"Kyllä siitä vielä hyvä tulee!"

On se kiva, että muilla riittää uskoa Fionan agilityuraan, vaikka minulta se meinaa välillä loppua. Meillä oli kyllä tosi hyvät treenit tänäpä! En ymmärrä mikä siinä on, mutta Fiona toimii tosi kivasti sdp-hallilla. Vaikka sielläkin on neljä kenttää ja muita koiria samaan aikaan paikalla, tuntuu se silti tekevän paljon paremmin kuin Jattilassa. Vaikka viime keväänä kun aloiteltiin, Fionahan oli aivan mahdoton sdp-hallissa, enkä saanut siihen mitään kontaktia, se vaan huusi ja riuhtoi. Jattilassa alettiin tätä käytöstä treenata, ja nyt tilanne on vaihtunut melki toiste päin..

Tehtiin treeni kahdessä pätkässä. Eka harjoitus sisälsi vain viisi estettä, joista viimeinen oli rengas. Tässä taas yksi esimerkki; Jattilassa Fiona yrittää lähes aina renkaan sivusta, samoin Toijalan kentällä, eikä kummassakaan voisi ottaa rengasta mukaan radalle. Mutta sdp-hallissa se on aina osunut keskelle. Nyt tuli tasan yksi ohitus, ja sekin meni ihan miun myöhästelyn piikkiin. Muutoin sujahti joka kerta keskeltä.

Väsäilin pikaiseen tooosi tyylikkäät ratapiirrokset, mitä tehtiin ;) Mittasuhteet on ehkä täysin pielessä, mutta kyllä tuosta idean saa. Tikkuviivat kuvaa hyppyjä, punainen mato putkea, musta pitkula puomia (jota ei menty radassa) ja epämääräinen pyörylä rengasta.

Fiona muuten irtosi putkeen ihan hitsin hyvin. Sekin on hassua, että Jattilassa se nyt vikoissa treeneissä jatkuvasti jarrutteli putkiin menoa, aina sai käydä "keilaamassa" koiran sisään putken suuaukolla. Nyt se hakee putkenpäitä tosi kaukaa ja vauhdilla.. Tällä radalla pystyin oikeastaan heittämään sen putkeen suoraan hypyn vierestä, ja ehdin hyvin juosta puomin toiselle puolelle ohjaamaan renkaaseen putken jälkeen.

Toisessa pätkässä pyöriteltiin. Ensin oikealle, sitten vasemmalle ja lopuksi molemmat. Kuinka ihmeen vaikeaa voi olla saada koira kääntymään, vaikka itse saa melkein paikallaan seistä? On tämä niin haastava laji, ettei tiedä pitäisikö taas itkeä vai nauraa. En osaa yhtään rytmittää omaa liikkumista, ja kun Fionasta en tiedä yhtään, irtoaako se vai ei. Zeldalle oli niin helppo vaan vihjasta, että menepä tonne, niin sehän läks. Ennemmin sai koko ajan ottaa kiinni ja yrittää pitää sen lähellä. Fiona taas reagoi ohjaukseen niin eri tavalla, että saan joka kerta arvuutella, pitäisikö sitä nyt rohkaista laajalla kädellä liikkumaan omatoimisemmin, vai laskea käsi alas ja pyrkiä pitämään koira lähellä. Ehkä me vielä joskus opitaan :)

Punainen tikkueste kuvaa muuria. Ekalla kerralla koiruus meni ohitse, sekin selittyy täysin miun surkealla ohjauksellani (vaikka en muista, ollaanko tehty kokonaista muuria..?), Yhdellä korjaamisella hyppäsi ja jatkossakin joka kerralla hienosti. Molemmissa radoissa oli kontaktieste mukana ja putki sen alla. Me ei vielä kontakteja radalla tehdä, eikä Fiona niistä välittänytkään. Paitsi kerran - ollessaan jälleen omatoimisella karkureissulla - se meni seisomaan puomin alastulolle onoffiin ja haukkui siellä :D Ihan hassu pikku ipana.Mutta hyvä vaan keksiä välillä jotain muutakin kuin putkia..

Tein jälleen omatoimisesti viereisellä kentällä A:n kontakteja. Keinua en yksin viitsinyt ja puomia ei ollut paikalla. Nyt aloitin saman tien koko aasta ja liikuin itse mukana, aluksi viereen pysähtyen ja muutaman toiston jälkeen omaa liikettä aan jälkeen jatkaen. Joka ikisellä kerralla pysähtyi itse onoffiin ja pysyi, vaikka tein taas valelähtöjä. Huippua!

Plup plup plup...

Kuplia pukkaa! Toteutin vihdoin jo kauan suunnittelemani "testin". Opetin molemmille koirille puhtaasti sheippaamalla uuden tempun, johon niillä kummallakaan ei ollut minkään sortin taustavalmiuksia. Olen jo pitkään pohtinut, että olisi mielenkiintoista testata, millä tavoin koirat oppivat, ja nouseeko eroja Zeldan ja Fionan välillä uuden tempun parissa. En vaan millään meinannut keksiä sellaista temppua, joka olisi molemmille (siis käytännössä Zeldalle) täysin uusi juttu.

Kunnes Päivän Peilistä sain idean; kuplien puhaltaminen vedessä. Toki tässäkin on taustalla omat lähtökohtansa. Zelda on koko pienen ikänsä poiminut nameja syvältäkin vedestä, kun olen niitä joka kesä heitellyt järvessä rantaveteen. Välillä on koiran pää silmiä myöden veden alla. Zeldalla siis on omatoimista kokemusta kuonon veteen upottamisesta. Mutta toisaalta; Zelda inhoaa vettä. Fionalla tilanne on päinvastainen, koska sehän rakastaa vesileikkejä ja muun muassa omalla vesikipolla läträämistä. Tämän kyllä huomasi treenatessakin, kun vähän väliä piti tassuja tunkea vesikippoon ;)

Olisin kyllä oikeasti veikannut, että Zelda veisi pidemmän korren tässä skabassa, mutta ei! Puhtaasti sanottuna en voi nostaa kummankaan koiran oppimiskykyä toisen ylle. Tein harjoitukset molempien kanssa peräjälkee samalla kriteerillä ja suunnilleen saman kestoisina. Nyt takana on kolme noin parin-kolmen minuutin sessiota, ja kuvasin tämänhetkisen tuloksen videolle. Oikeastaan Fiona oli se, joka nopeammin keksi jutun juonen ja tarjosi innokkaammin kuonon veteen upottamista. Zeldalle taas on helpompaa nostaa kriteeriä ja alkaa kasvattaa kestoa. Toki alussa molemmat vielä ovat, ja kestoa tarvis saada paljon lisää. Luultavasti siis Zelda on kuitenkin se, jonka suoritusta voi aiemmin kutsua "valmiiksi"..

Siinä huomaa hyvin eron koirien välillä, miten nuo reagoivat epäonnistumiseen. Välillä tulee väkisinkin "huonoja" suorituksia, joista en naksauta, esimerkiksi vain kuonon kärjellä veden pinnan koskettaminen. Tässä tilanteessa Fionan pääkoppa sanoo: "Hei mitä, eiks se mennykään näin. Apua! Mitäs nyt? Mitä mä sit teen? En tajua. Istun? Haukun? Nyyyh, snif, en osaa!" Zeldan aivot puolestaan toteavat: "No johan nyt on perhana sentään, tänne niitä nameja. Uudestaan, kovempaa, paremmin, kyllä mä tän osaan ja varmasti!!"

Zeldalle on siis helppo lisätä vaatimuksia, koska se yrittää, yrittää ja yrittää vielä kerran, melkein jo hermostuu vihaisena, jos ei ala naksua kuulua. Fiona puolestaan menee hämilleen ja alkaa vinkua tai jää tuijottamaan minua silmiin. Sen kanssa täytyy edetä hitaammalla tahdilla ja tiheällä palkalla. Uskomattoman hienosti pikkukoira tästä tehtävästä on kuitenkin suoritunut. Tässä on taas yksi osoitus siitä, ettei koskaan kannata rankaista Fionaa treenatessa virheellisestä suorituksesta. Koira muuttuu siitä vaan entistä epävarmemmaksi. Fiona kun on selvästi paljon pehmeämpi kuin Zelda. Oma-aloitteisuutta ja itsevarmuutta haetaan sillekin lisää sheippaamalla ja kannustamalla :)

Ja yhtä lailla minä opin lisää opettamisesta yhdessä koirien oppimisen rinnalla. On tää vaan kivaa!

Kinkun sulattelua

Joulu on taas ohi. Edessä siintää uusi vuosi, kesän odottelu ja pian taas uusi joulu. Onneksi sitä ennen ehtii tapahtua taas kaikenlaista, loppujen lopuksi vuoteen mahtuu paljon, niin lyhyt aika kuin se onkin. Ei nyt kuitenkaan vielä aleta summata kulunutta vuotta, vaikka kai sekin jossain kohden pitäisi tehdä.. Ensin parit kuvat koirien joulunvietosta :)

Mie kävin ensin aattona perinteiseen tapaan tallilla pyörähtämässä. Eipä ollut kovin mieltä ylentävää ratsastella kuraisella pellolla, mutta kyllä hevosille joulupiparien vieminen kuuluu osaksi aattoa. Kotona riitti häppeninkiä, kun ensin mummu (koirien kauhu :D) kävi kylässä, ja tietty sisko perheineen vietti meillä aattoa. Koirat touhottavat aina ja jatkuvasti kaikessa toiminnassa mukana, niin myös jouluna.. (miun äitelläni menee välillä totaalisesti hermot Zeldaan, kun meinaa päivän aikana monta kertaa astua sen päälle, Zelda on koko ajan jaloissa. Erityisen paha se on silloin, kun mie en ole kotona)

Fiona on myös menossa mukana. Henkilökohtainen
meikkausavustaja on joka naisen vakiovaruste!

Zelda kyttäsi tarkkaan joka ikisen jaetun lahjapaketin.
Ja yllättäen löysi taas omansa, kun sen kuusen alle kiikutin

Lahjasta nautiskelemassa. Fionalta ei paketin avaaminen
sujunut ihan yhtä näppärästi kuin isosiskolta..

Mutta paketin sisällöstä kyllä nautiskeltiin, luun lisäksi
uusi zhu zhu hamsteri sai kyytiä.

Mie puolestani sain lahjaksi videokameran, jei! Aika huisia, vihdoin pystyy kuvaamaan treenejä sun muuta hiukka paremmin, ei tarvi digipokkarin superlaatuisen videon kanssa leikkiä. Eihän tuo pokkari ole edes minun ollut, jotenkin se vaan eksyy aina välillä Jyväskylän laukkuun mukaan.. Ehkä enää ei tarvi eksyä!

Uuden kameran kunniaksi video, kun Zelda pelaa palloa:



Zelda sai muuten lahjaksi superpallon. Zelda on täysin pallofriikki, ja superpallo on maailman paras lelu! Zeta jaksaa viskoa palloa yksinään vaikka kuinka ja kauan, se kun pomppii kivasti karkuun aina kun sen heittää. Fiona ei välitä palloista tuon taivaallista, mutta ihan Zeldan kiusalla välillä nappaa superpallon suuhunsa ja juoksee vimmatusti perässä jahtaavaa Zeldaa karkuun. Tätä olis tarvinnut kuvata videolle, Zelda kun ei ihan helposti riehaannu noin hurjaksi leikeissään ;)

Jouluntoivotukset!

Kiitos Sirille kuvauspaikan ja tonttulakkien tarjoamisesta!

Fiona on ihan hassu :) Se suorastaan tykkäsi tonttulakista! Joka kerta heilutti innoissaan häntää, kun taiteilin lakkia päähän, hattu päässä taas oli tosi rauhassa, eikä ilmekään värähtänyt. Zeldalle kun laittaa tonttulakin päähän, se muuttuu niin hakatun näköiseksi reppanaksi kuin ikinä pystyy naamalleen surkean ilmeen vääntämään.. Sama juttu vaatteiden kanssa. Kun Fiona näkee, että takki otetaan esiin, se alkaa pomppia innoissaan ja suunnilleen ui liiveihin. Zelda juoksee pöydän alle karkuun; menkää te vaan, minä jään kotiin, heippa. Ehkä alkaisi olla jo aika lakata edes yrittämästä ymmärtää Fionaa, on se sen verran omalaatuinen otus... :D

Riitu kiersi ympärillä kuin hai laivaa kuvausten aikana, joten lopulta nappasin sen ja maltalaiset myös kuvaan. Zelda ja Sissy onnistuu aina niin loistavasti näissä yhteispotreteissa ;) Fionaa kauhistuttaa istua tappaja-Sissyn vieressä, mutta kyllä se siinä kiltisti kuvien oton ajan nökötti. Enemmän taisi kyllä Sissyä kauhistuttaa, ainakin kuvista päätellen.

Hyvää joulua kaikille! Me aletaan jo odotella pukin tuloa, kun äsken koristeltiin kuusi ja kaikki on valmiina joulua varten :)

Tornado testissä

Kuten lupailin, Zelda sai 8v lahjaksi elämänsä ensimmäisen aktivointilelun Tässä kävi juuri kuten arvelin, Zeldalle koko lelu oli piece of cake, Fiona taas ei ihan kässännyt jutun juonta. Kuvasin molempien ensikosketukset leluun videolle:



Zeldalla kesti reilu minuutti tyhjentää lelu. Lisäksi se tiesi, koska se on tyhjä, ja lopetti siihen. Mistä se sen voi päätellä? Luulisi namien hajun kuitenkin jäävän leluun edelleen? Kuitenkin kun tuon tarkistin, ei siellä enää yhtään juustoa ollut..



Fionalla puolestaan kesti lähes 4min saada lelu tyhjäksi. Ja se ei kyllä tajunnut, koska sieltä on namit loppu. Ehkä nämä ikävuodet on kuin onkin kartuttaneet Zeldan pääkoppaan hitusen viisautta? Noh, Fionan vanhenemista odotellessa, hih :D

Toisella yrittämällä päästin koirat yhdessä lelun kimppuun. Se meni vähän käsille, koska Zeldahan vallan riehaantui ja viskoi lelua ympäri ämpäri pitkin huonetta. Fiona vaan katseli kummissaan ja pysyi sivummalla. Ei tuo siis ainakaan yhtään shelttiä kovaotteisemman koiran käsittelyyn soveltuisi, kun Zeldakin saa sitä heiteltyä miten lystää.. Tämä lelu oli siis Zeldalle helppoa kamaa, mutta Fionan aivoille mitä parhainta harjoitusta. Ja kyllähän Zetakin lahjastaan tykkää, vähän liikaakin :D

Viime viikolla koirat saivat etukäteisjoululahjan; uuden pedin. Vanha peti oli niin revitty ja kulunut, sekä kaiken huipuksi täynnä Fionan pentuaikaisia pissoja (en ymmärrä, miksi se aina ja jatkuvasti monet kerrat pissasi omaan petiinsä!?), että minuakin ällötti jo koko kapistus ja kaatopaikallehan se päätyi. Zelda rakastui silmiään myöden uuteen pehmoiseen, puhtaaseen makuupaikkaan. Kyllä varmasti ovat unet maittaneet :)

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen...

Wanha ja Wiisas Weteraani

Nyt se päivä on koittanut. Zelda on virallisesti vanha. Minä en edelleenkään voi uskoa tätä, ei siitä voi olla kahdeksaa vuotta, kun meille muutti shelttivauva. Enkä pysty näkemään Zeldaa vanhana, vaikka kuinka yrittäisin. Kyllähän sen tiedostan, että sillä ikää on, mutta kun ei tuosta koirasta huomaa millään tavoin, että se olisi vanha. Mamman oma ihana riehukakara se on edelleen :)

Veteraanikehiin siirtymisen kunniaksi kaivoin esille muutaman pentuajan kuvan Zeldasta. Ensikohtaamisemme kuvia en valitettavasti onnistunut löytämään, vaikka niitäkin otettiin, kun käytiin 5-viikkoisia pentuja katsomassa. Zelda kyllä hurmasi meidät kaikki heti täysin, enkä millään olisi malttanut odottaa niitä tuskaisia viimeisiä viikkoja, ennen kuin pennun sai hakea kotiin. Zeldan nimi on kasvattajan lasten keksimä, mutta minun korvaani se on niin kaunis, että mitä sitä suotta toista nimeä keksimään. Pysyköön Zeldana :) (Prinsessan nimihän se onkin, tietävät ainakin kaikki The Legend of Zeldaa pelailleet..)

Alla oleva kuva on Zeldan ensimmäisiltä päiviltä uudessa kodissa. Se rakasti tuota sinistä säkkituolia! Meillä on porukoilla pitkä eteisen käytävä, heittelin sinne luuta, jonka Zelda kävi hakemassa, juoksi sitten sata lasissa takaisin ja hyppäsi hurjalla loikalla säkkituoliin. Tätä leikkiä se olisi jaksanut loputtomiin :D

Vauva-aikana Zeldalla oli aina häntä kipparassa selän päällä. En kyllä muista, missä vaiheessa se on sieltä laskeutunut, koska nykyisin häntä nousee ainoastaan silloin hetkellisesti, kun koira käy kovasti kierroksilla. Muutoin se pysyy hyvin tiiviisti alhaalla.

Pentumeininkiä ;D Vaikea uskoa, että Zeldakin on joskus ollut täysriiviö kaistapää.. Niin fiksu ja tyyni ja rauhallinen (??) kuin se nykyisin onkin. Tai rauhallinen lienee väärä sana, sanotaanko ennemmin tasapainoinen?

Zelda on opetellut poseeraamaan kameralle heti pienestä saakka. Sen tuntevat tietävät kyllä nämä poseeraustaidot, ja monet ovat ihmetelleetkin sen käytöstä silloin, kun kamera otetaan esiin. Monet kuvat on napsittu takapihan rappusella, kuten tämäkin. 12-viikkoisella pennulla on korvat vallan tyylikkäästi pystyssä..

Zelda leikkii edelleen tällä tismalleen samalla otteella. Se on suorastaan ärsyttävää, kun yrittää repiä sen kanssa lelua, joka kerta se nousee takajaloille ja kietaisee etutassut lelua pitelevän käden ympäri. Nykyisin kun tuota massaa on vielä hieman enempi kuin pentuna. Ei siinä paljoa sitten revitäkään..

Tallilla me on rampattu pikkupennusta lähtien moneen otteeseen. Tässä kuvassa komeilee sama vuonistamma Lotta, jonka kuvia olen viime aikoina useasti blogiin jaellut. Lotalla on Zeldaa puoli vuotta vanhempi varsa (nyt siis myös 8v..), mutta tällöin Zeldan kanssa olivat lapsia yhtä aikaa. Niillä oli keskenään hauskat leikit, kun Zelda juoksi Blakkenin turvan alta, Blakke hörähti ja hyppäsi taaksepäin, ja taas saman tien tuli nenä maassa Zeldaa kohti, joka otti spurtit ja Blakke hörähti ja hypähti taaksepäin.. :D (minulla olisi tätä videollakin, mutten saa sitä sellaiseen tiedostomuotoon, että saisi nettiin)

Ja vielä vallan tyylikäs poseeraus 1-vuotiaasta neitokaisesta ;)

Nyt taisin hieman huijata teitä. Kyllä Zeldasta sittenkin näkee, että se on vanha.. Sillä kun menee viiksien väri siten, että kuonon valkoisella puolella on valkoiset viikset ja ruskealla puolella mustat viikset. Huomasinpa tässä päivänä eräänä, että mustien viiksien keskelle on ilmestynyt yksi valkoinen viiksikarva. Iik. Kyllä Zeldan nyt täytyy olla vanha!

What a day!

Huh huh, nyt voi jo sanoa tehneensä jotain. Kämmenet kipristelee kuivuneina ja täynnä rakkoja, kädet on veltot, jalat ei kanna, joka paikkaa särkee ja kolottaa.. Tai no ehkei ihan, mutta huomenna voi kyllä olla paikat kipeet. Lähdettiin aamulla kymmenen aikaan Sirin kanssa tallille "tekemään joulua". Siivottiin karsinat, satulahuone ja pihatto, käytiin hakemassa kuusenoksia ja koristeltiin talli. Uskomatonta mutta totta, tähän projektiin meni kahdeksan kokonaista tuntia! Mutta kyllä sinne nättiä ja siistiä sitten tulikin :) Mietin jo aiemmin, ottaisinko koirat mukaan, mutta luojan kiitos jätin kotio. Olisi ollut niille pitkä päivä kylmässä ja märässä..

Tallin käytävä joulukoristeineen :)

Meillä oli sovittuna Fionan kanssa aksa-treenit illalla seitsemäksi, ja yhtäkkiä tallilla tajusin, että meidänhän tarvii lähteä jo kotiin! Ei ihan äkkiä käynyt aamulla mielessä, että tallilta tulis kiire treeneihin.. Juuri kerkesin käydä kotona namit pilkkomassa ja heittää koiran autoon, kun piti kaasutella kohti sdp-hallia. Käytiin siis pitkästä aikaa Männistön Päivin opeissa.

Tehtiin Fionan kanssa radanpätkää, joka pisimmillään taisi sisältää jopa yli kymmenen estettä. Pääasiassa kuitenkin otettiin muutaman esteen ohjausharjoituksia. Fiona oli aika lailla oma itsensä. Se kyllä karkaili aina välillä, mutta ei kertaakaan niin, että olisi oikeasti lähtenyt. Tai siis lähti tietty, mutta tuli aina takaisin varsin pian. En vaan ymmärrä, millä saisin tuota koiraa palkattua... Iänikuinen ongelma. Minusta tuntuu joka kerta, että kun viimeisen esteen jälkeen lasken käden alas nami sormien välissä ojossa, Fionan vauhti hidastuu, se alkaa miettiä ja katsella aivan muita juttuja. Joka kerta ehdin itse ajatella, mahtaako se nyt tulla ollenkaan hakemaan namia. Eipä joka kerta kyllä tainnut tullakaan.

Tuo otus vaan palkkautuu siitä, kun se saa juosta ja huutaa. Huutaa ja juosta. Ja pureskella minua hihoista, tai tänään myös piposta roikkuvasta narusta. Sitten kun tehdään esteitä, niin kyllähän se suorittaa rataa hullunkiilto silmissä, eikä oikeastaan enää tarvi edes pelätä, että lähtisi kesken radan minnekään. Mutta kun viimeinen este on takana, on lähestulkoon helvetti irti ;) Oli kyllä hyvät treenit, mennään varmasti uudemmankin kerran, kun aikaa löytyy ja Fiona saa taas tarpeeksi aikaa palautua agistressistä.

Ohjattujen treenien jälkeen tehtiin vielä viereisellä tyhjällä kentällä kontaktit. Juuri tällä hetkellä halli oli lähes hiljainen, joten saatiin kontakteille tavallista pienempi häiriö. Tämä olikin hyvä juttu, sillä Fiona teki uskomattoman hyvin! En olisi ikinä uskonut. Aloitettiin taas helposta ja vaikeutettiin koko ajan. Lopulta tein sekä puomin että aan kokonaisina, ja molemmissa juoksin itse koiran ohi sekä härkin vielä valelähtöjä. Joka kerta pysähtyi ja pysyi. Mieletöntä! (vauhdikkaimmissa suorituksissa tuli kyllä vihaiset haukut onoffissa ;)) Keinua en yksinään viitsinyt ottaa, helpompaa kaverin avustuksella.

Pitkän ja fyysisesti rankan päivän jälkeen on vieläkin hirmuinen adrenaliinipiikki päällä, eihän tässä malta nukkua :D Fionan kanssakin sai treeneissä oikeasti pistellä tossua toisen eteen siihen malliin, että hiki virtas. Niin parasta!

PS. Vihdoin blogi sai talvisen ulkoasun. Ja tästä mie jopa tykkään. Molemmat koiruudet on niin syötävän suloisia otsakekuvassa, että tekis mieli vaan pussailla niitten ihania puikkonokkia tuosta näytönkin läpi! Tarviikin varmaan mennä saman tien paijaileen molempia ihanuuksia :)