maanantai 28. helmikuuta 2011

Luvattu ahdistus-vuodatus-postaus...

...joka itse asiassa sisältääkin vain pienissä määrin otsikon kuvaamia tunnetiloja, enemmänkin hyviä fiiliksiä :)

Käytiin siis aamulla tallilla treenailemassa. Mukana olivat prinsessan ja keijun lisäksi Rytmi, Riimi- ja Sini-sheltit sekä 6kk collien pentu. Otin ekana Zeldan halliin, kun Fiona jäi autoon odottelemaan. Zelda oli taas niin super-fiiliksissä. Vitsit tuon koiran kanssa on KIVAA touhuta, kun se suorastaan pursuaa intoa. Jankutan taas tätä samaa, mutta kun se vaan on :D Sen siitä saa, kun pitää kauan treenitaukoa ja vielä kouluttaa pentua samalla.. Otin siis heti alkuun Zeldan kanssa toko-yritelmiä. Tosin hallissa oli agilityrata valmiina, ja esteiden seassa puikkelehtiessamme Zelda oli aivan vakuuttunut siitä, että nyt on tultu agiliitoon ;) Olipa vaan entistä enemmän virtaa koirassa.

Paikallamakuu sujui hienosti, sen aikaa se makasi, kun raivattiin tilaa halliin. Ja voi vitsit mikä koetus Zeldalle. Rapsuttelin ihan Zeldan vieressä Sini-shelttiä, joka melkein oli syliin tunkemassa. Hyvä ettei Zelda pompannut ilmaan haukkujensa voimasta. Mutta ei, siellä se pysyi, vaikka selvästi keitti yli ja lujaa. Hih.

Näytelmätreenit menivät Zeldan osalta varsin mukavasti. Zeldan esiintymisessä on aina ollut kaksi vaihtoehtoa: a) joko se juoksee minusta kaukana korvat taaksepäin ja kuono eteenpäin suunnattuina, varsin kyrsiintyneellä ilmeellä tai b) haukkuu, haukkuu, hakee kontaktia ja suuttuu, kun en anna sille käskyä tai kehuja tai muutakaan huomiota. Mätsäreissä suositaan vaihtoehtoa b, mutta sillä erolla, että pidän koiran tarkoituksella kontaktissa (tuomarit tykkää, kun koira tulee niin hienosti mukana). Virallisissa kehissä taas käytännössä aina on vaihtoehto a, sillä eihän koira saisi liikkeissä katsella yläilmoihin.

No mutta nyt treenatessa Zelda päättikin ottaa käyttöön vaihtoehdon c) seuraan nätisti vieressä ja pidän katsekontaktin. Siis täh. Millä mie nyt saan sen kulkemaan nenä eteenpäin, kun se päättikin lopettaa haukkumisen ja riehumisen, vaikka en anna sille mitään huomiota? Me sitten kävellään lähes seuraamisessa, jos ei neiti ennen kehää päätä palata takaisin v'ttuuntuneen kyrsiintyneeseen moodiin, jonka se yleensä löytää näyttelyremmin päässä.

Ja entäpä Fionan treenit. Köh. Hmm. Mistäs tämän aloittaisi? :D Oli täysin mahdoton ajatus edes yrittää saada neitiä käyttäytymään remmin päässä suoraan autosta tallille haettuna. Yritettiin kyllä. Sen sijaan pöydällä seisominen sujui ihan hitsin hienosti! Fiona heiluttaa häntää ja nauttii, kun saa huomiota ja joku tulee sen kopeloimaan. Nyt kelpasi namit ja tassut liikkuivat vähän liiankin reippaasti jossain vaiheessa. Kyllä se oppii nopeasti ;)

Toinen puoli tallista oli taasen tyhjillään, joten mentiin Fionan kanssa sinne treenailemaan, ja sain näin päästettyä koiran vapaaksi. Kentällä oli myös agi-esteet, sekä neljä putkea eri asennoissa eri puolilla. En jaksanut enää edes ihmetellä, kun Fiona juoksi läpi kaikki putket. Vuoron perään, putkesta toiseen, ympäri kenttää. On se kivaa kun on omaa kivaa. Sain kyllä taas koiran hallintaan, jossain kohti, mutta heti kun loppuu kiva ja helppo tekeminen, niin siellä se taas mennä viilettää - putkissa.

Pentukurssilla lupasin itselleni, että en tee yhtä ainutta agi-estettä tallilla. Mutta nyt kun pentukurssi on ohi, en enää pystynyt hillitsemään itseäni. Putkeen en todellakaan koiraa lähettänyt, mutta hyppyä ruvettiin opettelemaan. Fionan kanssa on kerran tehty hyppyä, Janin treeneissä, olikohan se viime vuoden puolella. Silloin tein namikipolla, eli koiran lähetystä hypylle. Pohdiskeltiinkin tätä juuri Lauran kanssa, mikä olisi paras tapa opettaa agia koiralle. Heti alusta saakka tehdä siitä itsenäinen, paljon lähetyksiä ja etenemistä ohjaajan edellä. Vai alkaa opetella tiukkoja ohjauskuvioita, siivekkeiden kiertoa, palkata aina kädestä jne. Kuten Laura sen hyvin totesi, jos opetat itsenäiseksi, ykkösluokan suorat radat on lastenleikkiä, mutta kolmosen sykkyrämykkyröillä olet pulassa. Jos taas opetat käteen kiinni, et meinaa selvitä ykkösen radoista, kun koira pyörii jaloissa jokaisen esteen jälkeen. Ehkä olisi siis paras valita kultainen keskitie. (vaikka tykkäsinkin Zeldassa aivan hurjasti siitä, että se tosiaankin etenee, ihan se ja sama missä perässä mamma tulee ja mitä huutelee...)

Joten viimeksi kun tehtiin hyppyä eteen lähetyksillä, nyt tein kädestä palkkaamalla ja siivekkeen kierrolla. Itse asiassa totesinkin näin, että yksinäni voisin tehdä tiukkoja kurveja, ja avustajan kanssa eteen lähetyksiä namipalkalle. Jos näin saisi jonkun tasapainon molempiin treeneihin.. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tehtiin yhtä hyppyä. Siten, että jos ohjasin koiran vasemmalla kädellä hypylle, kierrätin sen siivekkeen ympäri ja palkkasin vauhdista oikealla kädellä, kun lähdettiin etenemään takaisin vastakkaiseen suuntaan. Ja sama tietty toiste päin, hyppy oikealla ja palkka vasemmalla kädellä. Taas tuli alkeiskurssia opettaessani niin usein nähty tuttu tilanne vastaan - silloin sujuu, kun koira on vasemmalla, mutta heti kun koira vaihtuu oikealle, niin johan nousi vaikeustaso :D Miten Fiona voi olla jo nyt orientoitunut vasempaan puoleen??! Varmasti itsekin toimin jotenkin eri lailla koira "väärällä" puolella, vaikka yritin kyllä kovasti samanlaista suoritusta.

Kuitenkin Fiona suoriutui tosi mallikkaasti! Se hiffasi oikeastaan heti, mistä on kysymys, ja vasen puoli meni suorastaan täydellisesti. Oikealta pari kertaa jäi hyppy (rima maassa) hyppäämättä, mutta sain kyllä lähetettyä esteelle myös oikealla kädellä. Jei. Ja kyllä muuten pysyi koira niin hyvin hanskassa, ettei sillä käynyt pienessä mielessäkään lähteä omille teilleen haukkumaan naapurikentän touhuja :D

Myöhemmin otin vielä suoraa hyppyä, eli juoksin vierestä ja palkkasin vauhdista esteen jälkeen. Hyvin sujui muuten tämäkin. Mutta ei siinä mitään, kaiken lisäksi sain tehtyä hallitun lähdön!! Niin mieletöntä, että Fiona ihan oikeasti malttoi istua siinä kiihtyneen räkytyksen keskellä, ja vielä pysyä paikallaan sen aikaa, että lähdettiin hypylle. Vau!! Fionalla on tapana istua minusta tosi kauas, nytkin kun käskin sen istumaan, oli etäisyyttä varmaan yli metri. Lisäksi kun oltiin hypystä parin metrin päässä, saatiin hyvät lähtövauhdit esteelle ja mie vähän etumatkaa koirasta.

Canis-lehdessä oli muuten juuri artikkeli agilityn lähdöistä. Siis hallituista ja vauhdista suoritetuista. Täytyisikin kaivaa se esiin. Jutussa painotettiin kuitenkin, kuinka tärkeitä molemmat ovat. Ja nyt on molempia treenattu. Vaikka en tosiaan olisi uskonut, että saisin Fionan kanssa tehtyä lähtöä paikalla-istumisesta :) Helpottaa varsin kummasti treenaamista jatkossa.

Tämän kaiken touhuilun jälkeen otettiin vielä Fifin kanssa uudelleen näyttelyharjoittelua. Ja nyt alkoivat vähän jo liikkeetkin sujua. Lopussa tuli kokonainen kävelypätkä kontaktissa, joten siihen oli hyvä lopettaa. Olen kyllä edelleen varma, että kehässä me pompitaan ja huudetaan. Ei auta muu kuin tehdä supertehokkaita näyttelyharkkoja nämä muutamat päivät ja toivoa, että oppi menee perille. Onneksi kehää joutuu aina odottelemaan, niin jos koiruus sen verran ehtisi rauhoittua, ettei enää ihan päättömästi kilju kehässä. Onneksi pöydällä olo ja maassa seisominen sujuvat puolestaan ylihienosti.

Lopuksi oli vielä pakko hakea Zeta autosta halliin. Se oli niin täpinöissään tulossa, etten vaan raaskinut vielä lähteä kotio. Ja nyt varsinkin Zelda oli sata prosenttisesti sitä mieltä, että agility täältä tullaan!! Ja toki sitten tultiinkin. Pauliina teki Riimin kanssa agia, niin eihän Zeldan tokoilusta tullut enää mitään. Lajin vaihto vauhdista. Totesin tässä, että aika kivasti pystyy Zeldankin kanssa tekemään, vaikka menee vaan putkia, puomia ja hyppyjä ilman rimaa. Melkein voisi treeneihin lähteä, vähän uudelleen muotoillulla radalla ;) Ei nyt kuitenkaan olla menossa, tuskin nuo agilidyn liikeradat kuitenkaan hyvää tekee, vaikka rasittavat esteet pois jäävätkin. Varmasti kuitenkin ensi kesänä Zelda pääsee taas joskus agiliidon parissa viihtymään, on se niin huippua puuhaa.

Ja nyt se ahdistus-vuodatus, vai pitäisikö sanoa raivonpurkaus: Fiona keksi kivat temput lähtiessä. Olin viemässä Zeldaa autoon, niin tämä pentele loikkasi ulos peräkontista! (muistaakseni ekaa kertaa ilman lupaa?? en mene vannomaan..) Eikä mitään tietoakaan siitä, että olisi antanut kiinni. Toinen viiletti pitkin pihaa täyteen ääneen huutaen, ja Zelda tietty menossa mukana, kun oli kanssa vapaana. Ja eiköhän samalla hetkellä ollut auto tulossa tallin pihaan. En siis keksinyt muuta, kuin avata tallin oven ja päästää koirat sinne juoksemaan. Eli tosi kiva juttu, Fiona tuli ilman lupaa autosta ja vielä sai siitä palkaksi niin mahtavan jutun, etten ole antanut edes luvalla tehdä: juosta vapaana toisten treenien keskellä. Siellä se viiletti putkea agiliitävän Riimin perässä ja ties mitä. Aaaaargh.

Kotona treenattiinkin sitten uudemman kerran autosta poistumista. Olis paras olla viimeinen kerta, kun ilman lupaa sieltä ryykäsi, ettei lähde pikkukoiralta henki, jos vähän huonommassa paikassa keksisi tämän tempun tehdä... Ainakin itse osaan varoa jatkossa vähän tarkemmin.

