Kevät on täällä.

Ja koirien kuraiset tassut myös. Viime viikon upeita aurinkoisia pakkaspäiviä ja hankikantoja muistellen laitetaas esille muutamat kuvat, joita en ole aiemmin jaksanut julkaista.

Menossa mukana:

Yleistä häslinkiä.

Hei tuolla tapahtuu jotain, mä kans!

Toki menossa mukana oli myös Lara - vietettyään ensin
aamun tallihommissa + kärrylenkillä sekä päivän
rally-tokokisoissa..

Ihqu Jetskulainen.

Soopelitytöt ilta-auringossa.

Kuka komentaa ja ketä?

Lentävä kumipallo..

Misellä riittää kokoa ja vauhtia ;)

Ja kun nyt kerta vauhtiin päästiin, lätkitään esille myös Fionan parit lenkkikuvat viime viikolta, kun oltiin taas kahdestaan kotosalla.

Fionan käsitys noudosta...

...on tätä luokkaa. Milläköhän tämän saisi siirrettyä myös kisakentille ;)

Tekniikkalaji :D

Fiona hei, keppi suussa EI kannata edes yrittää lentää.

Ihana aurinko!

Se on paikallaan!! :D (käskystä tosin, kuis muutenkaan..)

Vaikeuksien kautta voittoon...

...olkoon sitten Fionan kuvaus tämän päivän treeneistä. Oltiin tosiaan harjoituskoirakkoina tokon koulutusohjaajakurssilla. Itse en ole vieläkään kyseiselle kurssille päässyt, vaikka jo vuosia on ollut tarkoitus käydä. Ehkä vielä joskus.. Nyt oltiin sentään jo näin lähellä ;)

Heti alkuun järjestin oppilaille kunnon oppitunnin siitä, miten koiraa ei kouluteta. Hain Fionan halliin vasta juuri ennen kuin ruvetaan hommiin (koska sillä tunnetusti keittää yli ja lujaa ko. paikoissa, enkä halunnut turhaa odottelua ja paineistusta heti alkuun). Kurssin vetäjä kysyi heti, onko koira ennen käynyt hallissa - oletti ilmeisesti että se pelkää - ja perään miksi kannan sylissä? Annan harvoin Fionan kävellä omin tassuin halliin, koska me ei päästä näin edes ovesta sisään. (tietty treenataan mahdollisimman usein hiljaa sisään menoa, mutta vain silloin kun on hyvin aikaa ja rauhallinen tilanne) Laskin sitten saman tien Fionan maahan, ja sieltähän se tuli sillä sekunilla, hirmuinen kiljumis-hyppely-sinkoilukohtaus. Pyysin koiran kontaktiin ja sivulle istumaan perusasentoon. Kehuin ja palkkasin sitä, kun se oli hiljaa kontaktissa vieressä. EI NÄIN! (tai ainakin, mitä puolella korvalla kuuntelin vetäjän oppilailleen selittävän..)

Alkukurssin Fiona siis kiljui. Ja kiljui. Ja kiljui. Eikä kukaan kuullut mitään. En saanut pitää sylissä, enkä saanut palkata. Vetäjä ei meille sen tarkemmin neuvonut, mitä pitäisi tehdä, paitsi ilmeisesti pienellä suhahduksella hiljentää koira, pitää se kireässä remmissä ja olla itse tekemättä mitään. Juu ei toimi, miun tarvis karjaista niin kovaa kuin ikinä pystyn, ja luultavasti napata niskavilloista koiraa, jotta se hiljenisi. Ainakaan kahta sekuntia pidemmäksi aikaa. Toinen harjoituskoira oli lähes samanlainen kuin Fiona, onneksi vetäjä otti tämän "silmätikukseen" ja vielä yritti näyttää koiran kanssa, miten saada huomio ohjaajaan. Esitys oli kyllä niin katastrofaalinen, että miulla meinasi tippua usko koko kurssiin heti alkuunsa tätä katsellessa.. Harjoiteltiin siis koiran kontaktin saamista hallissa ympäriinsä kävellessä. Melkein jo läksin ulos tuossa vaiheessa, kun omat ajatukset oli niin sekaisin ja mieliala suorastaan kamala.

Niin ei ihme, että koiralla on surkeat hermot, kun taas kerran totesin omat hermoni vielä tuhat kertaa surkeammiksi. Hyvä etten tosiaan lähtenyt parkuen kotiin heti alkumetreillä, kun tuntui niin toivottomalta koko touhu, tämän yhden kiljuessa kuin piru merrassa. Tuli niiiin elävästi mieleen kaikki vanhat muistot aikanaan Zeldan kanssa treenatessa.. Mie arkana ja epävarmana tyttönä kävin sen kanssa ahkerasti treeneissä ja kaikki sujui kuin unelma. Kunnes lopulta koko pilvilinna romahti. Zelda huusi, komensi, käskytti, jätti hyvin osaamiaan liikkeitä tekemättä, ja mie olin totaalisen hukassa sen kanssa. Ohjaaja yritti meitä parhaansa neuvoa, mutta mikään ei toiminut. Vaikka tunnin olisin seissyt paikallani ja kääntänyt koiralle selän, se vaan jatkoi. Haukkui minulle päin naamaa taukoamatta. Hakattiin päätämme seinään ja otettiin yhteen minkä pystyttiin. Olin suurin piirtein itku kurkussa joka treeneissä.. Ja niin me sitten lopetettiin koko tokoilu (tänä päivänä tähdätään voittajaan kisaamaan :)) Ja nyt tänään hallissa oltiin täsmälleen samassa tilanteessa Fionan kanssa. Minä jälleen yhtä neuvottomana ja onnettomana.

Onneksi kun päästiin hommiin, tietty Fiona taas oli täysillä mukana ja teki hienosti keskittyen hommia. Eihän meillä mitään ongelmaa silloin olekaan, kun koira on 247 käskyn alla. Mutta heti, kun tekeminen loppuu... Päädyin lopputunnin ajaksi siihen, että olin kyykyssä ja rapsuttelin Fionaa. Se oli kaikki odottelut nätisti hiljaa, ihana likka. Paitsi kun viereistä koiraa reviteltiin lelulla, otin Fionan käskyn alle kontaktiin, koska sehän räjähti saman tien, kun toinen koira otti juoksuaskeleita.

Loppukurssi menikin kuin suoraan oppikirjasta! Fiona oli niin pro. Se on oikeasti edistynyt aivan mielettömästi!! Se käveli miun mukanani löysällä hihnalla yhdeksän muun koiran keskellä hallissa. Koko treenin aikana ei haukkunut laisinkaan tuon onnettoman alun jälkeen. (paitsi kun tehtiin törpön kiertoa - liikaa vauhtia ja agilityfiilis). Pikkukoira keskittyi aivan täysillä. Se jaksoi kaiken ja teki kaiken pyydetyn into piukeana.

Ohjaajilla oli teemana opettaa näille aloitteleville koirille temppuja. Tehtiin ensin tuota kontaktin hakemista, sen jälkeen ohjaajan jalkojen välissä istumista, peukaloon nenällä koskettamista, törpön kiertoa, kämmeneen nenällä koskettamista, kumartamista, kurre-istuntaa, jalkojen välistä pujottelua ja kierimisiä. Yllättävän paljon tuli Fionalle ihan uusia juttuja. Ja se hoksasi ne kaikki :) Sain sen itse tarjoamaan nenäkosketuksia ja kumartamistakin. Käsittämätöntä, uusi todella vaativa häiriö, ja tämä keskittyy niin täysillä, että pystyy itse oivaltamaan jutun juonen ja tarjoamaan liikettä. Voiko tämän iloisempi enää ohjaaja olla?!?

Fiona osaa jo pujottelut, kierimiset sun muut kuin vettä vaan (no ei ihan yhtä hyvin kuin Zelda ;)), joten niitä jalostettiin eteenpäin. Kaksi kierähdystä maassa, taakse päin pujottelu jne.. Kyllä meille vielä treenattavaa riittää, siitä ei suinkaan ole kyse. Mutta olipa kivaa ja palkitsevaa nähdä Fiona tässä häiriössä koirien keskellä. Huisia! :D (ja pakko kiittää vielä itseänikin, että sain kasattua oman mieleni ja keskityttyä treenaamiseen, onneksi Fiona "ihanalla luonteellaan" tekee tämän helpoksi..)

Haahuillen höyhensaarille..

...kuvaa kutakuinkin viime lauantain rally-tokokisoja Zeldan kanssa. Saanko taas kerran sanoa saman, mitä olen todennut aina uudelleen ja uudelleen kaikkien näiden harrastusvuosien jälkeen: mie en ikinä tiedä, miten tuo koira toimii! Vihdoinkin, kun luulin löytäneeni jonkinmoisen tasapainon sen viretilan säätelyyn, niin ei. Viime rally-tokokisoissa Zelda oli totaalisen kiihtynyt, ja sen takia meni suoritus säheltämiseksi. Nyt puolestaan koiruus haahuili koko radan omia teitään, eikä sitä kiinnostanut tippaakaan, mitä pitäisi tehdä. Nyyh..

Saatiin me sentään hyväksytty suoritus 90 pisteellä. Arvostelupaperin suurin "hitti" on py eli puutteellinen yhteistyö. No sitä se kyllä olikin, koko rata. Yksi kyltti jouduttiin uusimaan, ja se oli puhtaasti miun oma mokani, koira kun kiltisti seurasi käden liikettä. Kyllä tuo kroppa vaan ohjaa paremmin kuin suulliset käskyt.. Toiselta kyltiltä lähti yksi piste ohjaajavirheestä, mutta en kyllä keksi, mitä siinä mokasin? Kenties pysähdyin väärässä kohdassa kylttiin nähden?


(onnistuin sitten näemmä kadottamaan äänet videosta..?)

Kyltti 1: 360 asteen käännös oikealle: puutteellinen yhteistyö (py) -1
Kyltti 2: istu, maahan: ohjaajavirhe -1
Kyltti 3: spiraali oikealle
Kyltti 4: "saksalainen täyskäännös"
Kyltti 5: hyppy
Kyltti 6: istu, juoksua
Kyltti 7: normaali vauhti
Kyltti 8: käännös vasempaan: py -1
Kyltti 9: istu, täyskäännös oikeaan, istu: py -3
Kyltti 10: istu, käännös oikeaan, istu
Kyltti 11: askel oikealle
Kyltti 12: istu, koira eteen, ohjaajan kierto oikealta, istu: tehtävän uusiminen -3
Kyltti 13: istu, seiso, ohjaaja kiertää koiran
Kyltti 14: istu, käännös vasempaan, istu: py -1
Kyltti 15: pujottelu

Mistä sitten postauksen otsikko sai alkunsa? Pohdiskelin Sirille tuolla kisoissa Fionan ja Zeldan luonne-eroja. En mitenkään voi kuvitella, että Fionasta ikimaailmassa saisi vastaavaa haahuilijaa. Se tekee joko aivan täysillä mukana, tai jos kontakti putoaa sekunnin sadasosaksi, silloin on jo myöhäistä ja peli menetetty. Jos joskus saan Fionalle vastaavan puolen korvan kuuntelun aikaiseksi, niin kertokaa ihmeessä, miten sen tein?! (etten ainakaan enää ikinä onnistu samaa toistamaan..) Mutta toisaalta, Zelda osaa rauhoittua kisapaikalla. Se oli nytkin koko kisojen ajan hallissa mukana. Istuttiin ihan kehän laidalla, joten suorittavat koirat kulkivat nokan edestä. Pienessä tilassa hallin reunalla riitti myös koiraa ja lasta ja ties mitä, ääntä ja liikettä. Mitä tekee Zelda? Käpertyy miun toppatakkini päälle maahan pienelle kerälle ja alkaa vedellä sikeitä :) Ei se nyt unessa ollut, mutta juuri niin tyynen ja rauhallisen näköinen kuin koira voi olla. Eipä onnistuisi ikimaailmassa Fionan kanssa. Puolensa ja puolensa siis tässäkin asiassa..

Tässä kuussa onkin saman tien toiset kisat samaisessa paikassa. Jos sieltä onnistutaan haahuilemaan tai säheltämään (koiran mielialasta riippuen! :D) hyväksytty tulos, seuraavissa skaboissa päästää jo voittajaluokkaan. Jei!

Ja mikä parasta, huomasin juuri, että kesällä Jyväskylässä järjestetään kahdet rally-tokokisat peräkkäisinä päivinä! Uusi jei! Nyt Laura, Maria, Tekla, Jari ja kumppanit, kaikki mukaan lajia kokeilemaan! :D

Oodi Fionalle

Nyt olisi kyllä pikkukoira ylistyslaulun ansainnut. Meidän kolme yhteistä päiväämme ilman Zeldaa on sujuneet ihan käsittämättömän hienosti. En oikeasti voi uskoa, että miun pieni riiviökoirani osaa olla niin fiksu ja ihana ja täydellinen otus, mitä se on nyt ollut. Jos joku olisi seuraamassa meidän päiviämme, ei varmasti uskoisi, millaisissa ongelmissa painittiin vielä viime kesänä!

Fiona on kolmen päivän aikana sanonut "hau" ehkä kymmenen kertaa..? Normaalisti tähän saisi lisätä (ainakin ;)) yhden nollan perään. Näistäkin haukuista puolet taisi tulla imuroidessa ja puolet rautatieasemalla. Junaan meneminen ja sieltä poistuminen keittää vielä yli ja pahasti. Näitä tilanteita on niin hitsin hankala treenata, kun varsinkin Toijalan päässä juna seisoo sen pienen hetken, ihmisiä lappaa suuntaan ja toiseen ruuhkassa, ja lähes aina minulla on vielä kädet täynnä tavaraa. Ei siis mikään ihme, ettei kyytiin nouseminen ja poistuminen oikein suju. Tampereen asemalla on joskus käyty muuten vaan pihalla patsastelemassa, kun saa kaikessa rauhassa astella ulos ja takaisin junaan. Tarvis vaan jaksaa treenata tätäkin useammin..

Mutta takaisin aiheeseen. Etenkin Fionan lenkkeily on kehittynyt aivan tajuttomasti! Me päästään nykyään ovesta ulos (sekä kotona että porukoilla) ilman haukkumista. Pihasta poistuminen tehdään edelleen nameja syöden, mutta Fiona tosiaan malttaa odottaa niitä nameja ja hakee minuun kontaktia sen sijaan, että riekkuisi narun päässä.

Toisten koirien ohittaminen on noussut aivan uusiin ulottuvuuksiin. Tajusin tuossa jossain vaiheessa tekeväni hommaa ihan väärin (tai no ei nyt väärin, mutta tyhmästi), kun aina ohituksissa kutsuin koiraa, tai jotenkin hain sen huomiota, ja palkkasin kun sen sain. Nykyään teen niin, että kehun Fionaa silloin, kun se katsoo toista koiraa. Tässä vahvistetaan samalla sitä mielentilaa, joka Fionalla on koiran nähdessään. Siis kehuminen tapahtuu tietysti vielä silloin, kun se on rauhassa ja hiljaa. Kehuista koira tietää saavansa palkan, joka tulee minulta, joten samalla vahvistuu kontakti ohjaajaan. Toimii superhyvin. Nykyään Fiona alkaa jopa koiran nähdessään itse tarjota kontaktia - jee tuolla on koira, onpa kivaa, saan nameja!

Myös fleksissä lenkkeily toimii loistavasti. Kuten olen tainnut joskus mainita, Fionaa voisi verrata kireään viulun kieleen. Tai entisenä kanteleen soittajana puhutaan mieluummin kanteleesta. Kun kannelta virittää ja kieltä kiristää tarpeeksi kauan, jossain vaiheessa se täysin yllättäen napsahtaa poikki hirmuisella voimalla. Tätä muuten pelästyy joka kerta yhtä paljon :D Fiona on juuri kuin kireä kieli, josta voi nähdä ja arvata, että kohta katkeaa. Suurin saavutus onkin se, että nykyisin minä lähes aina tiedän, koska koiralla keittää. Ja monesti pystyn nämä estämään juuri ennen katkeamista. Kutsun koiraa, haen sen huomion, otan vierelle kävelemään tai mitä tahansa, jolla saan katkaistua "kielen kiristämisen". Tietty välillä tulee niin äkkinäisiä huutokohtauksia, että kaikkea ei pysty ennakoimaan, mutta näistäkin saan suht pienellä vaivalla koiran rauhoittumaan.

Nyt parin päivän aikana oikeastaan huomasin ensimmäisen kerran sen, että Fiona pystyy itsekin säätelemään "kielen katkeamista". Se monesti kipittää fleksin päähän täydellä ravilla, korvat sivuilla ja juuri sen näköisenä, että kohta muuten tulee hyvin äänekäs WUF! Mutta juuri ennen kuin se pääsee narun loppuun, juuri ennen ensimmäistä kiljaisua se kääntyykin takaisin, katsoo minua ja sanoo "äiti heitä nami?". Tätä tapahtui monen monituista kertaa. Sen sijaan, että Fiona aloittaisi perinteisen kiljumisen ja pomppimisen narun päässä, se tulee miun luokseni, hakee katsekontaktia ja välillä kävelee lenkeillä pitkät pätkät jalan vieressä palkkaa odottaen. Tämä on jo niin käsittämätön ja ihana edistysaskel, etten osaa sitä edes sanoin kuvailla :) Tästä on seurannut myös se, että Fiona ravaa lenkeillä huomattavasti entistä enemmän. Sekä lyhyessä hihnassa että fleksissä, nykyään peitsausta saa jopa odotella. Tietty hieronnat, jumpat, fleksikuuri ym. ovat varmasti vaikuttaneet asiaan, mutta suurin tekijä on aivan taatusti koiran mielialan rauhoittuminen lenkkeillessä.

Kyllä meillä vielä tekemistä riittää, niin kotona sisällä, lenkeillä kuin treeniolosuhteissakin, mutta kylläpä olen saanut taas nähdä uusia puolia Fionasta. Ja voi vitsit mie tykkään. Meillä on ollut niin tajuttoman mahtavaa aikaa keskenämme, että voisin kehua tuon riiviön maasta taivaisiin! Ei sillä, että ikimaailmassa voisin Zeldasta luopua, kova oli ikävä näin lyhyessäkin erossa.. Noiden perusluonteissa on vaan niin paljon eroja, ja Zelda aina provosoi Fionaa. Zeldalle pystyy sallimaan paljon "huonoakin" käytöstä täydellisyyden joukkoon, mutta Fionan kanssa on melkein pakko pitää nollatoleranssi ja elää kaikki tai ei mitään linjalla. Tähän Zeldakin saa yrittää sopeutua.. ;)

Fionan kanssa kaksin reissussa

Ollaan taas oleskeltu Toijalassa pidemmän aikaa. Mie olen pääasiassa talleillut, koirien kanssa on lenkkeilty, mutta muutoin ne ovat lähinnä vaan olleet. Porukoilla onneksi riittää tohinaa ja tekemistä. Tässä päivänä eräänä törmättiin järven jäällä soopeliin shelttiherraan. Kysyin omistajalta, haluaisiko hän koiralleen leikkikavereita, ja tuohan oli vallan innoissaan.

Ainoa vaan, että leikistä ei ollut tietoakaan.. Fiona on kyllä ihme tapaus. Se kivahteli tälle uroolle vähän väliä. Heti jos uros seisoi miun ja Fionan välissä, kävi pikkukoira ajamassa sen pois. Zeldaa se ei saanut Fionan mielestä haistella, ja miun ei kannattanut edes yrittää silittää vierasta koiraa, Fiona olisi varmaan käynyt tosissaan kimppuun siinä vaiheessa. Ihme otus, ei voi muuta sanoa. Onneksi uros ei tästä juuri nokkiinsa ottanut, vaan kyllä ne juoksentelivat jäällä kimpassa pitkin poikin, kun mekin käveltiin eteenpäin..

Tänäpä jätettiin Zelda porukoille ja junailtiin Fionan kanssa kotio. On kyllä uskomattoman helppoa ja ihanaa olla liikenteessä vain yhden koiran kanssa. Fiona on täysin toisella tavalla hanskassa ja kuulolla kuin Zeldan kanssa kulkiessa. Voin jopa oikeasti kuvitella, kuinka nätisti ja rauhassa se käyttäytyy hoitopaikoissa, kun nyt meilläkin on sujunut elo niin auvoisasti. Ja ennen kaikkea hiljaisesti! ;) Nameja mie tungen sille naamaan lähes joka hetki, tai ainakin aina silloin, kun tiedän edessä olevan kiihdyttävän tilanteen. Ja hyvin on selvitty. Vaikka Zelda osaakin periaatteessa käyttäytyä todella hyvin tilanteessa kuin tilanteessa, jotenkin se onnistuu provosoimaan Fionaa. Zeldan mielialoja pystyn säätelemää, ja vaikka sen kiihdyttäisi tappiin esim. lenkillä, sen saa myös rauhoittumaan saman tien. Fionalla sen sijaan jää hullun kiihko päälle jo siitä, kun Zelda sanoo kerran hau, vaikkei Fiona edes tiedä, mille haukutaan *huokaus*

Toinen outo juttu on Fionan käytös yksin kotona. Mie oon aina tottunut siihen, että koirat ovat pahemman luokan perskärpäsiä. Voin sanoa, että Zelda on kotona 99% ajasta alle kahden metrin päässä miun jaloista. Se kulkee koko ajan perässä, vaikka vaan kävisin huoneesta toisessa kääntymässä, ei toivoakaan, että koira pysyisi paikallaan. Se tunkee nokkansa joka kaappiin jonka avaan, seisoo jalkojen juuressa jos olen paikallani, haistaa sukat, jotka vedän jalkaani.. Näen ja tiedän joka sekunti, missä koira on. Ja tietty Fiona aina kipittelee mukana, kun Zeldakin.

Mutta nyt kun tultiin kotio asemalta, Fiona asettautui saman tien lattialle nukkumaan. Mie sain aivan rauhassa touhuta ympäri kämppää omia juttujani, ja Fiona pysyi rauhassa. Kaikkein oudointa oli se, kun lopulta istahdin rauhassa koneelle, ja pian rupesin ihmettelemään, missä koira on?! Piti oikein käydä etsimässä, ja siellähän se nukkui olohuoneessa omassa pedissään. Ihan uskomatonta :) Toisaalta aivan ihanaa, että koira osaa olla omillaan, mutta tuntuu vaan niin hassulta, kun ei ole varjo koko ajan perässä.. Nyt Fiona kyllä tuttuun tapaan nukkuu miun kyljessäni tiiviisti kiinni ♥

Lauantaina onkin Zeldan kanssa taas rally-kisat. Jos vaikka tällä kertaa osuttaisiin paikalle oikeana päivänä! :D Ei me kyllä olla treenattu kertaakaan (mitään) sitten viime kisojen, joten varmaan seuraamisessa tulee taas ongelmia.. Mutta näillä mennään, ei oteta sitä niin vakavasti!

Viiun aksat

Eilen käytiin taas Vimpan kanssa aksailemassa. Tekla palautti miun tytöt hoidosta tiistai-iltana, ja samalla saatiin Viiun meille kyläilemään. Eilen illalla sitten käytiin Muffyn tilalla treeneissä tuuraamassa, eli käytännössä Lauran (ja Marian) opeissa.

Ratana oli kolmosluokan Anne Viitasen agirata. Radassa ei ollut pahemmin mitään pommipaikkoja, mutta muutama pohdittava kohta kyllä löytyi. Vikalla yrittämällä juostiin Viiun kanssa koko rata puhtaasti läpi, mutta sitä ennen riittikin säätämistä.. :D

Viiun ohjaaminen on tässä vaiheessa vallan mielenkiintoista, kun mie en yhtään tiedä, miten koira kulkee. Kaikki on siis kokeilua ja rajojen hakemista sen välillä, mihin koira irtoaa, missä se seuraa miun liikettä, kuinka paljon voin edistää tai jätättää jne.. Viiu on kyllä tasan puolesta välistä Zeldaa ja Fionaa näissä asioissa. Zelda vaan meni. Fiona taas napsii minuun kiinni, eikä tasan irtoa kahta metriä. Viiu hakee esteitä ja miun mielestäni irtosi tosi kivasti (vaikka Tekla ei taida olla samaa mieltä..?), mutta se ei taas Zeldan tapaan vahingossakaan lähde omille teilleen esteitä suorittamaan. Juuri täydellinen ohjattava siis tumpelolle ohjaajalle, koira kestää kaiken ja antaa paljon anteeksi ;)

Kontakteilla meillä on nyt vielä tekemistä. Viiu osaa kontakteille onoff-pysähdyksen ihan super hienosti, ei vahingossa kertaakaan tule läpi, ihan sama mitä ohjaaja tekee! Mutta sieltä lähteminen onkin ihan toinen juttu.. Vapautuksena on aina toiminut seuraavalle esteelle ohjaaminen, eli käytännössä vapautuskäskyä ei ole olemassakaan. Vimppa lähtee siis tosi herkästi liikkeelle, ihan sama mitä mie teen. Epävarmuutta sekä koiralta että ohjaajalta, mutta nyt kun otetaan tähän liikkeelle lähtöön selvät sävelet ja pidetään muutama erillinen kontaktitreenisessio, niin Viiu kyllä varmasti pian tajuaa, koska liikutaan ja koska ei.

Kisaamaan ei ihan vielä tällä yhteistyöllä ole asiaa, mutta kun mie opin tuntemaan koiran ja luottamaan sen tekemisiin, eiköhän me vielä kevään aikana yritetä jossain startata, hui! :D

Terkkuja Konneveeltä!

Mie oon täällä taas, ekologian kansainvälisessä talvikoulussa Konnevedellä. On muuten miun pärstäkuvani, joka tuossa mainoksessa paistattelee, kiva kun niitä on lätkitty jättikokoisina ilmoitustauluille ympäri laitosta... Hyökkää aina silmille ohi kulkiessa oO

Koirat lähti lauantaina hoitoon Viiun ja Neton luo. Tai siis, ehkä hoitamisen hoitaa joku muu, mutta leikkiseuraa ainakin Fionalle riittää. Melkein nolottaa tunnustaa, mutta minulle tuli tippa linssiin, kun piti koirista luopua :') Näin ei ole käynyt sitten seitsemään vuoteen. Ekan kerran, kun Zeldan vuoden iässä vein kaverille yön yli hoitoon, itkeä vollotin täydellä teholla autossa. Sen jälkeen hoitoon jättäminen on sujunut aina vallan kivuttomasti.

Fiona on tähän mennessä tainnut olla kolme kertaa aiemmin hoidossa, mutta niistäkin on kaikista jo lähes vuoden verran aikaa. Pentuna se oli suorastaan hauska jättää kavereiden hoivaan, kun se oli niin kotonaan ja onnesta soikeana joka paikassa (taitaa olla vieläkin..?). Jotenkin tuntui nyt niin raskaalta nimenomaan Fionasta luopua, nyyh.. Siitä on tullut miun oma pieni lellivauvani ♥ Vaikka ihan varmasti se pärjää Teklan lauman joukossa, ja oli kuulemma heti ensimmäisen lenkin kulkenut nätisti ja hiiren hiljaa. Annoin myös luottamukset pitää Fionaa metsälenkeillä vapaana, pääsee sinne kunnon maastoihin kaverin kanssa painattamaan..

Kyllä koirilla on varmasti kivaa "lomailla" Vaajakoskella. Ja mie "lomailen" täällä Konnevedellä. Kolmen ässän taktiikalla mennään, eli Saunaa, Siideriä ja Suklaata - niistä on talvikoulu tehty!