Ollaan taas pikku-Fifin kanssa kahdestaan Jyväskylässä. Tuosta koirasta kyllä huomaa aivan uusia piirteitä, kun sillä ei ole Zeldaa tukena. Onhan sen kanssa paljon tehty kaksistaan juttuja heti pennusta saakka, mutta kun ollaan kokonaan ilman toista koiraa, niin Fionasta huomaa, että on se vähän pihalla..
Hihnakävelyä ollaan treenattu taas hurjasti. Näin ilman Zeldaa sitä voi treenata ja kunnolla joka ulkoilulla. Taktiikkana on nyt se, että alkulenkin (ja suurimmat häiriöt) Fiona kulkee tosi lyhyessä remmissä vasemmalla puolella. Heti, jos sille antaa vähänkin liikkumatilaa hihnassa, alkaa huuto ja hyppiminen. Mutta kun se tietää, että se ei pääse, pysyy hermotkin kasassa. Fionasta tosiaan näkee, koska se alkaa rauhoittua kävellessä. Silloin annan aina pitkän remmin ja sanon käskyn saa mennä. Ja silloin se kävelee nätisti hiljaa narun päässä. (jos ei, otan takaisin vierelle teputtamaan) Nämä tilanteet on onneksi helppo ennakoida, ja onneksi ei tarvii lenkkeillä koko ajan vilkkaan autotien reunassa, se kun on yksi pahimmista häiriöistä. Käytiin muuten kävelemässä myös Jyväskylän keskustassa, johan oli koira ihmeissään :D Sitä ihan selvästi pelotti hieman, joten kilttiä ja hiljaista tyttöä oltiin sielläkin. Vastaavia reissuja tarvis tehdä paljon lisää, kun vaan sais itsestään aikaiseksi (metsässä lenkkeily on jostain syystä huomattavasti kivempaa)
Mutta niin, Fionan aivotoiminnasta saatiin pitkän odottelun jälkeen ensimmäisiä todisteita eilen tanssitreeneissä! Hitsit kun pikkukoira oli pro! Ei olla nyt kuukauteen käyty, kun viime kerralla ei päästy, ja mie olin kuin eri koiran kanssa treenaamassa. Johannakin totesi meille vähintään kymmenen kertaa treenin aikana, että ollaan tultu ihan hurjasti eteenpäin. Itse asiassa olen tismalleen samaa mieltä :D Fionalla on ikään kuin alkanut uusi aikakausi tässä treenaamisessa, ehkei se enää olekaan mistään mitään tajuamaton pikkuvauva.. Todettiin treeneissä, että Fionasta oikein näkee, kuinka sen aivot raksuttaa, kun se miettii, mitä piti tehdä. Tätä päivää on odotettu!
Tansseissa tehtiin ensin läpi Fionan uusimpia liikkeitä. Mitä näitä nyt on ollut, tassun annot, peruutus, kurre-istunta, käsien yli hyppäämiset jne. Uutena juttuna alettiin ottaa näitä uusia käskyjä mukaan sarjaan. Johanna suunnitteli taas pätkät, joita en kyllä valitettavasti enää muista.. Uusien liikkeiden ketjuttamisen lisäksi tehtiin uutena juttuna minun liikkumiseni ylös ja alas. Samassa sarjassa siis useamman kerran vaihdoin omaa asentoa seisomisen ja polvilla olon välillä. Fiona ei ollut tästä moksiskaan. Itse asiassa kaikki treenipätkät sujuivat aivan uskomattoman hienosti! Toki teknisessä suorituksessa oli puutteita, varsinkin näiden uudempien liikkeiden kanssa, mutta koiran motivaatio, minun ohjaamiseni, kaikki oli priimaa. Hyvä me :) Nyt on tarkoitus kehitellä vielä pari uutta liikettä, ja sen jälkeen aletaan ihan aikuisten oikeesti kasata Fionalle ohjelmaa. Hui! (kun vaan ikinä keksitään sopiva musiikki...)
Agitreenit ei puolestaan olleetkaan ihan niiin priimaa. Mutta paljon oli hyvää niissäkin, muun muassa se, että Fiona ei karannut kertaakaan! Se tosin teki hommat joko hihna tai pitkä naru perässä, mutta näihin ei tarvinnut turvautua, koska koira pysyi omatoimisesti miun mukanani. Treenattiin odottamista pelkästään paikalla istuen ja palkaten. Ekaa kertaa hypättiin okseri ja tehtiin myös pari toistoa renkaalla. "Radanpätkänä" Fionalla oli hurjat kaksi estettä, joista toiselle tehtiin takaakierto. Melko hyvin se alkaa kiertämiset hiffata, toinen suunta vaan on huomattavasti vaikeampi kuin toinen. Ainahan me ohjaajat tupataan olemaan toispuoleisia ja sen seurauksena koiratkin..
Zelda on muuten jatkanut tärinää ja läähätystä porukoilla ollessaan silloin, kun mie en ole kotona. Ja se tapahtuu aina, kun siskonpoika on kylässä. En vaan enää muuta keksi, pakko sen on jotenkin pelätä Lucaa. Tosin jos mie olen kotona, ei se välitä pojasta juurikaan mitään, ehkä väistää ehkä ei, ja nätisti antaa sen silittääkin. Outo tapaus.
Tiedätkö, meillä on jonkin verran samaa ongelmaa Nanan kanssa kuin sulla Fionan kaa!? Jotenkin melkein terapeuttista lukea tätä teidän blogia ja tajuta, että joku toinenkin kamppailee samanlaisten asioiden kanssa.
VastaaPoistaMeillähän agility on tuonut Nanalle hurjasti lisää itseluottamusta, mutta myös sitten tavallaan myös näitä haittapuolia. Nana kiihtyy nykyään sata kertaa nopeammin kuin aiemmin, kun vasta haaveiltiin agilityharrastuksesta. Myös häiriöherkkyys on tullut esiin. Kiihtymys ja häiriöherkkyys näkyi alkuun vain agikentällä, mutta on laajentunut nyt jossain määrin myös arkeen ja esim. lenkeille. Erilaiset häiriöt (mm. pyöräilijät, toisinaan lenkkeilijät, lapset) kiihdyttävät Nanaa ja kun se kiihtyy tarpeeksi, siltä katoaa korvat päästä. Se ei huomaa eikä kuule minua, vaan haukkuu ja vetää tempoillen hihnassa. Joudun nykyään olla varovaisempi, missä voin pitää Nanaa vapaana, koska todennäköisesti se lähtisi räksyttäen häiriön perään. Jos Nana kiihtymys on päässyt tarpeeksi korkeaksi häiriöksi riittää pahimmillaan heiluvat puut ja pensaat... Lyhyessä hihnassa lenkkeillään siis nykyisin, koska kulkiessaan mun lähellä, pysyy Nanalla hermot paremmin kasassa eikä kiihtymys pääse kasvamaan niin suureksi, ettei koiraan saisi enää kontaktia.
Agikentällä treenaaminen sujuu superhyvin niin kauan kuin treenataan kahdestaan. Jos viereisellä kentällä treenaa toinen koira, on Nanan lähes mahdotonta keskittyä omaan treeniin, vaan häiriö vetää neitiä puoleensa. Nana rakastaa agilitya ja esteitä, mutta jotenkin agilitykentällä häiriöherkkyys korostuu voimakkaimmin, kun koira on jo valmiiksi kiihtyneessä mielentilassa. Kun Nana on hiffannut jonkin häiriötekijän, on mulla työn ja tuskan takana saada koiran huomio kiinnittymään itseeni ja koira takaisin kontaktiin kanssani. Se on tosi turhauttavaa, mutta siitä huolimatta mennään joka kerta ryhmätreeneihin ja yritetään treenata edes pieniä pätkiä niin, että ympärillä on häiriötä, jotta tyttö joskus oppisi kestämään sitä. Kiihtyneenä agilitykentällä Nanahan ei antaisi ottaa itseään kiinni, mikä entisestään vaikeuttaa koiran kontaktiin saamista, koska se pelkää joutuvansa kiinni, vaikka en olekaan "rankaissut" Nanaa koskaan ottamalla sitä kiinni sen haahuillessa toisella puolella kenttää, vaan sitä vastoin palkkaan aina luoksetulosta.
Oon pohtinut kovasti tätä asiaa ja kuinka onnistuisin hieman laskemaan koiran viretilaa, jotta se ei reagoisi jokaiseen pieneen häiriöön ja toisaalta tärkeimpänä: korvat pysyisivät päässä myös silloin, kun koira kiihtyy.