikissa muissakin liikkeissä). Zeldallakin vire nousee selvästi tunnarissa, ja tähän saakkahan se on vaan viskonut ja nakellut kaikkia kapuloita vuoron perään niitä tippaakaan haistelematta. Siis jos olen tehnyt kapuloilla kentällä noutoa. Nyt tehtiin niin, että kapuloita kaadettiin maahan iso pino ja mie vein oman kapulan muutaman metrin sivuun. Lähetin omalle ja naksautin siitä. Tätä omaa kapulaa lähdettiin siirtämään kerta kerralla lähemmäs kasaa ja lopulta se oli jo osana kasaa. Zelda toi oikean joka kerta.

Mutta tärkein oivallus oli ehkä se, että koira ei tiedä, mitä sen pitää tehdä. Sillä ei riitä naksaus tai nami siitä, että se haistaa tai koskee oikeaa kapulaa. Joten tästä lähin alan vaatia siltä myös kapulan tuomisen. Ilmankos se on säheltänyt kapuloiden keskellä, kun ei itsekään tiedä, mitä pitäisi tehdä ja mistä saa naksun.. Lisäksi olen tehnyt nyt niin paljon metsässä keppien ja käpyjen tunnarointia, että uskoisin kyllä Zeldalla olevan jo tiedossa, että oma haju on se, mitä sieltä haetaan. Jatketaan siis tätä samaan malliin, oma kapula aina ensin vähän sivuun ja sitten hivutetaan kohti muita kapuloita.

Saas vaan nähdä, kuinka saan liikkeitä treenattua, kun molempiin tarvii avustajan ja kasan tarvikkeita mukaan. Aina tarvii erikseen suunnitella ja lähteä treenaamaan, hyvä jos kerran kuukaudessa tulee tehtyä, ja sehän ei tosiaan riitä mihinkään. Hitsi vie.

Kotimatkalla käytiin vielä agilityn piirinmestaruuskisoja katsomassa. Toijalan seudun koirakerhosta oli joukkue joka säkäluokassa mukana! Tämä on  aivan uskomaton saavutus, koska pari vuotta sitten minä olin ainoa, joka kisasi seuran lisenssillä :D Jani juoksi Jedin ja Riinan kanssa kuusi nollarataa (vaaaau!) ja nappasi molemmilla koirilla piirinmestaruushopeaa! Onnea Jani ja sheltit!! Joukkueille ei mitaleja tippunut (paras sij. 4), mutta uskomattoman hienon kisadebyytin teki TSKK. Jes :)

Fiona puolestaan vietti päivän kotosalla miun porukoideni kanssa. Ja voitteko uskoa, kun nuo olivat käyneet lenkillä, Fiona ei haukkunut yhtään koiraa. Kaikista oli kävellyt ohi ihan hiljaa. Porukat sanoivat myös, että jokisilloilla autotien vieressä Fiona vähän pelkäsi. Miun kanssani kun se tulee silloille, niin johan alkaa huuto ja riekkuminen autojen perään. Tuo koira on niiiin eri otus eri käsissä. Jopa miun vanhemmilleni, joiden luona se on sentään elänyt monta kuukautta pikkupentuna, se on vieraskorea. Jotenkin se ammentaa kaiken energian ja taisteluhalunsa minusta ja Zeldasta. Mitenköhän tähänkin nyt osaisi puuttua..

Jätän koirat pariksi päiväksi porukoille hoitoon, kun lähden käymään kotona gradupalaverissa. Fiona saa siis viikon verran hermolomaa täällä "maalla" oleillessa. Ei sentään suljeta viikoksi mustaan laatikkoon, kuten on ollut ajatuksissa :D, mutta vallan hyvää tekee varmasti tämäkin maisemanvaihdos..

On korvia tassuja pulleita massuja häntiä vilisten

Shelttiväki laavulla nuotion äärellä

Pulleista massuista en tiedä, mutta korvia ja tassuja, huiskivista hännistä puhumattakaan tänään kyllä riitti. Käytiin shelttilenkkeilemässä Kangasalla kera tuttujen ja tuntemattomien shelttikamujen. Lenkki järkättiin Tampereen seudun shelttiväen voimin, ja mukaan on totta tosiaan tervetullut kuka tahansa :)

Kaiken kaikkiaan koiria taisi olla paikalla reilu parikymmentä, tarkkaa lukua ei kukaan kyennyt laskemaan :D Zelda on kulkenut kimppalenkeillä pikkupennusta saakka, ja se tosiaan on kuin kotonaan. Zeta on niin ihanan yltiösosiaalinen koira, että se tulee toimeen porukassa kuin porukassa. Se käy kyllä mielellään moikkaamassa kaikkia, mutta ei ikimaailmassa haasta riistaa, päällepäsmäröi, eikä shelteille alistu tai juokse karkuunkaan. Se vaan on omassa ylhäisessä maailmassaan ja nauttii elämästä. Laavulla tosin yritti kovasti metsästää makkaraa joka toiselta paistajalta, mutta Zeldalle nuotio ja laavu nyt onkin aina merkinnyt herkkuja ;)

Fiona puolestaan oli ekalla näin isolla kimppalenkillään. Ja voin sanoa, että teki sille tosi hyvää! Se ehkä ei ollut niin hyvä juttu, että kaikki oikein kimpassa kiusasivat Fionaa. Kärkijengissä juoksi vajaa kymmenen shelttiä, ja vähän väliä ne olivat päällekäin Fionan niskassa. Höh. Fiona vaan juoksee ja juoksee, välillä kellahtaa maahan "mä oon ihan pieni älkää tappako mua", ja kun muut poistuvat päältä, taas se juoksee täysiä. On siinäkin leikit. Tosin näinhän Fiona on aina leikkinyt, kaikkien kanssa se on aina se, joka pyörii pitkin maankamaraa. (Sillä Fionalle sopiikin sellainen leikkikamu, joka ei tule päälle puremaan, koska siitä se ei diggaa. Sheltit eivät tätä tee) Eipä tuo silti ikinä lannistu, vaan lähtee saman tien samalla draivilla pinkomaan, ja villitsee muutkin samaan ralliin mukaan..

Mutta siis siinä mielessä teki Fionalle tosi hyvää, että se ihan oikeasti joutui keskittymään. Se joutui sekä pitämään itsensä kasassa (koska kuitenkin jossain määrin pelkäsi vieraita kimppuun hyökkiviä koiria), mutta myös vahtimaan, missä minä tulen. Se välillä ihan itsekseen kävi tsekkaamassa, että mie oon mukana, ja jäi vierelle kävelemään, ja jopa kerjäsi nameja. Huisin hienoa!

Tässä vauhtiporukassa saa varoa, mihin astuu :D

Mun. on. nyt. ihan. pakko. päästä. UIMAAN!!!!



Zelda on havainnut namikätkön..



Metsähippailua

Vähän erikoislaatuisempikin sheltti eksyi laavulle samaan aikaan.
Onneksi se oli kovin kiltti, koska Fiona suuttui tälle kaverille
varsin tosissaan..

Soopeli herrasmies kera Prinsessan, Keijun ja Britni-Brätnin

Lisää lenkkikuvia löytyy täältä: http://jauhokuono.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/Omat+ja+muiden+koirat/Shelttilenkki/ ja täältä: http://kissanpolkan.kuvat.fi/kuvat/Shelttitouhuja/Shelttiv%E4en%20laavulenkki%2015.10.2011/

Zeldan vuoro

Meiän ihana metsän ympäröimä private-treenikenttä ;)

Nyt on taas höpisty niin paljon Fionasta, että otetaanpa välillä Zelda estradille. Kerrankin muistin napata kameran mukaan treenilenkille (ja kentällä huomasin, että akku vilkuttaa punaista). Ihme kyllä, kamera juuri jaksoi kuvata molemmat treenipätkät :) Näiden jälkeen tein vielä metsässä "tunnaria", mutta niitä nyt ei muutenkaan olisi saanut fiksusti kuvailtua.

Aika moista säheltämistä tuo meidän tekeminen taas oli. Tarvisin vaan jonkun siihen vierelle oikeasti sanomaan, että nyt rauhassa, käskytä kunnolla, ohjaa, vaadi, ja etenkin lopeta haukkumiseen. Taas kuuluu lähes koko ajan hau hau hau. Pari kertaa näemmä komennan, mutta se tarvis tehdä aina heti. Muista: seuraavissa treeneissä haukusta homma seis!

Zelda ja sateenvarjo

Ei olla taas hetkeen sateenvarjon kanssa treenailtu. Tämä oli vielä lähinnä kikkailu-kokeilua. Miten itse pystyn liikkumaan varjon kanssa, ja miten sujuu koiran käskyttäminen kädet sidottuina. Samalla teemalla tein oikeastaan toisen pätkän, tässä vaan ohjasin kädet selän takana. Improilua kaikki, ehkä oikeesti joskus tarvis vähän suunnitellakin, mitä aikoo tehdä. Jos ja kun nyt joskus saadaan ohjelma kasaan, niin sitten on ihan oikeasti olemassa tieto, mitä tarvii treenata ;)

En jaksanut taaskaan editoida videota, mutta se näemmä tarvis tehdä! Voi nolous, video päättyy tosi nätteihin sanoihin :D Zelda hyppäs syliin jotenkin niin, että miulla kolahti hampaat leukaan, ja sattui ihan pikkusen. Koiralle kun ei voi tunteita näyttää, niin tarvii sitten purkaa jälkikäteen, hih.

Ai niin, ostin vihdoinkin koirille kauan kaipaamani ledivalot. Nämä ovat vielä aivan älyttömän kätevät, koska ne saa valjaisiin kiinni täydellisesti. Pysyvät paikallaan kuin nakutetut, mutta näkyvät kauas. Koiria ei häiritse mitenkään. Ja on kyllä kirkkaat! Paketissa oli onneksi vielä kaksi eri väristä valoa, niin nyt tunnistaa itsekin pimeällä, kumpi koira on kumpi ;) Eilen testattiin iltalenkillä, ja näyttää kyllä hauskalta, kun pimeimmissä kohdissa edellä kipittää vaan kaksi loistavaa valoa, ja mitään muuta ei näy... Prismasta löytyi, Airamin valoja, hinta vajaa 10e.

Plussaa ja miinusta

Tähän se hyvän onnen putki sitten loppuikin - agitreeneissä nimittäin. Koiruus kävi taas ihan pikkasen liikaa kierroksilla, ja jälleen meni ehkä viisi minuuttia treenistä siihen, kun yritettiin saada Fiona hanskaan.. Mutta vaikka se edelleen lähteekin, ei se kuitenkaan lähde. Ei yhtään siihen malliin kuin vielä jokin aika sitten. Nytkin kun videota katsoo, niin ekassa treenipätkässä koira jää koko ajan minun ympärilleni pyörimään. Näin ei todellakaan tapahtunut vielä muutama viikko sitten. Tätä jaksan edelleen kiitellä ja ihmetellä.

Ja nyt Fiona on valitettavasti tajunnut, että sen ei kannata tulla luokse, vaikka se haluaakin tulla tekemään miun kanssani. Se tulee kyllä hommiin, lähtee vauhdista mukaan, ehkä tulee sivulle ja jopa odottaa. Mutta jos mie kyykistyn, se ei tule lähelle. Siitä saattaa joutua syliin. Joudun itse oikein miettimään, miten kikkailemalla saan sen kiinni. Tai näin näissä treeneissä, tiedä taas miten ensi viikolla..



Eka treenipätkä meni tosiaan sen verran pahasti rallatteluksi, että tokan satsin Fiona jätti väliin ja teki pelkkää rauhoittumista hihnassa. Käppäiltiin ympäriinsä ja tehtiin välissä pieniä helppoja liikkeitä. Marian komennot pitivät haukkumiset poissa ja kierrokset kurissa. Fiona uskoo ihan tosi pienestä, jos joku vieras sille vähänkin ärähtää. Miun karjumiset kun kaikuu täysin kuuroille korville..

Varsin epäonnistuneista agilitytreeneistä suunnattiin vielä täydellisesti onnistuneisiin tanssitreeneihin!! En olisi ikinä uskonut - koira kun oli jo kotoa lähtiessä tavallista energisempi, sen huomasi hyvin pyöräilymatkalla, ja nyt vielä kun agilityssä kävi miten kävi.. Mutta ehei, Fiona oli suoraan sanottuna täydellinen!

Alkuun esittelin Johannalle uuden tempun alun, on alettu treenata "orava-istuntaa", eli pelkästään takajalat maassa nätisti istumista. Varsin kivasti on alulla tämäkin liike, vielä vaan meinaa tasapaino horjua pikkukoiralla, kovasti se silti yrittää :) Seuraavaksi Johanna suunnitteli meille jälleen ohjausharjoituksen, eli liikkeiden ketjuttamista. Sarjana oli kaksi pyörähdystä ympäri, pujottelua neljä askelta, ohjaajan kierto kaksi kertaa, peruutusta muutama askel ja kaksi hyppyä. Pidempi pätkä siis kuin tähän saakka on tehty.

Fionaa saattoi pitää vallan huoletta irti, sillä ei kertaakaan käynyt pienessä mielessäkään, että se tekisi mitään muuta kuin keskittyisi ohjaukseen. Ekalla kerralla mie vähän kämmäilin, mutta kun toistettiin sama, sujui liikkeestä toiseen siirtymisetkin vallan sulavasti. Johanna huomautti samasta asiasta, mitä tiedän tehneeni Zeldankin kanssa - mie palkkaan oikeastaan aina liikkeen lopussa! Zeldan kanssa se oli minulle itsellenikin jonkin sortin pakokeino, kun liike loppui, uskalsin hengittää, palkkasin koiran ja se oli siinä. Ja Zelda selvästi oppi tähän, että nami meinaa loppua. Se olikin vähän haasteellista tanssitreeneissä, kun tekemisen pitäisi jatkua katkeamatta koko ajan... Fionalla ei onneksi ole vastaavia ennakkokäsityksiä, joten sitä pitää nyt palkata nimenomaan kesken liikkeiden. Ja näin teinkin.

Toinen ohjausharjoitus oli sarja pidennettyjä kaseja. Tämä tarkoittaa liikettä, jossa ohjaaja liikkuu sivuttain ja koira pujottelee aina ulommaisen jalan alta. Siis ensin koira ohjataan oikean jalan alta, tämän jälkeen ohjaaja liikkuu ristiaskelin kolme askelta vasemmalle, ja koira pujottelee vasemman jalan alta. Sitten kolme askelta oikealle, ja koira menee oikean jalan alta jne. Tässä oli tarkoituksena minun ehtiä hallitsemaan oma liikkeeni niin, että ehdin myös ohjata koiraa nätisti. Tosi hyvin selvittiin tästäkin.

Ja koska Fiona oli niin pro, otettiin seuraavaksi häiriötreeni. Johanna ja Maija kävelivät meidän ympärillämme, kun tehtiin samaa treenisarjaa kuin alussa. Fiona selvisi huippuhyvin, ja kerran vaan kävi vähän Maijaa haistamassa. Mutta tuli heti kutsulla takaisin. Toisessa häiriötreenissä nostettiin jo vähän tasoa, ja Johanna alkoi liikehtiä ja hyppelehtiä enemmän. Fionalle jokainen liikkuva osa on aivan mahdottoman vaikeaa olla huomaamatta, joten se suorastaan ylitti itsensä. Oli kyseessä sitten juokseva koira, ihminen, tai ihan mitä tahansa, pikkukoiralla palaa käämit. Ihan juoksuun asti häiriötä ei kasvatettu, ja jossain kohti Fiona yrittikin lähteä Johannan perään, mutta tuli taas kutsulla saman tien hommiin, mistä seurasi seuraava liike ja siitä superkehut ja palkat.

Kylläpä voin taas olla ylpeä tuosta pikkuapinasta! Saatiin Johannalta molemmat jälleen hurja määrä kehuja, ja ihan totta, jos vertaa tätä tekemistä siihen, missä oltiin joskus kesällä - no, eihän niitä nyt voi edes verrata :D Pelataan kuulemma täysillä yhteen. Ja Johanna totesi minulle aivan saman asian, mitä itse viimeksi kirjoitin; Fiona opettaa minulle aivan hurjasti. Heti, jos minulta katoaa keskittyminen, se kostautuu koiran puolelta. Virheisiin ei ole varaa. Niin kauan, kun ohjaaja tekee täysillä 190 lasissa, meillä sujuu suorastaan loistavasti. Niin parasta :)

Zelda ei ollutkaan tanssitreeneissä mukana, en raaski enää näillä keleillä istuttaa sitä raukkaa pyörän perävaunussa/autossa kolmea tuntia putkeen :(

PS: Joku voisi ehkä kuvitella, että kun koiralla on takanaan lähes neljän tunnin reissu, sisältäen 12km pyöräilyä, agilitytreenit, sekä koiratanssitreenit, saattaisi koira olla väsynyt... Tai sitten ei:

Saako taas purkautua??

Miun ihana rakas sylivauvani, niin rauhassa ja viattomana.. 

En alunperin ajatellut kirjoittaa mitään blogiin Fionan sekoiluista, kun tuntuu vaan, että toistan aina samaa vanhaa. Olen taas pyöritellyt päässäni niin paljon ja loputtomasti mietteitä tuon pikkuapinan touhuista, että vuodatetaan nyt jotain "paperillekin". Ja syynä tähän on siis se, että Fiona karkasi taas.

Oltiin lähdössä treeneihin, ja tällä kertaa otin molemmat koirat mukaan. Selvästi se oli virhe heti kotiovelta lähtien, sillä Fionahan kävi taas ihan ylikierroksilla. Se on nyt hyvin oppinut malttamaan ovesta ulos lähtiessä, ja syö nameja joko oven taa maahan heiteltyinä, tai odottaa niitä minulta. Nyt kun oli Zelda mukana, niin eipä enää onnistunutkaan. Fionaa ei kiinnostanut namit tipan tippaa, sillä oli vaan hurja pakkomielle päästä menemään ja tietty yritti syöksyä täysillä eteenpäin, sen mitä hihna antaa myöden.

Kun en saanut koiraan mitään kontaktia, mie sitten joka haukusta kiskaisin sen takaisin sisälle, mistä se sai taas tulla katsekontaktilla ulos. Seisoin siis oviaukossa, hihnalla pidin sen sisäpuolella, ja luvalla vapautin. Kynnyksen sisäpuolella se kyllä otti heti kontaktin. Taas kun haukahti (mikä tuli nanosekunti vapautuksen jälkeen), kiskaisin sisään ja vasta luvalla ulos. Tätä toistettiin ehkä reilu viisi kertaa, kunnes päätin lyödä oven perässä kiinni, niin että Fiona jää yksin sisään. Enpä vaan ollut tarpeeksi nopea, kun pieni musta livahti oviaukosta. Hyvä että ehdin tajuta mitä tapahtui, kun Fiona jo kirmaa ympäri pihaa hullun raivolla haukkuen ja hihna perässä viipottaen.

Minun tekee oikeasti pahaa katsoa koiraa, kun se on tuossa mielentilassa. Se on niin sanomattoman sekaisin. Fiona ei tajua mitään maailman menosta sen ympärillä, se vaan juoksee ja juoksee päättömästi sinkoillen ihan mihin tahansa, ja huutaa. Täysin taukoamatta ja täyteen ääneen. Eiköhän siinä kaiken huipuksi ollut joku äijä pihassa auton kanssa, niin sille Fiona kävi pariin otteeseen raivoamassa. Hyvä ettei käynyt punttiin kiinni (siihen sillä ei riitä kanttia). Lopulta sain sen sisälle menemällä itse vähän matkaa perässä pihaan, ja juoksemalla täysillä avonaisesta ovesta sisään, niin että koira tulee perässä. Ei muuten ollut ihan ensimmäinen eikä toinen kerta, kun tekis mieli vaan paiskata koira ikkunasta pihalle (ei kuitenkaan niin mones kerta kuin tietokoneen kanssa ;)) tai painaa se maahan ja pitää niin kauan paikallaan, että rauhoittuu. (Sekä huutaa, raivota, itkeä, mitä tahansa, pelkäsin taas niin paljon koiran puolesta..) Mutta ei, ikinä en ole näin tehnyt, enkä varmasti ikinä tule tekemäänkään!!

Hihnasta kiinni saatuani mie seisoin hiljaa liikkumatta paikallani ja laskin taaksepäin kymmenestä alas. Sen jälkeen mentiin takaisin ulko-ovelle ja jatkoin samaa harjoitusta. Ensimmäisestä haukusta koira sisään ja tällä kertaa löin oven sen verran tehokkaasti kiinni, ettei päässyt karkuun. Viidestä kymmeneen kertaan sain näin tehdä, ennen kuin Fiona tuli ulos hiljaa. Sen jälkeen vielä jätin Zeldan oven eteen paikalleen, ja muutamaan kertaan kävelin Fionan kanssa hihnassa ees taas pihamaan ja oven väliä. Uskomattoman kiihtynyt se oli edelleen - ei tietoakaan, että olisi nameja huolinut, mutta pysyipähän hiljaa. Lopulta kun päästiin molempien koirien kanssa pyörätielle, sain sen jo kontaktiin ja palkattua, ja loppumatka hallille käveltiin melko rauhassa ja paljon herkkuja syöden.

Nyt on otettu kotonakin kovat aseet käyttöön. Fionahan on sisällä aina ollut tosi rauhallinen, osaa hyvin rauhoittua, ja kun mie olen paikallani, niin on koiratkin. Mutta sillä on myös älytön määrä tilanteita, joista se kiihtyy. Ja nämä on kaikki Zeldalta opittuja! Tilanteissa on aina seurauksena se, että Fiona käy Zeldan kimppuun (kun alunperin Z oli se, joka villiintyi). Nykyisin Zelda on kyllä oikea viilipytty, joten Fiona käy sen kimppuun ihan syyttä suotta, täysin opitusta tottumuksesta. Muutaman mainitakseni: verhojen avaaminen, sängyn petaaminen, pesukoneen täyttäminen, vaatteiden pukeminen, lenkille lähteminen, ja imuroinnista nyt ei kannata edes puhua, se on täysin oma lukunsa..

Tällä hetkellä mie teen kaikki em. ja lukuisat muut toiminnot niin, että Fiona istuu paikallaan. Vie hiukka kauan aikaa, ja vaatii uskomattoman määrän hermopiuhoja, sekä minulta että koiralta, mutta toimii. Nameja yhden verhon nostaminen vaatii ehkä noin kymmenen, mutta jos niillä pysyy Fiona rauhallisena ja Zelda turvassa, on se sen arvoista..

Jos joku on joskus sanonut, että sheltti on helppo rotu ja kaikille sopiva, voin kyllä täydestä sydämestäni pyörtää tämän sanonnan! :D (taisin kyllä itse olla vallan samaa mieltä vielä vuosi sitten..)

Olen taas katsellut ahkerasti Victoria Stilwellin ohjelmia, ja jotenkin se antaa aina uutta potkua yrittää. On niin ihana seurata, kuinka Victoria tekee töitä koirien kanssa. Ja on myös lohdullista huomata, etten ole ainoa, jolla on ongelmia. Periaatteessa kuitenkin tiedän ja ymmärrän, mitä Fionan kanssa pitää ja kannattaisi tehdä. Se vaan on ongelmista suurin, kun en saa sitä syömään nameja. Nameillahan saa ihmeitä aikaan, ja oikeastaan kaikki Victoriankin käyttämät koulutuskikat perustuvat tiuhaan palkkaukseen. Mutta kun koiraa ei kiinnosta pskan vertaa, vaikka kermagratiinilla kuorrutettu häränfileepihvi kannettaisiin hopeatarjottimella nenän eteen, niin milläs sitä palkkaat... Jos joskus saan Fionan oppimaan hallitsemaan omat hermonsa niin pitkälle, että se pystyy syömään myös kiihtyneenä, me ollaan jo hurjan edistyneitä! (ja sen jälkeenhän kaikki onkin yhtä juhlaa ;))

Voi kuinka paljon minä opinkaan uutta tämän koiran kanssa eläessä. Ja voi kuinka monta metriä lisää piuhaa on kasvanut minun hermoverkostooni viimeisen muutaman kuukauden aikana. Vielä kuitenkin tarvitaan paljon lisää :)

Ja mitäs sit kirjotetaan??