sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Siskotapaaminen agikisoissa


Fiona ja Siro tapasivat toisensa tänään ekaa kertaa sitten kasvatuskodin jälkeen :) Täytyy kyllä todeta, että tytöt ovat niin samasta puusta veistettyjä, kuin kaksi pientä shelttiä voivat olla. Työt ovat lähis samiksia sekä kooltaan, ulkonäöltään että luonteeltaan. Ensitapaaminen meinasi heti mennä painiksi, kun Siro kiipeili Fionan niskaan, ja kyllä sitten hetkeksi päästettiin tytöt vapaina riehumaan.

Oltiin siis agility-kisoissa Laukaan Polleparkissa. Pakkasta oli kirpeät 12 astetta, mutta hyvin tarjettiin kylmässä maneesissa. Pikkushelteillä ei paljon päätä paleltanut, kun kaikki aika meni muiden haukkumiseen ja komentamiseen, hyvin pysyivät liikkeessä ja lämpöisinä maneesissa.


Yhteiskuva siskoista, on ne vaan samiksia.. Sirolla on selvästi isommat korvat ja isompi pää, korkeutta ehkä hitunen enemmän. Fiona on muutoin hiukan vahvemman mallinen, korvat on paljon pienemmät ja korkeammalla pään päällä. Sirolla taisi turkkikin olla jo enempi kasvanut.


Mutta vaikka ulkonäkö onkin samanlainen, niin luonne se vasta onkin, joka tyttöjä selvästi yhdistää.. Tulevia hulluja agiriiviöitä molemmat!!

Toivottavasti joskus päästään velipoikiakin tapaamaan, kiva Piia ja Riitta, kun kävitte kisoissa, ja Siro oli mukana :)

3 kommenttia:

  1. Saako itkeä ihastuksesta, nämähän on kuin pikkurikuja <3 Suloiset ja kauniit Fiona ja Siro <3 Tahtoo nähdä myös velipoikien kuvia....

    VastaaPoista
  2. On ne kyllä aika samiksia :) Raikuli pojan kuvia pääsee kurkkimaan meidän poppoon blogista " shetlantilaisten elämää".

    Yritellään järkkäillä tapaamista isommalle "sukukokoukselle" vaikka Varkauteen...

    Terkuin Anna

    VastaaPoista