Aina välillä mie oikeasti mietin, kuinka streessaavaa tuon pikkukoiran elämä mahtaa olla.. Kuten on tullut selville, se on luonteeltaan äärettömän terävä, koko ajan valppaana, sen pitää tietää kaikesta kaikki joka hetki. Se reagoi ympäristöön jatkuvalla syötöllä. Etenkin kaikkeen liikkuvaan, saalisvietti on todella vahva. Se ei kestä nähdä edes rauhallisesti juoksevaa koiraa tai ihmistä, rullaluistelijoista, autoista, pyöristä jne puhumattakaan.
Ja vaikka ympäristössä ei olisi pienintäkään ärsykettä, useasti se käy silti kierroksilla. Lenkillä jos tulee joku tuttu vastaan, ja jäädään jutulle, niin eihän Fiona kestä hetkeäkään. Se alkaa kiljua ja hyppiä heti, jos pysähdytään.
Ylipäätään Fionan elämään ei mahdu muuta kuin juokseminen. Se haluaisi koko ajan juosta täysillä. Ihan sama mikä maa, aika tai planeetta, kun pikkukoiran päästää irti ja sanoo vapaa, se räjähtää. Niin paljon kuin pienistä jaloista irti lähtee, niin lujaa se juoksee, eikä muuten vilkaise taakseen. Ennen kuin muutaman sadan metrin päästä ehkä..
Jos ei elämä yltiövilkkaana koirana ole helppoa, niin ei kyllä sellaisen omistajanakaan. Fionaa voisi oikeastaan kuvata pommiksi tai raketiksi, jonka sytytyslanka palaa jatkuvasti. Se räjähtää käsiin aivan hetkenä minä hyvänsä ja täysin varoittamatta. Tämän tiedon kanssa mie elän jatkuvasti.
Joskus vielä ajattelin, että agility on ainoa, jossa koira vetää itsensä pahasti stressiin ja jonnekin ihan toisiin sfääreihin. Mutta vähitellen olen tajunnut, ettei se laisinkaan ole näin. Sillä on monia monia muitakin asioita, joissa koira niin sanotusti sekoaa, menettää kaiken muun tajunnan kuin senhetkisen pakkomielteen, johon huomionsa kohdistaa.
Tänäpä oli taas hyvä esimerkki. Päästin Fionan uimaan matkalla rautatie-asemalle. Ranta on aivan pyörätien vieressä ja pyörätien takana kulkee vielä moottoritie (betoniaidan takana, autot näkyy kyllä). Mie olin rannassa ja houkuttelin koiran välillä nameilla rantaan, palkkasin ja päästin takaisin uimaan. Kerran sitten kun olin ottamassa kiinni, menikin pyörä ohi. Ja tämähän läks. Täysillä se juoksi ja kiljui pyörän takarenkaan vieressä muutaman kymmenen metriä. Sitten se bongasi toisesta suunnasta juoksijan ja kirmasi kiljumaan tämän jalkoihin. Tekee oikein itse pahaa katsoa, kun toinen on niin sekaisin, ei tiedä mihin menisi ja mitä tekisi, kunhan juoksee niin paljon kuin irti saa ja huutaa niin lujaa kuin jaksaa.. Onneksi keksin pikaisesti millä saan koiran kiinni, eihän sillä tuossa mielentilassa ole tietoakaan luoksetulosta. Heti kun se vilkaisi minun suuntaani, huusin menemenemene ja näytin järveen. Vesi vetää Fionaa puoleensa kuin kissanminttu katteja, ja sinnehän se syöksyi täysillä pomppien. Ja nyt kun se tuli rantaan, OTIN koiran kiinni.
Samalla tajusin, että myös uinti on Fionalle lähes yhtä kiihdyttävää kuin agility. Se tärisi vielä pitkään uinnin jälkeen, oli valmis sinkoamaan joka askeleella ties mihin ja piipitti korvia särkevästi.
Tästä päästäänkin hyvin toissapäiväisiin tanssitreeneihin. Taas tuli Johannalta niin paljon hyvää palautetta, etten edes tiedä, mitä kirjoittaisi. Jokseenkin huvittavaa, kun treenit kestävät puolitoista tuntia, paikalla on kolme ihmistä ja seitsemän koiraa, ja ehdittiin treenata vain neljä koiraa: näistä jokainen teki yhden ohjelman, eli noin 3min. Kaikki loppu aika - pikaisesti laskettuna seitsemänkymmentä minuuttia - meni ohjaajien höpöttämiseen. Joo-o, kyllä pohditaan, analysoidaan ja keskustellaan. Ja täyttä asiaa :)
Johanna kiinnitti taas huomiota siihen, että kun mie teen Fionan kanssa, olen koko ajan paniikissa ja varuillani. Aina välillä kuuluu hektinen FIONA kiljaisu, jos koira vähänkin meinaa irrota. Tästä taas, kun mie panikoin, nostaa koirakin kierroksia, mitä nyt tapahtuu ja missä?! Ja sätkyilee entisestään. Tietty iso parkkipaikka, jossa kulkee autoja, lenkkeilijöitä, koiria jne, ei ehkä ole paras paikka Fionan kanssa treenaamiseen. Se kuitenkin on irti tehdessä. Ja hyvin on mennyt tähän saakka (koputtaa puuta). Fionan kanssa olisikin nyt ehdottoman tärkeää minun opetella olemaan rauhallinen ja jämpti. Pelkäämättä, että se lähtee. Eli treenata vain todella rauhallisessa ja syrjäisessä ympäristössä, missä voin täysillä keskittyä koiraan ja liikkeiden suorittamiseen.
Lopussa tehtiin Fionan kanssa neljän liikkeen sarja. Jonka vielä treenasin ilman koiraa ensin läpi, kuin agilityn rataantutustumisessa konsanaan. Koko tarkoitus oli tehdä todella rauhassa, säheltämättä, huitomatta, kiirehtimättä. Ja vitsit se toimi. Aivan älyttömän hyvin!! Me oltiin niin pro :D Fiona teki kaikki oikein, täsmällisesti, hiljaa, keskittyen. Jes. Tähän pyritään jatkossakin. Etenkin koiratanssissa vaan on se ongelma, että itse alkaa kiirehtiä, elehtiä liikaa, panikoida jos putoaa musiikin tahdista....
Zeldan kanssa oli itse asiassa täysin sama ongelma. Zelda komensi taas niin röyhkeästi, että lopulta otettiin se linja, että jokaisesta haukusta käskin koiran pois ja musiikki seis. Viidestä kymmeneen kertaan taisin sen käskyttää huitsin helvettiin kesken tekemisen, kunnes oppi. Loppu menikin todella nätisti, molemmat tsempattiin, ja koira keskittyi, kun ei enää komentanut. Johanna huomasi senkin, että kaikki minusta pois päin suuntautuvat liikkeet nostavat haukun. Siis sen perinteisen, eli kaikkien vähääkään nopeampien liikkeiden lisäksi (esim. pyörähdykset). Molempien koirien kanssa täytyykin miettiä todella tarkkaan, mitä liikkeitä voi ohjelmiin ottaa.. Haukku ON herkässä. Ja omat kädet. Mie teen niin nopeita ohjausliikkeitä, ettei mikään ihmekään, että näyttää säheltämiseltä ja koirat kiihtyvät. Vaikka kai tässä pitäisi olla iloinen, kun ei ainakaan tarvitse kumpaakaan koiraa tsempata tai innostaa. Päin vastoin, teen kaikkeni, jotta saan ne rauhoittumaan ja kierrokset alas treenatessa, hih :)
Molemmille koirille on musiikitkin jo suunnitelmissa. Zeldalle kasaillaan uudelleen sama ohjelma, joka aikanaan jäi kesken, kun tanssi lopetettiin. Se on vielä valssi, käääk, joten miun pitäisi myös opetella sen tahdissa liikkumaan. Mutta kappale on aivan ihana ja tahdiltaan juuri Zeldalle sopiva, koska nimenomaan tarpeeksi hitaita ja rauhallisia liikeitä sen kanssa nyt pitää tehdä, jotta ei räjähdä käsiin. Fionan ehdokasbiisi sen sijaan on sille ehkä vähän liian hidas, mutta sanat osuvat nappiin kuin nenä kuonon päähän, joten ensi treeneissä kokeillaan improta biisi ja katsotaan, onko täysin mahdoton yhdistelmä.
Tokoakin käytiin treenailemassa, omalla ihanalla Toijalan kentällä, ja molemmat koirat olivat aivan pro! Ilmoitin Zeldan meitin omiin toko-kokeisiin syyskuussa (piirinmestaruus-kisat), joten nyt yritetään päästä kentälle niin usein kuin mahdollista, ja vedän siellä läpi pitkän treenin ilman palkkaa. Jos sitten onnistuisi kisoissakin. Katsellaan ja pidetään peukut pystyssä TK2:sen metsästyksessä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti