Mie sain kaksi ihanaa hoitolasta, kun Netto ja Viiu saapuivat kyläilemään. Zelda yllätti taas, sehän oikein suuttui Viiulle ja ärähti sille hampaat irvessä. Ihan vaan sen takia, kun mie paijasin Viiua. Zeldasta on kyllä tullut tosi mustis. Etenkin Fionan tulon jälkeen Zelda on niiiin minun koiraani. Maailmaan ei muita mahdukaan.
Netto ja Viiu on ehkä maailman helpoimpia hoitolapsia. Molemmat ovat äärettömän hyvätapaisia, sosiaalisia ja seurallisia. Ja heti kuin kotonaan. Ei mitään tietoakaan ikävästä, vaan saman tien rupesivat vieressä nukkumaan, kun minäkin rauhotuin. Ja huoletta uskaltaa jättää koirat kotio, jos itse jonnekin poistuu. Zelda ja Netto pääsivätkin ensin kaksin lenkille, ja jäivät sitten talon vahdeiksi, kun nuoriso lähti baanalle.
Fiona ja Viiu pääsivät siis miun työkeikalle mukaan. Suunnattiin kaverin kanssa maastoon koiranputkia keräilemään (Mintun gradu-aineistoa) ja koirat odottelivat autossa suurimman osan ajasta. Tietty välillä pääsivät pikkutytötkin nauttimaan elämästä.
Viiua on melkein helpompi pitää vapaana kuin Fionaa.. Se ei keksi mitään tyhmyyksiä. Toisin kuin eräs, joka taas vaan juoksi ja juoksi ja juoksi ja huusi mennessään.
Tässä taas Fionan syvin olemus ikuistettuna. Jopa Minttu, joka on tavannut Fionaa nyt muutaman kerran, totesi, että tuossa koirassa on tasan kaks vaihdetta. Se on joko totaalisen on tai off (ja off se on vain nukkuessaan).
Painikaksikko vauhdissa.
Minttu ja koirat lupiinien keskellä.
Laajavuoren hyppyrimät on oikeesti aika hurjia. Hui. Ei kyllä tulis minusta mäkihyppääjää..
Elämä sujuu meillä varsin rauhaisasti. Tämän porukan kanssa melkein jopa voisi kuvitella omistavansa neljä koiraa (Fiona ehkei ihan sovi joukkoon käytöstapojensa puolesta :D). Viiun voisin kyllä pitää koska tahansa, on se vaan huippu sheltti! (ja pssst, Viiulle on tulossa syksyllä pentuja, kaikki aktiivisesta ja reippaasta harrastussheltistä kiinnostuneet, pitäkääpä korvat auki..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti