maanantai 9. toukokuuta 2011

Nakki napsahti

Meidät valittiin Zeldan kanssa varakoirakoiksi tokon SM-kisoihin joukkuekisaan. Kääk. Mitäköhän sitä taas tuli tehtyä.. Yritin vielä kirjoitella siihen malliin, että no jos nyt ette ketään mistään saa niin me ehkä sit mahdollisesti voitais uskaltaa..... Ja niinhän siinä sitten kävi. Eletään nyt vaan siinä toivossa, että kukaan alo/avo-koira ei joudu perumaan :D Toisaalta on melkein pahempi elää epätietoisuudessa, kuin että voisi aloittaa jo hyvissä ajoin panikoinnin. (lisätään nyt vielä, että laitoin samanmoisen viestin myös toisen joukkueen hakuun, toivottavasti sieltä ei myöskin paikkaa tule)

Parin päivän päästä onkin Zetan ortopedi. Onneksi. Täytyis kyllä saada tuo otus kuntoon ennen kisoja, joka tapauksessa kesäkuun alussa kun kisaillaan. Mie alan oikeasti uskoa, että se nousee paikallamakuussa vaan sen takia, ettei pysty siellä makaamaan.

Käytiin tänäpä Zetan kanssa treenailemassa tuossa meitin vieressä olevassa "puistikossa". Siellä olikin joku mies makailemassa penkillä koira hihnan päässä. Ensin jo ajattelin olla menemättä, mutta sitten tajusin, että mikä voisikaan olla parempi häiriö, kuin hihnan päässä päin roiskiva ja räyhäävä pikkukoira, kjeh. (no ei se kauaa huutanut..) Jossain vaiheessa miekkonen itsekin tajusi, että oltiin tultu kentälle ja totesi minulle; "Voisitko kouluttaa tän munkin koiran noin?" Juu kouluta ihan ite vaan...

Nyt on alkaneet noudot taas sisällä sujua. Ei ala haeskella "tunnarinameja" kapulan läheltä. Mutta eipä taas ulkona onnistunut. Hyvin lähtee innokkaana kapulalle, haistaa kapulaa, jonka jälkeen nenä maahan ja omille teilleen. Tekis niin mieli hakata päätä seinään - Zeldan ehdottomasti paras liike!!! Yritin muutaman kerran, mutta ei tullut yhtä ainutta puhdasta noutoa. Sitten helpotettiin, eli otin pelkkiä kapulan sivulle tuomisia. Ei tehnyt niitäkään. Joten helpotettiin vielä, ja aloin naksutella kapulalle menosta. Viskoin vaan kapulaa ja aina naksu, kun koira siihen koski. Toki se sitä palauttelikin samalla. Ja pian otin jo noutokäskyllä, ja Zelda palautti kapulan suorilta ja hyvällä vauhdilla, jes!. Kisaliikkeenä en kuitenkaan vielä ottanut. Mutta olipa helpottavaa, että päästiin edes tähän asti, fiuuuuh.. Nyt vaan noudetaan ahkerasti ennen kisoja.

Mie en oikein tiedä, mitä nyt kantsis treenata. Kun Zelda periaatteessa osaa kaikki liikkeet kympin arvoisesti, mutta käytännössä se ei osaa mitään liikettä kympin arvoisesti (paitsi muutamat). Tavallaan tarvis siis treenata kaikkia liikkeitä pieninä yksittäisinä pilkun viilauksina tiheällä vahvisteella. Mutta toisaalta meidän ongelmamme on pitkä ja palkaton kisasuoritus. Eli tarvis treenata niitä. Mutta kun tekee pitkään ja kisanomaisesti, laskee taso kuin lehmän häntä, joten ei niin tee mieli edes treenata. Apua. Mitäköhän tästäkin taas tulee... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti