TK1 TK2 BH Gwenda Zelda

Historian lyhin blogipostaus, mutta muuta ei nyt jaksa :D Tuomari oli äly-tiukka, Zelda oli äly-hieno ja juuri ja juuri saatiin I-tulos (160,5p). Videota ja analyysiä seuraa ehkä joskus...

Oltiin muuten toisia - Zeldan eka sijoitus sen ehkä viimeisissä toko-kisoissa, johan oli siis aikakin :D

Tokoo, agii, jälkee...!

Jos vaikka aloittaisi taas tästä ikuisuusaiheesta, eli Fionan sekoiluista. Mie alan nyt saada jonkinmoisen kokonaiskuvan pikkukoiran treenitouhuista. Jos on täysin häiriötön paikka, esimerkiksi oma kotipiha, kenttä tai tyhjä halli, Fionaa voi pitää vapaana. Se on oppinut sen verran, että vaikka riehuu, haukkuu, käy omilla kierroksillaan, pystyy se silti tulemaan takaisin hommiin. Ihan hirmu kierroksilla ja paineessa se on, mutta pysyy kasassa. Nipin napin. Onhan tämä jo aivan hurjaa edistystä, jos vertaa esim. puolen vuoden takaiseen.

Mutta, heti jos on pienikin häiriö jossain, sillä keittää yli. Ei vaan tule mistään enää mitään (jos siis vapaaksi pääsee, hihnassa sen ehkä juuri ja juuri saa pidettyä kasassa). Eilen tämä testattiin ihan käytännössä, kun käytiin treenaamassa Tamskin tallilla. Ensin tehtiin hihnassa häiriössä ja lopulta vapaana tyhjässä hallissa. Ja valitettavasti tämä nähtiin myös viime ohjatuissa treeneissä Jattilassa, kun Fiona sai taas niin pahan luokan hepulit, ettei ole hetkeen moista nähty. Loppujen lopuksi se jostain maailman pienimmästä kolosta onnistui luikertelemaan viereiselle kentälle ja oikein mahtipontisen maailmanvalloittajan elkein syöksyi kahden bordercollien kimppuun. Niinhän siinä meinasi käydä, että pikkukoirasta olisi tullut bortsujen iltapalaa tai lelurukkanen. Onneksi kerettiin saada Fiona turvaan aidan omalle puolen, ja onneksi se on niin pirun nopea ja ketterä, niin pääsi bortsuja karkuun kentällä. Mutta olipa taas lähellä piti tilanne, moneskohan Fionan hengistä tässä meni?!

Zelda puolestaan... Zelda on taas tosi hyvässä kunnossa. Sen huomaa oikeastaan kaikesta - lenkillä se menee innoissaan kärjessä vapaana, liikkuu hyvin ja selkää käyttäen, treeneissä motivaatio on huipussaan ja virtaa ja intoa piisaa. Eilen tuli taas niiiiiin ikävä agilityä Zeldan kanssa. Oikein itkettää, tuo koira olis mahtava ja se niin haluais tehdä aksaa. Tehtiinkin ilman rimoja helppo pätkä, ja suht hyvinhän se kylmiltään meni. Vaikka pääasiassa Zelda oli tekemässä tokoa. Meillä on sunnuntaina kisat ko. paikassa, niin käytiin kokeilmassa, mikä vire koirasta löytyy. Tai oikeastaan ajatuksena oli laskea liiallista virettä agilityesteiden keskellä.. Mutta mitä vielä, Zelda teki täydellisesti! Kyllä olis taas ykkösen raja paukkunut ja komeesti :D

Zeldan agipätkä. Valitettavasti tokoilua ei tullut videolle..



Olin siis eilen samalla seuraamassa Rytmi-sheltin agilitytreenejä. Ryhmä on melko samantasoinen, missä Fiona nyt käy, kun ovat kesällä aloittaneet alkeiskurssina. Koin jonkin sortin järkyttäviä flashbäkkejä noin vuoteen 2005, aikaan jolloin Zelda aloitteli agilityä. Ensinnäkin se, että kaikki ryhmän koirat ovat hallissa yhtä aikaa ja kiljuvat toistensa yli, jolloin meteli on aivan järkyttävää (on Zeldan kanssa joskus treenattu pelkässä shelttiporukassa.. Voi tuska niitä kiljukauloja). Ja vielä kamalampaa on se, että kaikki tekevät yhtä aikaa. Ohjaaja ohjaa yhtä koirakkoa, ja samalla muut voivat tehdä muilla esteillä mitä haluavat - näinhän mekin on siis joskus treenattu, mutta nyt pelkkä ajatuskin hirvittää!

Fionan kanssa ei ikimaailmassa tulisi kuuloonkaan treenata näin.. Zelda on joskus tehnyt, mutta melkein toivon, että ei olisi. Ehkä juuri ja juuri kisaavat koirat voisivat tähän malliin treenata, jos on hurjasti tilaa, mutta en varsinkaan aloittelevilla koirilla tekisi. Yhteenotot ovat todella helposti sattuvia - montakohan kertaa Zeldan kimppuun on sännännyt toinen koira kesken treenien??! Aina onneksi leikkimielellä, mutta kyllä on pieni sheltti saanut kyytiä... (onneksi Zelda ei muistele mitään) Toiseksi, ohjaajat ehtivät tekemään aivan hirmuisesti virheitä yksin treenatessaan. Samalla tulee opittua ei pelkästään itse vääriä tapoja, vaan myös opetettua ne koiralle. Ja kolmanneksi, tapaturmien mahdollisuus on hurjan suuri. Silloin kun itse olen treenejä vetänyt, se juuri olikin vaikein dilemma koko hommassa - mitä antaa ohjaajien tehdä itsenäisesti koirien kanssa, kun yksi treenaa.. Eiväthän alkeiskurssilaiset varsinkaan jaksaneet omaa vuoroa odotella, kun into tehdä oli hirmuinen. Luojan kiitos meillä on nykyisin treeneissä se kuvio, että vain yksi koira on hallissa vuorollaan, muut odottavat ulkona autoissa. (tietty viereisillä kentillä on porukkaa, mutta niihin on lähes umpinaiset väliaidat. Niin, lähes umpinaiset, kuten myös Fiona totesi..)

Fionan treenailua hallissa. Tuli vähän pitkä video, mutten jaksanut alkaa kummemmin editoida. Siellä on kaikennäköiset kömmähdykset mukana (vaikka niitähän meiän treenit pääasiassa onkin :D)



Tänäpä tehtiinkin aivan uusi juttu, nimittäin jälkitreenit!! Olen jo pitkään haaveillut lajin kokeilusta, ja nyt Mari-Miia lupautui meitä kentälle auttamaan, kivaa :) Zeldalle laji olisi siinä mielessä loistava, että se ei vaadi ihmeempiä fyysisiä ponnisteluja. Fionalle taas laji olisi aivan täydellinen, koska se vaatii keskittymistä ja koirasta lähtöisin olevaa hermojen hallintaa. Nimenomaan tämä kun Fionalla tarvis saada toimimaan, että se osaisi itse säännöstellä omat kierroksensa.

Kävin sitten ensin tallaamassa Zeldalle hyvin tiiviit kaksi jälkeä (nami joka askeleessa), ehkä reilun kymmenen metrin mittaisia. Annettiin niiden vanheta ehkä vartin verran, siinä välissä Fiona teki rauhoittumistreenejä. Ja itse asiassa oli jopa tosi nätisti! Zelda hiffasi jäljen heti ja teki kuin vanha tekijä. Videolta näkyy :) Zeldalle voisi jo huoletta vähentää namit joka kolmanteen askeleeseen ja ehkä tehdä vähän loivaa kaartakin jälkeen. Ja ehdottomasti pidempiä jälkiä (noin 50m)

Tämän jälkeen tallasin uudet kaksi jälkeä ja jätettiin ne vanhenemaan hetkeksi. Fiona teki jotain ennen kuulumatonta, kun nyt hain sen autosta kentälle: se oli hiljaa! Päästiin jopa nippa nappa kentän puolelle, ennen kuin tuli ensimmäinen hau. Pieni edistys se tämäkin, hih. Fionalla kesti hetken tajuta jälki, se olisi vaan minulle tarjoillut tekemisiä. Mutta ottipa itse hienosti kontaktia, jos ei muuta. Tajusi sekin kyllä varsin pian mistä on kyse, ja ihan omatoimisesti. Toisen jäljen Fiona teki jopa melkein paremmin kuin Zelda, tai ainakin vauhdikkaammin. Pidempää jälkeä sillekin vaan seuraavaksi..



Saas nähdä, mitä Zeldan huomisesta kisasta tulee tämän jälkeen. Lähteekö se nenä maassa nuuskuttelemaan jäljen alkua :D Sen verran jäi molemmille koirille into päälle, että eihän niiden kuonoa enää meinannut nurmikon seasta nähdä jälkien ajon jälkeen... Tätä tehdään ehdottomasti lisää!

PS. Kyllä jälki on lajinakin huomattavasti turvallisempaa kuin agility. Ohjaajalle siis! Minulla on kipeä mustelma kädessä. Joku naskalihammas puree pikkusen lujaa agitreeneissä; käsivarsista, olkapäistä, reisistä, pohkeista, mikä vaan suuhun osuu..

PPS. Tänään näkyy Talentissa tuttuja, telkku auki!

Peurunkaa ja pee är aata

No ei sentään vielä ihan PRA:ta, mutta vähän sinne suuntaan.. Koirat kävivät tänäpä Päivi Kallioniemen tutkittavana silmäpeilauksessa, ja Zeldalle tuli toisesta silmästä lausunto epäilyttävä PRA:n alku. En kuitenkaan osaa vielä tässä vaiheessa huolestua, koska ell itsekin oli varsin epäileväinen näkemänsä suhteen. Käydään siis keväällä tarkissa ja katsotaan, onko edennyt, tai ylipäätään näkyykö silloin mitään.

Mutta mitä tästä opimme - kannattaa käyttää vanhatkin koirat (vai pitäisikö sanoa erityisesti ne vanhat koirat!!) tarkastuksessa, vaikka mikään ei viittaisi siihen suuntaan, että koiralla edes saattaisi pra:ta olla. Ell sitä myöskin totesi, että suuri osa taudeista jää toteamatta, koska ne ilmenevät vasta vanhalla iällä, eikä monikaan koiriaan enää silloin tarkastuta. Käytännössä kun eivät välttämättä vaikuta mitään koiran elämään, niin jäävät tyystin huomaamatta.. Zeldallakaan ei siis suvussa ole yhtään tunnettua PRA-kantajaa. (voisihan tässä silti samalla suositella, että käyttäkääpä Zeldan lähisukulaisia tarkeissa, etenkin niitä lähemmäs 10-vuotiaita)

Fiona sen sijaan sai puhtaan paperit sekä silmien että polvien osalta, jei! :) Vielä tarvis aikaa varailla lonkkien, kyynärien sekä selän kuvauksiin ja myös sydämen voisi samalla virallisesti kuunnella. Otetaan nyt kaikki mahdollinen samalla kertaa, niin eipä sitten tarvitse jossitella. Vaikka tietysti koira muuttuu vielä vanhemmiten ja joskus voi tulla tarvetta tutkia uudemman kerran, kuten Zeldalla on todettu näitä ontumisia selvitellessä.

Silmätutkimusten jälkeen lähdettiinkin taas vaihteeksi laavulenkille ja jälleen uusiin maastoihin. Tällä kertaa käytiin Peurungassa Teklan, Vennin ja koirien kanssa. Kymmenen kilometrin lenkki siellä kierrettiin yhden makkaranpaisto-pysähdyksen voimin. Ja kivaa oli! Ja upeat maastot!! Fionakin käyttäytyi uskomattoman nätisti lähestulkoon koko lenkin. Mitä nyt yhtäkkiä metsästä kodalle pölähtänyt marjanpoimija oli maailman kamalin ilmestys, Fionan reaktio vastasi Teklan mukaan sitä, kuin maailmansota olisi syttynyt, hih :)

Viikonloppuna mie olin seuraamassa Janitan ja Jaakon agility-koulutuksia Laukaalla. Kyllä jäi aivan palava hinku päästä itse heidän oppiinsa! Jo pelkästään radan reunalla seisomalla sai hirmuisesti irti. Niin yksinkertaisia ja selkeitä juttuja, joita silti kukaan ei ole koskaan osannut tai edes tajunnut opettaa. Seuraavan kerran kun tämä parivaljakko eksyy Keski-Suomeen kouluttamaan, niin mie olen kyllä ekana paikkaa varaamassa ;)

Näitä ihania pehmeitä metsäteitä riittäisi kymmeniä ja
kymmeniä kilometrejä...

Pakollinen lenkkiposetus.

Fiona ja Viiu taas vaihteeks hippasilla. Hepulointia jatkui
myös vielä viimeisten kilometrien aikana.

Matkanvarrella kota numero 1.

Oon niin kade näistä lenkkimaastoista.. Puhumattakaan
siitä, et jotkut käy täällä ratsastamassa!

Venni yrittää juosta koirien mukana :D

Maisemia matkan varrelta..

Kota matkan varrella numero 2.

Nuotion lämmössä oli hyvä istuskella.

Ja kuten kuvista näkyy, jopa Fiona pysyi (suunnilleen)
porukassa mukana.

Ihan melkein kun pohjosessa olis.

Me juostaan aina vaan astetta kovempaa ;)

Kota matkan varrella numero 3.

Rakentelinpa vielä mielenkiintoisen kuvasarjan maksikoiran hyppyradasta (agikoulutuksessa kuvattu). Tähän voisi joku fiksu ihminen keksiä fiksun kuvatekstin siitä, miten koiran ponnistus- ja laskeutumispaikkoihin voi ja nimenomaan niihin on tarkoitus ohjauksessa vaikuttaa. Mutta jätänpä sen tekemättä :D

Hoppee ei oo häppee

P-H kennelpiirin tokon hopeajoukkue

Tehtiin melkein deja vuut. Viime syksynä piirinmestaruustokoissa Valkeakoskella onnistuttiin Zeldan kanssa säheltämään oikein kunnon teolla ja nollaamaan seuraaminen. Kaikista maailman liikkeistä seuraaminen. Loput meni kyllä hyvin ja saatiin II-tulos reilulla 150 pisteellä. Sen sijaan joukkuekaverit Toijalan seudun koirakerhosta tekivät nappisuoritukset ja voitettiin seuralle ensimmäinen piirinmestaruus kautta aikojen.

No, tällä kertaa sitten nollattiin liikkeestä maahanmeno. Varsin uskomatonta sekin. Joukkuekaverit Tampereen seudun koirakerhosta puolestaan tekivät hienot ykköstulokset, joten joukkueena saatiin hopeaa! (koko kilpailun viimeinen koira vei loppusilauksena Nokian joukkueen voittoon, onnea!) Lähestulkoon siis viime vuotinen näytelmä toistui - katsotaan vaan missä porukassa ensi vuonna haetaan kakkostulos joukkueessa ;D

Mutta itse suoritukseen.. Tulokseksi saatiin AVO2 145 pisteellä. Ei paha. Heti ensimmäisestä liikkeestä lähtien huomasin toteen sen, mitä aiemmin olen kuullutkin.. Tuomari oli todella tiukka täti. Siitä kertonee jo se, että avoimen luokan yhdestätoista koirasta yksikään ei noussut paikalla makuussa, mutta vain kaksi koirista sai kympin liikkeestä. Tai ehkä sekin, että Zelda oli viidentenä vuorossa suorittamassa yksilöliikkeitä, ja hyvin vahvasti muistaakseni ensimmäinen koira, joka sai mistään liikkeestä kymppiä. Tai myös sekin, että yhdestätoista koirasta vain kolme sai ykköstuloksen (parhaat pisteet 166). Ei siis ollut mikään lasten leikkikehä tämä kisa ;)

Mie en edelleenkään ymmärrä, millä saisin koiran toimimaan kisoissa.. Meille käy aivan joka kerta joko niin, että koira on liian ylivireessä - haukkuu, komentaa minua, karkailee kesken liikkeen juoksemaan ympäri kenttää ja liikkeiden välissä yrittää lähteä huitelemaan - TAI koira on aivan liian alivireessä. Ei ota mitään kontaktia, jää paikoilleen seuraamisessa, ei reagoi käskyihin, haistelee maata... Kaikki on nähty ja koettu. Kertokaa joku, millä ihmeen taikasanalla saan vireen kohdalleen kokeissa?! Itse asiassa mietinkin ennen kehään menoa, että pitäisiköhän minun nyt nostaa tätä koiran virettä, vai olla tosi tyyni ja cool eikä vahingossakaan innostaa koiraa??! Aaaargh.

Tällä kertaa oltiin siis alivirireisiä. (toisin kuin viime kokeessa, josta laitoin videon blogiin, siellä käytiin liikaa kierroksilla). Seuraaminen lähti tosi tahmeasti käyntiin, ja kun meille ne kaikkein vaikeimmat liikkeet ovat heti ensimmäisinä, tuntui kokeen alku aivan kamalalta. Sen jälkeen, kun nollattiin maahanmeno, mie heitin kaikki hanskat tiskiin ja yritin vaan saada Zeldaan intoa. Ja se kannatti, koska tästähän lähti kivojen liikkeiden sarja. Kaukokäskyt - hauska liike, ei sisällä seuraamista. Nouto - hauska liike, ei sisällä seuraamista. Ja hyppy - edelleen hauska liike, ei sisällä seuraamista. Nämä menivätkin hyvin ja koirakin alkoi oikeasti toimia. Ehkä tästä innostuneena tuomari antoikin meille yleisvaikutelmasta ysin - uskomatonta!! :D Zeldan ensimmäinen laatuaan, jos en ihan väärin muista. Ei tässä siis voi olla mitään muuta kuin iloinen :)

Toinen hyvä syy iloita on se, että päästään vielä käymään ainakin yhdessä avoimen kokeessa. Itse asiassa se on ollut tavoitteena aina vuoden alusta lähtien, sillä Hämeen shelttien toko-cupissa lasketaan mukaan kolmen kisan tulokset, ja meillä on joka vuosi ollut vain kaksi kisaa käytynä. Jos nyt ensimmäistä kertaa saataisiin kolme kisaa kasaan, ja sehän ei olisi onnistunut, jos nyt oltaisiin ykkönen napattu.

Joopa joo, jos lopettaisin tämän sönköttämisen ja annetaan videon puhua puolestaan (kiitos Janille videoinnista):



Paikalla makaaminen: 8
Seuraaminen taluttimetta: 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 0
Luoksetulo: 5
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8,5
Noutaminen: 9,5
Kauko-ohjaus: 10
Estehyppy: 8,5
Kokonaisvaikutus: 9

ps. Ja koska jossittelu on ihan hirmu kivaa, niin nyt on ihan pakko jossitella!! JOS olisin edes vilkaissut taakseni liikkeestä maahanmenossa, olisin huomannut, että koira jäi seisomaan ja tietty antanut toisen käskyn, jolloin oltaisiin (luultavasti) saatu liikkeestä kasi ja näin ollen oltaisiin saatu I-tulos ja myös voitettu piirinmestaruusjoukkuekisa! Mutta mitäpä se auttaa, ei tullut pieneen mieleenkään, että Zelda EI menisi maahan. Ehkä silti ensi kisoissa kurkkaan ihan vaan varmuuden vuoksi, hih :D

pps. Oli oikeesti aika kivaa, ja loppukoe meni oikeesti hyvällä draivilla läpi, kun mie en enää jännittänyt ja koirakin alkoi herätä. Näitä lisää, ja seuraavia kisoja katsellessa :)

Peräluukku täynnä palkintoja

Kaikki alkanee olla valmista huomista piirinmestaruustoko-koetta varten.. Tai en minä itseni ja koiran valmiudesta tiedä, jotenkin on vielä kisafiilis ihan kateissa, kun on vaan miettinyt kisojen järjestämistä. En ole edes treenannut mitenkään järkevästi näitä loppupäiviä, joten katsotaan, mitä tuleman pitää. Saadaanko vielä huomennakaan kisatunnelmaa kasaan..?

Vaikka mitäpä sitä enää kisailemaan lähtisi, kun on jo auto täynnä pyttyä ja pokaalia :D Jotenkin onnistuin nakittamaan itseni "palkintovastaavaksi", joten nyt löytyisi vaikka muille jakaa leluja ja herkkuja ja lahjakortteja, hih.

No ehkä kuitenkin vien ne aamulla kisapaikalle ja itken sitten illalla, kun en pitänyt mitään itse ;) Ei nyt loppuviimeeksi saatukaan Toijalan seudun koirakerhosta joukkuetta kasaan (kun Päivi ja Riina jänistivät), joten ollaan Zeldan kanssa TamsKin joukkueessa mukana. Toivottavasti ei onnistuta sössimään jotakin, kuten viime vuonna (seuraaminen nollille!!), vaikka voitettiinhan me silti mestaruus, kiitos huippujen joukkukamujen :)

Koirilla on ollut varsin pitkä päivä, kun tietty ne olivat samalla mukana kentällä viime hetken järjestelyissä ja treenaamassa. Fiona teki taas temput ja sai kilarit, mutten jaksa alkaa sitä edes selittämään. Oli tarkoitus tehdä pieni agiharjoitus, mutta pikkukoira poisti itse kaikki mahdollisuutensa siihen, tehtiin siis tylsää hihnatreeniä. Opeteltiin myös rauhoittumista (Canis-lehden artikkeleiden ohjeiden mukaan, suosittelen) ja uskomatonta mutta totta, heti huomasi edistymistä pikkukoirassa!! Ensimmäisillä kerroilla kun siirryin kentän laidalle pöydän ääreen istumaan, Fiona tietty huusi, hyppi ja vinkui takaisin kentälle - tai parkkikselle, kun siellä oli porukkaa. Mutta vikoilla kerroilla sen häntä laski alle selkälinjan ja koira seisoi hiljaa paikallaan! Aivan uskomatonta, koska edes lenkillä juurikaan koskaan Fiona ei malta häntäänsä laskea. Se on aina säpäkkänä valmiina säntäämään minne nenä näyttää. Jes, tästä se lähtee! Ja taas kerran pakko hehkuttaa meitin ihanaa kenttää, se on juuri täydellinen paikka muun muassa näille tauokoharjoituksille :)

Viime kesänä koirat saivat leikkiä Wimma-bortsun kanssa kentällä pariin otteeseen. Wimma kisaa evl:ssä ja oli viime vuonna mukana meitin joukkueessa (tai siis Jaanahan tuon koko joukkueen kasasi ja nyt on pääjehuna kisoja järkkäämässä ;)). Viime kesän jälkeen eivät koirat olekaan tavanneet. Wimman laumaan on myös liittynyt nyt 13-viikkoinen Trixie-bortsu, päästettiin siis koirat keskenään leikkimään.

Fiona ja Wimma vuosi sitten.

Ja vallan hauskaahan niillä taas oli :)

Miten opettaa kontaktit - tilannekatsaus

Yllättäen tämän blogin luetuimmaksi tekstiksi on noussut viime tammikuussa kirjoittamani pohdinta Miten opettaa kontaktit?? Jos olisin tuon silloin tajunnut, olisin ehkä kirjoittanut vähän selkeämmän ja paremmin jäsennellyn pohdinnan eri menetelmien plussista ja miinuksista - ainakin itse kun nyt luen jutun, on se yhtä sillisalaattia :D (paras anti taitaakin olla vasta kommenttien puolella..)

Nyt olisikin korkea aika tehdä tilannekatsausta siitä, mihin on edetty. Pidin oman pääni ja linjani, ja puhtaasti sheippailemalla olen kontaktit opettanut. Ei olla käytetty hihnaa, ei olla käytetty kosketusalustaa, ei avustajaa eikä namikippoa. Pelkkä koira, ohjaaja ja naksutin. Ja tällä hetkellä mennään tässä:


(videolla on valitettavasti ääniraita sekaisin, joten poistin äänet. Täytyy kuvata pian uusi, jossa kuuluu myös käskyt kohdillaan..)

Tämä oli ensimmäinen treenikerta, kun minä jatkan liikettä ja koira jää paikalleen. Tähän saakka on aina lähdetty yhdessä, sillä näytän noin hapuilevalta alkuun :D Itse asiassa tajusin vasta, etten ole lainkaan opettanut Fionalle, että onoffiin tulee jäädä, vaikka mie lähtisin. Se jouduttiin siis treenaamaan ihan erikseen vasta myöhemmin. Käytännössä tähän on päästy näin:

1. Sheippaa koira nostamaan takajalat erillisen alustan päälle. Minä aloitin matalasta kirjasta. Sen jälkeen siirryin korkeampaan kirjaan, jonka jälkeen lautapeliin. Tästä jatkoin paksuun sohvatyynyyn, joka oli sohvaa vasten pystyssä. Siis jo lähes pystysuora pinta. En puhunut sanaakaan koiralle treenin aikana.
Video!

2. Tee-se-itse menetelmällä kehittele jonkinnäköinen puomin alastulo. Mie hyödynsin vanhan kirjahyllyn tason, johon liimasin kiinni liukuestematon. Toimii. Ota tämä treenialustaksi, ja jatka naksuttelua siitä, että koira siirtää takajalat alastulon päälle. Edelleenkään ei puhetta, käsiohjausta, tai muitakaan vihjeitä. Koira tekee kaiken itse.
Video!

3. Liitä mukaan käskysana. Aina kun koira siirtyy onoffiin, sano sille sama käsky. Lukuisien toistojen jälkeen (useampi sarja usealla toistolla) ala sanoa käsky ennen kuin koira menee itse onoffiin. Kun koira selvästi ymmärtää sanan ja reagoi saamaansa käskyyn, siirry seuraavaan vaiheeseen.

4. Nosta koira alastulolle, ja sano sille sama käskysana. Kun koira siirtyy itse onoffiin, naksauta ja heitä palkka.
Video!

5. Siirrä sama käytös puomin kontaktille. Nosta se alastulolle, anna käsky ja naksauta onoffista. Jossain näillä main aloin liittää mukaan vapautuskäskyn (en tiedä, onko sillä ollut mitään merkitystä).

6. Vie koira aina vaan kauemmas ja kauemmas puomilla.

7. Fionalla alkoi puomille siirtyessä nousta kierrokset sen verran pahasti, että tarvittiin lisää malttia onoffiin. Vaikka se osasi jo koko puomin, tein välillä niin, että otin pelkkää alastuloa, seisoin itse puomin edessä ja palkkasin onoffiin. Samoin tehtiin niin, että tulin mukana alastulon ja palkkasin onoffiin. Käskyllä vapautus.
Video!

8. Lopulta koko puomin suoritus. Edelleen pysähdyin viereen, palkkasin onoffiin ja käskyllä liikkeelle.
Video!
(huijasinpas, Fionalla on ollut hihna. Mutta sitä ei ikinä ole käytetty koiran ohjaamiseen kontaktilla! Se on ollut vain henkisenä tukena hidastamassa vauhtia ja laskemassa kierroksia)

8. Tässä vaiheessa tajusin, että koira ei osaa jäädä onoffiin, kun ollaan aina lähdetty yhdessä. Vaikka samalla olen sanonutkin vapautuskäskyn. Otettiin siis uutena treeninä kontaktilla odottaminen. Tässä palasin kohtaan kaksi, eli annoin koiran itse siirtyä maasta rakentamalleni "puomille". Naksautin ja sanoin odota, sekä aloin itse liikkua ympäriinsä. Palkkasin välissä onoffille, jatkoin itse liikkumista ja huusin mennään. Näin tehtiin muutama toisto, ja siellähän se pysyi hienosti. Tästä jatkoin nostamalla alastulolle, naksautin onoffista, käsky odota ja oma liikkuminen jatkui. Ja tämän siirsin lopulta kokonaiselle puomille, mikä näkyykin nyt ekaa kertaa treenattuna ensimmäisessä videossa.

Toiveena on ehdottomasti päästä odota sanasta pian eroon. Uskon kyllä, että nyt kun koira tajusi, että sen pitää jäädä onoffiin, ei sitä enää kauaa tarvitse käyttää. Kun vaan itse muistaa maltilla lisätä omaa ohijuoksuvauhtia ;) Tästä jatketaan ja tilannekatsausta seuraa taas jossain vaiheessa!

ps. Ai niin, tietysti koiralla on myös käskysana puomille, jonka sanon ennen estettä, sekä käskysana onoffiin, joka on ollut aina mukana kohdasta kolme lähtien. Nämä toivon voivani myös häivyttää yhdeksi käskyksi, jottei alastulolla tarvisi enää kisoissa antaa erillistä käskyä kontaktille.

Syke vähintään 250

Ja taas kerran päästään tähän ihanaan samaiseen aiheeseen, kun Fionalla "vähän" keittää. Ja luojan kiitos taas kerran kaikki säilyivät hengissä ja vahingoittumattomina. Fionalla jos jollain on ne kuuluisat kissan yhdeksän henkeä, vaikka onkin koira. Onneksi on, mie en kestäis, jos sille jotain tapahtuis. Sainpa taas muistutuksen, kuinka varovainen tuon koiran kanssa tarvii olla..

Oltiin taas Jarin ja kelppareiden kanssa liikenteessä, tällä kertaa reissu suuntautui Korpilahdelle Vaarunvuoren maisemiin. Lenkkipolulle lähtevä parkkipaikka on ihan ison tien vieressä, eikä siinä kohtaa ole näkyvyyttä kovinkaan pitkälle kumpaankaan suuntaan. Autoja kulkee suht harvakseltaan, mutta menevät sitten sitäkin lujempaa, olikohan tuossa kohtaa 80km/h nopeutena?

Sain koirat autosta ulos ongelmitta, molemmat riekkuvat aina, kun ne ottaa pihalle, oli paikka ja aika mikä tahansa, mutta ei Fiona mitenkään normaalia enempää näyttänyt ohi ajavista autoista kierroksia saavan. Enemmänkin muista vieraista koirista parkkipaikalla - porukkaa oli samaan aikaan lenkkeilemässä kuin pipoa.

Jotenkin sitten onnistuin siinä koirien hihnoja selvitellessäni päästämään irti Fionan hihnasta ja se putosi maahan. Kuin hidastetussa filmissä tajusin itse, että Fiona on irti ja samalla Fiona alkoi kässätä, että miehän oon vapaana... En ihan ehtinyt astua remmin päälle, kun kaveri läks. Se pinkoi niin lujaa kuin ikinä pienistä kintuista lähtee pitkin autotietä. Huusi ja juoksi suoraan eteenpäin mistään mitään välittämättä. Niin kuin se aina tekee kun kilahtaa.

Enpä taas voi muuta todeta, kuin luojalle suuri kiitos, että yhtäkään autoa ei tullut sillä hetkellä kummastakaan suunnasta. Se olisi ollut aivan varmasti pikkukoiran lorun loppu. Ja luojalle kiitos myös siitä, että juuri ennen kuin Fiona oli katoamassa mutkan taakse, se päättikin kääntyä takaisin. Saman tien kun huomasin, että Fiona näkee minut, niin minähän läksin. Painoin täysillä metikköön Zeldan kanssa ja edelleen huusin Fionaa. Sieltähän se pikkupirulainen kiisi sata lasissa meidän perässämme metsään ja täysillä ohi polkua pitkin. Varmaan pari sataa metriä se juoksi edelle metsäpolkua (haukku vaan kuului kaukaa..), kunnes tuli takaisin. Ja mie sain napattua remmistä kiinni. Voi tuska kuinka kauan sydän pamppaili tilanteen jälkeen..

Itse asiassa koirat joutuivat kulkemaan koko lenkin hihnassa, kun oli niin paljon porukkaa liikenteessä. Ja varsinkin koiria, yhden lenkin aikana nähtiin noin kymmenen eri koiraa. Että kannattaa vaan lähteä metsään lenkille, jos haluaa pitää koiria irti. Tai sitten ei ;) Mahduttiin sentään nuotiolle makkarat paistamaan.. Jopa Fiona oli suht nätisti, vaikka oli vieraita koiria samaan aikaan paikalla. Vaikka itse asiassa Fionalla keitti yli koko lenkin ajan, vähän väliä oli pakko kiljua hihnassa ja yrittää päästä juoksemaan. Ehkä teki sille ihan hyvää tämä remmilenkki metsässäkin.

Jos mennään uimaan, niin sit kans mennään eikä meinata.

Kettu varmistaa, että Fiona pääsee ylös suolammesta..

Ja uudestaan! (kittiputki ja kuvaaja ei ihan tilanteen tasalla..)

Do-jo-joing....

Vaarunvuoren maisemissa.

Kuten myös.

Nuotio ja... pilviä ylösalaisin?

Joku hullu pikkuapina luulee saavansa makkaraa.

Makkara, yök, kamalaa, kuka semmosta huolis..?
(no okei, sille on sanottu käsky ei ota ;))

Että semmonen lenkki tällä kertaa. Parin päivän päästä meillä alkaakin Fionan kanssa agilityt Marian ryhmässä - innolla ja kauhulla odotellen! :D