Loppuun vielä niinkin uskomaton hehkutus, kuin kiitokset VR:lle! Meillä oli huippu kiva matka ja erityisesti huippukivat konnarit :D Eipä ole aiemmin näkynyt vastaavia. Selvästi koiraihmisiä, ja vielä naisia molemmat, mikä oli sekin harvinaista kivojen konnareiden joukossa ;)


Väsynyt junamatkaaja :)

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Keiju-koira hoidossa

Fiona oli Siri-kummitädillä yökylässä, ja tässä tulos :)

On se kivaa, kun Siri vihdoin hankki kunnollisen kameran, niin saa ihastella näitä kauniita ja taiteellisia kuvia, mitä tuo aina jaksaa napsia - mahtavista rekvisiitoista puhumattakaan. Kiitos Siri kivoista keiju-kuvista! (täytyy tuoda Zeldakin vaihteeks hoitoon, niin saadaan kans prinsessa-kuvia, niiden aiempien hoitokeikkojen kännykkäkuvien sijaan...)

Mutta niin, Fifi oli kyläilemässä, kun mie olin Helsingissä Hannan keikalla, taas vaihteeks. Fionalla oli mennyt ihan huipusti, hyvä kun sain koirani takaisin :D Niillä oli Laran (vajaa 3v) kanssa ollut hurjat leikit. Fiona on kyllä aina tykännyt Larasta ja Lucasta. Olivat Laran kanssa laulaneetkin yhdessä pianon säestyksellä, kjeh. Ja kun Lara oli yksinään leikkimässä omassa huoneessaan, oli Fiona ollut siellä nukkumassa reporankana keskellä lattiaa. Aina lasten seurassa.

On tuo kyllä ihanaa, että Fionan voi viedä mihin vaan, ja se on aina kuin kotonaan. Zeldan hoitoon vieminen on niin paljon vaikeampaa, tai pitäisikö sanoa rintaa raastavaa. Onhan sekin ollut useastikin jossain kyläilemässä, ekan kerran muutaman kuukauden ikäisenä (ja mie aloin itkeä, kun jätin Zeldan ekaa kertaa kaverille yön yli hoitoon :')) Zelda pärjää kyllä missä tahansa ja kenen kanssa tahansa, mutta silti sen tietää, että sillä on ikävä. Ja lenkilläkin sitä voi onneksi pitää vapaana kuka vaan. Vaikkei se nyt istuisikaan oven takana itkemässä, niin kyllä se silti odottaa, että mamma tulis hakemaan kotio.

Fiona taas taitaa unohtaa meikäläisen siinä vaiheessa, kun ovi takana sulkeutuu.. Se on sen verran yltiösosiaalinen villi riiviö, että kunhan jotain tapahtuu jossain, niin Fifi on menossa mukana :) Se oli käynyt Sirin takapihalla vapaana ulkoilemassa, eikä kadonnut maisemista, huh huh. Metsässä juoksivat Riitun kanssa remmillä toisiinsa kytkettynä. Tapa se sekin on pitää koiraa vapaana :D Ja jopa Lara oli taluttanut Fionaa ja Riitua lenkillä pitkiä pätkiä. Siis täh. Näitä kahta hihnassa kiskovaa shelttiä alle 3v taluttaa yksinään, aikas taitava likka. Ja aikas nätisti käyttäytyvät koirat ♥

On kyllä kiva, että Fionalle on nyt tullut nämä parit hoitokeikat. Ja nimenomaan yksinään ilman Zeldaa. Toivottavasti pikkupiski on vanhempanakin yhtä yltiöonnellinen hassu höseltäjä, joka viihtyy seurassa kuin seurassa. Kuitenkin aina joskus joutuu koiria viemään hoitoon, niin se on paljon mukavampaa, kun tietää, että koirilla on kivaa. Ja tähän saakka Fionalla ainakin on ollut superkivaa hoitoreissuilla :) Seuraava hoitokeikka onkin itse asiassa jo ensi kuussa, kun tällä kertaa Laura saa pikkuriiviön kontilleen pariksi päiväksi. Lisää uusia paikkoja ja kokemuksia vauvalle siis tarjolla, jei.

Huomenna aamusta mennään Tamskin tallille treenailemaan näytelmiä varten Pauliinan ja Rytmin kanssa. Nyt kun pakkaset ovat laantuneet, voisi jopa ottaa mukaan molemmat koirat. Huippua päästä Zeldan kanssa taas treenaamaan! Vaikka toki tärkein anti olisi saada Fionalle jotain tolkkua esiintymiseen. Seisominen kyllä sujuu varsin mallikkaasti, mutta ne liikkeet.. ah ja voih. Huomenna voi siis olla luvassa ahdistus-vuodatus-postaus ja panikointi ensi viikonlopun näytelmistä, kääääk.

Loppuun vielä parit Sirin taidonnäytteet. Ihanaisen keijukaisen lisäksi Sirit omat koirulit:


Kiltti ja ihana Lilli sekä tappaja-Sissy, uskottavaa eikö?? :D

Riitun mamma-turkki, hih. Uskomatonta, että joku voi olla vielä karvattomampi kuin Zelda.

Missä Lilli ja Sissy luuraa...?

Kuvat copy Siri Tuominen

maanantai 21. helmikuuta 2011

Pentukurssi 4. kerta

Vihdoin on molemmat koirat taas kotona, jee jee. Hyvin oli molempien viikko sujunut tahollaan. Fiona oli myös lenkkeillyt lopulta vapaana Teklan kanssa - voin kyllä kuvitella, mitä tuskaa omille korville on pitää pikkupiski hihnassa, kun kaverit juoksevat vapaina edellä.. :D Fiona sai Teklalta lahjaksi ihanat käsintehdyt Viiun punaiset valjaat, joita olen jo kauan ihaillut, kiitos! Viiu kun ei tykkää niiden kanssa liikkua, ja meidän kannaltamme hyvä niin. Fiona kulkee tosi nätisti valjaissa, itse asiassa jopa paremmin kuin hihnassa!? Nykyisin se ei kisko oikeastaan yhtään, kun on yksin liikenteessä, Zeldan kanssa vähäsen, muttei läheskään siihen malliin kuin aikanaan..

Eilen käytiin pikku-Fifin kanssa hiihtämässä järven ympäri. Minulle jäi Konneveden maastoiluista hiihtointo päälle, selvästikin ;) On kyllä masentavaa, kun vaikka kuinka pistelisi menemään hiki hatussa ja lihakset maitohapoilla, niin silti hihna on koko ajan kireällä, kun Fiona kiskoo täysillä edessä ja haukkuu mennessään. Joo, hiihtäessä ja juostessa siis kiskoo edelleen.

Eilen oli myös pentukurssin meidän neljäs kertamme, oikeasti viides kerta, ja myös meidän vika kertamme. Tällä kertaa tapahtui kauan pelkäämäni asia, eli viereisellä radalla oli agilitytreenit koko tunnin ajan. Jos näin olisi ollut ekoilla kerroilla, ei meidän tekemisistämme olisi tullut yhtikäs mitään. Nytkin Fiona selvästi otti häiriötä aidan takaa, muttei liian pahasti kuitenkaan. Useimmiten sain kontaktin takaisin varsin nopeasti. Lopputunnista selvästi huomasi, että koiralla keskittyminen ei enää ollut niin vahva, kun agilityn haukkuminen vaan kiihtyi.. Tunti on kyllä liian pitkä aika treenata. Varsinkin, kun täytyisi pitää koira koko ajan käskyn alla, jotta se ei ala touhuta omiaan (eli räkyttää agia).

Fionan suurin edistys tällä kertaa oli paikallaolo & luoksetulo. En ole paikalla istumista vaatinut vielä missään muualla kuin sisällä kotona, jottei tulisi epäonnistuneita suorituksia. Ohjaaja piti hihnasta kiinni, mie käskin pennun istumaan ja pakitin itse muutaman askeleen. Alussa se yritti nousta saman tien, joten vaan uudestaan istumaan ja uusi yritys. Ekalla kerralla, kun olin jo vähän pakittanut, huomasin Fionan siirtävän katseensa kohti agilityä. Ja jos en olisi heti antanut käskyä, se olisi varmaan kahden sadasosasekunnin kuluttua unohtanut paikallaolon ja singahtanut kohti agiliitoa. Ehdin kuitenkin juuri ennen sitä sanoa tänne, ja pentu tuli hienosti ja vauhdilla luokse. Toisella yrittämällä Fiona piti koko ajan katsekontaktin meikäläisessä, ja pääsin peruuttamaan melkein pari metriä. Aika uskomatonta kyllä, että se siellä pysyi, kun niin vähän olen tehnyt paikalla oloa itse peruuttamalla, ja vielä vieressä oli agility häiriönä :) Jee!

Muutenkin Fiona on edistynyt ihan hurjasti tässä kurssin aikana. Nyt siinä alkaa ilmetä "normin" treenikoiran piirteitä. Pentu ottaa hienosti katsekontaktia, tarjoaa tekemisiä, hakee jopa vasenta sivua itse. Yksi suuri edistys oli myös katsekontakti sivulla istuen. Pystyn jo nousemaan seisomaan ihan selkä suoraksi, ja Fiona pysyy sivulla ja ottaa katsekontaktin. Tästä kun saisi vielä seuraamisen onnistumaan, siinä kun vähän on ongelmana liika irtoaminen sivusuunnassa. Täytyy opetella itse kävelemään uudestaan, ja katsoa, josko koira parantaa paikkaa sitä myötä. (tai treenata seuraamista lähes kiinni seinässä.. :p)

Tehtiin myös Zeldan kanssa eilen omat treenit, kun jätin puolestaan Fionan kotiin. Läheisen ala-asteen kenttä oli loistava treenipaikka, kun jään päälle oli satanut sen verran lunta, ettei kenttä ollut yhtään liukas. Ja voi vitsi kun Zelda oli onnessaan!! Päästin sen irti kentällä, ja eka reaktio oli juosta täyttä laukkaa muutama kierros kenttää ympäri ja haukkua mennessään. En ole aikoihin nähnyt Zeldasta irtoavan moista riemua, etenkin kun se edes laukkaa niin harvoin. Ihanaa katsella innosta pursuavaa koiraa, melkein tuli tippa linssiin :')

Ja kyllä se sama riemu näkyi myös tekemisessä. Nyt onnistui täydellisesti kaikki pitkät suorat seuraamiset, ja vielä niin, etten itse vilkaissutkaan koiraan. Samoin toimi myös liikkeestä seisominen ja maahan meno, vielä peräkkäin tehtyinä. Kaikki toimi. Ja koira teki täysillä. Ei voi muuta sanoa.

En kyllä osaisi kuvitellakaan harrastavani koiran kanssa, joka ei ole yhtä ylitsevuotavan innokas ja tarmokas tekemään kuin sheltti. Tai varmaan mikä tahansa paimenkoira? Olisi suorastaan kauheaa, jos joutuisi aina vaan miettimään uusia keinoja, millä saada koira kiinnostumaan enemmän treenaamisesta kuin muusta maailmasta. Tai edes kontakti koiraan. (hatunnostut kaikille niille, joilla on ns. vaikea toko-rotu)

Se on vaan niin paras tunne, kun koira suorastaan kerjää uusia käskyjä, silmät kiiltävät onnesta ja kiihkosta. Ja vielä niinkin tylsässä lajissa kuin tokossa (agissahan tämä menee jo ihan toisiin sfääreihin). Olisi todella outoa, jos koira ei itse jatkuvasti hakisi huomiota ja tarjoaisi liikkeitä. Zeldakin kanssa tosin ongelmia on ollut ihan riittämiin, mutta niistä on selvitty ja nyt kaikki on suorastaan täydellisesti. Olen niin onnellinen molemmista ihanista koiristani, etteivät asiat paremmin voisi olla :)

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Terkkuja Konneveeltä!

En näemmä malta pysyä blogista erossa, vaikka en ole edes nähnyt koiriani kolmeen päivään.. On tämä kummallista :D Fionan kuulumisia on Teklalta saapunut sen verran, että hyvin on pikkukoiralla mennyt. Ulvomisnäytteetkin on jo annettu, heh. Lenkkeily hihnassa on vähän tylsää, mutta en kuitenkaan luota Fionaan niin paljoa, että antaisin muiden kuin itseni (edes perheenjäsenten) pitää sitä vapaana. (Zelda kyllä on useinkin esim. Sirin kanssa vapaana) Fionan paras riehukaveri Viiukin on nyt vähän tylsää seuraa, kun isolla neidillä on juoksut, blaah. Ei pikkuvauva sellaisista tajua.

Zelda mitä luultavimmin tylsistyy kuoliaaksi vanhempieni luona. Ainakin niin se meinasi tehdä viime syksynä, kun joutui olosuhteiden pakosta viikon siellä viettämään. Hermolomaa pikkukoirasta, mutta samalla ero kivoista kavereiden kanssa tehdyistä lenkeistä ja temppuilusta ja muusta tekemisestä mamman kanssa. Kyllä Zelda ehdottomasti oikeasti valkkaisi miun seurani, ilman pienintäkään epäilystä asiasta :D

Meillä on ollut varsin kiireinen Winter Ecology -kurssi tähän saakka. Tekemistä kyllä riittää aamusta iltaan. Tänäpä paikalle asteli MTV3:sen toimittajat, joten huomenna kymppikevennyksessä näkyy sitten meikäläisten naamoja, greit. Onneksi kiinnostuksen kohteena ovat ulkomaalaiset opiskelijat, joten meidät suomitytöt jätettiin tässä kuvauksessa hyvin vähälle huomiolle, kiitos tästä. Onhan se nyt ehdottomasti kevennyksen aihe, kun joku tulee +35 asteen Brasiliasta kahdeksi viikoksi -30 asteen Suomeen, kuten Laura on tänne saapunut :) Mutta hauskaa on ollut koko porukalla!

Täytynee lätkiä tännekin muutama Konnevesi-kuva tämän viikon jälkeen. Harmittaa, kun en tänne ottanut omaa konetta mukaan. Enkä edes kunnon kameraa. Mutta tavaroita on jo niin paljon, että jostain on tingittävä. Nyt taitaa kutsua sauna, siideri ja illanvietto, heissuli vei!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pieni askel koirakunnalle...

...mutta suuri harppaus pikkupiskille!

Mie olen niin happy happy iloinen, ettei ole tosikaan :D Fionan kanssa homma edistyi tänäpä ihan uusiin sfääreihin. Kuten kaikki muistanevat, agilityn haukkuminen on todella valtaisan suuri ongelma meille. Tai ylipäätään kaikkien koirien liikkumisen tai ylipäätään olemassa olemisen haukkuminen, neämmä. Kokeiltiin tänäpä sitten sitä, mitä yhden blogitekstin kommenteissa ajatustasolla mietiskelin. Eli Fiona sai juosta vapaana ja haukkua sydämensä kyllyydestä agilityä, kuitenkaan pääsemättä agiliitävän koiran luo. Minä en kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta kun pikkukoira itse tuli luokse, se sai superpalkan, kehut, ja alettiin heti touhuta lisää. Ja tämähän toimi! Tottavie se toimi!!

Ennen treenejä oltiin Hämeen Shelttien kokouksessa Lempäälässä. Fiona ja Rytmi olivat mukana, koska meillä on treenipaikan ja kokouspaikan välillä muutama sata metriä matkaa. Fiona ei olisi millään malttanut istua sylissä kokousta, ja ihmisten puhetta säestikin pieni jatkuva vikinä. Häntä vaan heilui vimmatusti koko ajan. Lopulta, kun alettiin jakaa vuoden shelttikisan palkintoja, päästettiin pennut vapaana juoksentelemaan. Ja niillä oli aikas hauskaa :D Vihdoinkin Rytmi myös uskalsi leikkiä Fionan kanssa, jei. Hyvä, että tajusin käydä Zeldan toko-palkinnon hakemassa, kun keskityin vaan pentuja kuvailemaan :D



Kokous loppui aikaisessa, joten mentiin hallille puolisen tuntia ennen treenejä ja vitsit mikä tuuri, halli oli tyhjillään (tai toinen puoli oli kyllä varattuna mein ohjaajalle, saatiin sitä käyttää, kiitos!). Pauliina siis meni Rytmin kanssa toiselle puolelle ja mie Fionan kanssa toiselle. Laura oli myös mukana kokouksessa ja hallilla (huomhuom videolla Fionan ihana villapaita, jonka Laura on sille neulonut ♥) ja kuvaili Fionan tekemisiä videolle. Tältä videolta sen näkeekin, kuinka Fiona oikeasti malttoi jättää agilityyn tutustuvan Rytmin rauhaan. Videolta tosin puuttuu alussa kauan jatkunut vapaana riekkuminen. Jonka Fiona siis lopulta totesi ei-niin-kannattavasi kuin mamman kanssa touhuamisen, jee :)



Jatkettiin vielä oman touhuamisen jälkeen pentutreeneissä, samalla kun hallin toiselle puolelle tuli pari agiliitäjää. (Itse asiassa meidän entinen koutsimme Marjut. Voi kun tuli ikävä Zeldan kanssa agiliitämistä ja Marjutin ihania treenejä :') ) Sanoinkin siinä jo meidän ohjaajallemme, että taidetaan poistua treeneistä hetimmiten, kun toisella puolella alkavat mennä agilityä. Fiona oli tehnyt äsken niin hienosti. Ja koska tähän saakkahan en ole saanut Fionaan pienintäkään kontaktia, jos agia on lähistöllä, niin ei viitsisi pilata aiemman tekemisen hyvää fiilistä.

Ja jossain vaiheessa siinä touhutessamme agility alkoi aidan toisella puolen. Mutta mitä teki Fiona? Ei mitään!! Se ei tehnyt pienintäkään elettä räksyttääkseen tai hyökkiäkseen kohti agilityä, kun koko ajan pidin sen kiireisenä namien kanssa. Se jopa näki vallan mainiosti, kun koirat menivät puomia ja a:ta, ja putkista tietty lähti kova juoksemisen ääni. Mutta ei. Pentu teki hienosti ja tarjosi itse kontaktia. Olen niiiiiin onnellinen!

No okei, kun namitarjoilu loppui hetkeksi, kyllä se parit kerrat yritti haukahtaa kohti agiliitoa, mutta se oli hyvin vähäistä ja sain aina kontaktin takaisin. Lopulta, kun toinen puoli hallista tyhjeni, oli meidän pentutreeneissämme jopa hiljaista ja rauhallista. Fionakin oli nätisti. Otettiin vielä rivissä luoksepäästävyyttä niin, että kaikki ihmiset kävivät kaikkien koirien luona. Jopa sen ajan, kun ohjaaja piti Fionaa ja minä vierailin koirien luona, Fiona seisoi hiljaa paikallaan ja katseli miun perääni. Luoksepäästävyyksissä se istua napitti lähes koko ajan hienosti vieressä perusasennossa, tietty namia satoi suuhun taukoamatta. Käytiin vielä seisoskelemassa tallin näyttelypöydällä, kun se niin kovin mätsärissä jänskätti. Hyvin tyttö seistä tökötti pöydällä, vaikka edelleen vähän jännää oli. Antaa kuitenkin kopeloida, eikä väistä mihinkään suuntaan. Voin siis esittää sen kuin Zeldan, eli seistä itse puolen metrin päässä pöydästä, kun tuomari tulee tutkimaan.

Jäi kyllä mielettömän hyvä fiilis tästä treenikerrasta. Ehkä puolentoistatunnin istuskelu kokouksessa vei vähän mehuja, ja vielä riekkuminen vapaana Rytmiä räksyttäen lisää, mutta Fiona teki tosi skarppina ja ennen kaikkea keskittyen. Yksi suuri edistyminen on paikalla makaamisen kesto. Tähän saakka Fionan maahan meno on ollut vauhdikas syöksy alas, mutta myös yhtä nopea sinkous takaisin ylös istumaan. Nameja syöttämällä se on hetken pysynyt alhaalla. Mutta nyt Fiona osaa ottaa katsekontaktin myös maassa pysyen. Ja malttoi jopa treeneissä tarjota katsekontaktia maassa maaten. Se oli siltä jo suuri saavutus. Taitava likka! Ja iso suuri lämmin kiitos Lauralle, joka toimi seuralaisena, videoiden kuvaajana ja jälleen vaihteeksi taksikyytinä ;) (tulipa juostua Ikeankin läpi tämän reissun aikana..)

Nyt ollaan Fionan kanssa kaksin Jyväskylässä. Zelda jäi porukoille viikoksi hoitoon ja huomenna Fiona lähtee Teklan luo viikkoa viettämään, kun mie suuntaan ekologian kansainväliseen talvikouluun Konnevedelle. Kyllä tulee koiria kauhea ikävä!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Zeldan tokot ja Fionan mätsärit

Zelda pääsi eilen pitkästä pitkästä aikaa ihka oikeisiin toko-treeneihin! Käytiin Tamskin tallilla Fionan pentukurssin vetäjän alo/avo-ryhmässä treenaamassa. Heti alkuun täytyy todeta, että sain varsin todellisen palautuksen takaisin maan tasolle - kyllä koiran kanssa aina välillä täytyis treenatakin.

Zeldan kanssa ei aikuisten oikeasti ole tehty juuri mitään sen jälkeen, kun Fiona meille muutti. Sen treenaamiset on lähinnä paikallaoloa, tai Fifin mukana yhdessä perusasentojen siirtymisiä. Joskus harvoin saatan sen kanssa kotona yksinään treenata, mutta missään ihmisten ilmoilla ei ole tullut käytyä. Tarvittais kyllä kipeästi säännöllinen treeniryhmä. Anyways, Zeldahan kyllä tekee. Silmät loistavat lautasen kokoisina palloina, kun koira hakee kontaktia ja yrittää saada aina vaan lisää tekemistä. Haukkuminen oli taas täysillä päällä, noin pahasti Zelda ei olekaan hetkeen komentanut. Mutta kun into kasvaa ja kierrokset nousee, samalla kiihtyy myös haukkuminen.

Paikalla oli kymmenen koiraa, joten häiriö oli aikas suurta. Ja tila pientä. Zelda oli oikeastaan koko tunnin vapaana, ja siis 60min käskyn alla. En edelleenkään pidä tästä ohjatuissa treeneissä, mutta minkäs teet. Eikä kyllä tullut koiralta minkäänlaisia väsymyksen merkkejä, se vaan tarjoaa koko ajan minkä kerkiää.

Mikä se maan tasolle palautus sitten oli? No se, että liikkeiden tarkkuus oli jotain ihan muuta kuin pitäisi. Zelda teki jotain niin omituisia juttuja, mitä en ikinä olettaisi siltä näkeväni. Esimerkiksi paikallamakuuseen kuvittelisin voivani jättää koiran lähes mihin tahansa ympäristöön ja häiriöihin, sekä mennä itse piiloon, ja koirahan pysyy. Mutta, nyt kun jäin seisomaan koiran eteen muutaman metrin päähän, niin se pentele nousi ylös!! (selän takaa tuli hallin ovesta koira sisään, ja lopulta ei enää kantti kestänyt) Samoin luoksetulossa nousi seisomaan istumisesta. Kaiken huippu oli se, että Zelda ei ollenkaan muistanut, mitä tarkoittaa liikkeestä seisominen! Jouduin sitä jankkaamaan uudelleen ja uudelleen, ihan pienissä paloissa ja monta toistoa. Jotain niin outoja juttuja, joita Zelda ei todellakaan olisi tehnyt esim. viime kesänä. Kyllä täytyisi päästä paljon useammin häiriötreeneihin - tai ylipäätään treenata!!

Yksi juttu on kyllä sellainen, mitä on treenattu ja paljonkin. Nimittäin peräpään käyttö seuraamisessa. Zelda hakee aivan uskomattoman hienosti oikeaa paikkaa, ja oikein työntää pyllyä edellä, kun itse pyörin vasemmalle. Seuraamisessa oikea paikka alkaa näin myös varmistua. Olen vaan tehnyt tosi kiemuraisia, kääntyileviä ja hidasta kävelyä seuruupätkiä (sisällä pienessä tilassa). Ongelmana siis onkin saada koiralle sama intensiivisyys seuruuseen myös pitkällä suoralla kävellessä.. Treeniä treeniä.


Seisominen on Fionan paras osuus näytelmissä, siihen se jopa jaksaa jonkin aikaa keskittyä :)

Fiona kävi tänäpä mätsärissä harjoittelemassa. Ja voi tsiisus. En oikeasti tiedä, pitäisikö tuon koiran käytökselle nauraa vai itkeä?? (nauretaan mieluummin, nauru pidentää ikää) Fiona käyttäytyy hallissa kuin normaalisti agilityyn pahasti hurahtanut koira agilitykisoissa. Vaikka kyseessä on näyttelyt, ja elämä suht rauhallista, niin tämä huutaa, hyppii, kiskoo ja riehuu minkä pystyy. Ainoana erona Fionan käytökseen agilityhallissa on, että nyt juuri ja juuri sain vielä koiraan kontaktin. Eli niin kauan, kun teetän liikettä putkessa toisen perään, se on hiljaa ja tekee. Mutta sillä sekunilla kun namit loppuu, alkaa armoton huuto..



Monta kuvaa piti napsaista, ennen kuin koiran pää oli sen verran paikallaan, että kamera ehti tarkentaa


Pöydällä olo oli taas monen kuukauden jälkeen niin hurja juttu, että milliäkään ei mikään jalka liikahtanut mihinkään suuntaan, hih.


Tätä hammasta on kyllä syynätty sitten kaikkien muidenkin hampaiden edestä ;)

Ja tämä ah-niin-ihana käytös näkyi myös kehässä. Pikkupentuja oli aikas paljon, eikä mitenkään meinattu mahtua edes kulkemaan ympyrää porukassa. Koko ajan koira pyllyssä kiinni, tai itse meinasi törmätä edellä olevaan. Oma esiintyminen ei kyllä mennyt yhtään sen paremmin. Kontakti pysyy liikkeiden aikana muutamia pieniä sekunteja, mutta suurimmaksi osaksi sisältää haukkumista ja kahdella jalalla ilmaan hyppelyä. Kuitenkin jaksan luottaa siihen, että se vielä ajan kanssa oppii ja rauhoittuu. On se vielä niin vauva, ja kun niin vähän on päästy treenaamaan missään ihmisten ilmoilla, niin ei mikään ihmekään. Pentukurssi on nyt aivan loistava aloitus tähän oppiin, ja toivottavasti kevään aikana olisi muitakin mahdollisuuksia päästä käymään mätsäreissä tai jossain treeneissä. Näitä kyllä kaivataan kovasti lisää. Kyllä sieltä ihan selvästi tulee vielä kontakti ja keskittyminen, kun vaan vähän saa tuota ylimääräistä energiaa kanavoitua oikeaan suuntaan ;) Myös tähän sama toteamus: treeniä treeniä.


Jos tämä katse kestäisi joskus kauemmin kuin sadasosasekunnin, meitsi olis aikas onnellinen :D Ehkä se vielä joskus toteutuu.


Vähän harmittaa, etten ottanut Zeldaa mukaan. Oli niin kylmä, että ajateltiin homman sujuvan huomattavasti nopeammin pelkän pennun kanssa. Zelda olisi päässyt veteraaniluokkaan, jossa nyt nähdäkseni oli kaksi koiraa!! Palkinto olisi siis ollut taattu ;) Ja Zeldan täydellisellä esiintymisellä ties vaikka olisi voittanut. Mutta järkeilin tämänkin niin, että jos Zelda olisi ollut kehässä, totta kai se olisi voittanut, joten olisimme joutuneet jäämään BIS-kehään, ja siitähän se päivä vasta olisikin venähtänyt. Onneksi siis ei ollut näyttelytähti matkassa mukana.

Tuomari totesi vielä pikkupentujen parhaita sijoittaessaan, että "pidän hyvin käyttäytyvistä koirista", ja meidät viskasi Fionan kanssa suunnilleen ekoina kehästä ulos. Sehän olisi siis suorastaan rakastanut Zeldaa :D

(psst. Jos muistellaan historian havinoita, niin on kyllä ollut aikoja, jolloin Zeldan kanssakaan mistään ei tullut mitään. Etenkään näyttelyissä esiintymisestä - en edes halunnut sitä itse esittää, koska meni paljon nätimmin vieraan kanssa. Siihen nähden asiat ovat Fionan kanssa mitä parhaimmalla mallilla tulevaisuutta ajatellen :))

Kuvien copyt: Siri Tuominen (kiits!!)

perjantai 11. helmikuuta 2011

Laulava lammaskoira

Miksi koirat ulvovat??

Wikipedian mukaan sudet "ulvovat usein kutsuakseen lauman muita jäseniä paikalle, ilmoittaakseen lauman sijainnin muille susilaumoille tai vahvistaakseen omaa reviiriään. Sudet ulvovat useammin silloin, kun niillä on jotain suojattavaa, esimerkiksi vasta pyydystetty saalis, ja harvemmin välttääkseen riitoja muiden susilaumojen kanssa. Toisin kuin usein kuvitellaan, sudet eivät ulvo mitenkään tavallista enemmän täysikuulla, joskin ne ulvovat usein juuri iltahämärän ja yön aikaan metsästyksen takia."

Kesyllä koiralla ei pitäisi olla jäljellä mitään näistä syistä ulvomiselle. Eikö evoluutio ole saanut karsittua tätä turhaa(??) käytöstä pois (no joo, ei näin lyhyessä ajassa). Ja kun ei näemmä ole, niin miksei? Koirat tuntuvat ulvovan ties ja mitä, ja minua ainakin kiinnostaisi tietää, mikä ja miksi laukaisee koirissa ulvomisen?!

Tai ainakin toiset koirat ulvovat... Zelda ulvoo tasan yhtä asiaa, jäätelöautoa. Sattumoisin jäätelöauton pysäkki on viedä porukoiden kotiosoite, joten tuohon talon eteen se ajelee säännöllisin väliajoin pillit päällä. Nykyisin Zeldan reagointi on lähinnä haukkumista, joskus pienenä ulvoi kerran pari.

Mutta Fiona sen sijaan. Se ulvoo kaikkea!! En ole laskenut, mutta jos pitäisi kirjaa, niin viikon aikana tulisi vähintään viidestä kymmeneen ulvomista. Välillä tulee monta ulvomispätkää päivässä. Siis mitä!? Mistä ja miksi tämä käytös kumpuaa?? Ulvottavia asioita on niin lukemattomia, etten edes muista kaikkea. Ja välillä se ulvoo ilman mitään järkevää syytä. Vakioita ulvottavia ovat kaikki lasten ääntelevät lelut tai soittimet. Niissä sentään ääni laukaisee ulvomisen, sen vielä käsittää. Suurinta osaa kuitenkaan en. Onko muilla yhtä äänekkäitä shetlantilaisia?? Päivän peilissä oli hiljattain keskustelu aiheesta, ja sieltä kyllä löytyi todella paljon muitakin ulvojia, joten kai tämä on suht tavallista..

Itse olen vaan miettinyt, miten tuohon ulvomiseen pitäisi reagoida?? Voiko ja kannattaako koiraa kieltää? Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin haukkuminen, selvästi jonkinsortin vaisto tai vietti laukaisee ulvonnan. Eikä se tee sitä yksinollessaan, joten ongelma tuo ei ole missään muodossa. Yleensä ulvonnan päätteeksi Fiona on innoissaan tulossa luokse ja häntä vispaa. Jokseenkin se on samalla vähän hämmentyneen näköinen :D

PP:tä lukiessa selvisi sellainenkin, että koira tosiaan voi ulvoa unissaan. Meille kävi näin, enkä olisi ikinä uskonut sen olevan mahdollista, jos en itse olisi ollut todistamassa. Eräänä synkkänä yönä, kun olimme kaikki käyneet yöpuulle, koin elämäni järkytyksen. Kesken unen havahduin silmänräpäyksessä hereille verta hyytävään kiljuntaan. Samalla sekunilla Zelda pomppasi omasta pedistään ylös, ja minäkin kirjaimellisesti hyppäsin istumaan suoraan unesta. Pienen hetken kuluttua tajusin, että ääni lähtee Fionasta. Yhtä nopealla tiikerin raivolla syöksähdin sängystä alas lattialla kiljuvan koiran viereen, sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja olin aivan varma, että nyt on jotain vialla ja pahasti.

Pienessä hetkessä kuitenkin tajusin, että sehän nukkuu! Ei voi olla todellista. Varovasti juttelemalla ja silittelemällä sain koiran nopeasti hereille (jottei koko talo heräisi ulvontaan). Fiona ei yhtään tajunnut, mitä on tapahtunut, heilutti vaan häntää ja nuoli kättä. Eipä siinä taaskaan voinut muuta kuin nauraa. On tuo vaan niin hassu pieni vauva. Kaikista hölmistynein tapauksen jälkeen taisi kuitenkin olla Zelda :D

Ja loppuun vielä ääninäyte laulavasta lammaskoirasta. Kameran asettelu on taas vähän sinne päin ;)




(Älkääkä niin kiinnittäkö huomiota soittoon, mie en todellakaan ole minkään luokan pianisti. Tarviskin ehkä kokeilla, ulvooko koira kanteleelle, vaikka tuskin osaisin sitäkään enää soittaa..)

maanantai 7. helmikuuta 2011

Pikku-F ja Iso-Z

Eli poseerauskuvat koirista. Zeldasta ei vaan ole mahdollista saada nättiä rakennekuvaa. Oikeesti se on kyllä varsin nätti, mutta kuvissa onnistuu aina seisomaan jotenkin vinksahtaneesti. Tai jos jalat onkin hyvin, niin sitten on korva pystyssä, kieli ulkona, silmät kiinni, tai ties mitä. Ja vielä kun itse seisotan koiraa, niin en voi edes korjailla, mikä tällä kertaa on vikana. Onneksi näyttelytuomareiden edessä koira välillä liikkuukin, eikä tarvi yhtä kuvaa arvostella ;)

Näyttelyistä puheenollen, ilmoitin tytöt Juukaan ryhmänäyttelyyn maaliskuun alussa - iiks! Fiona pääsee justiinsa junnuluokkaan. Hylkyä sille lähdetään oletuksena hakemaan, joten kaikki muu on plussaa. Zeldalla toivottavasti jatkuu tuttu punainen linja (tai siis uusien sääntöjen valossa sini-punainen), EH:ta ja ERI:ä se on tasaisesti saanut, paitsi yksi H junnuna..

Tajusin vaan samalla, että eihän me olla treenattu mitään esiintymiseen liittyvää. Fiona ei varmastikaan osaa kävellä hihnassa, eikä enää seistä paikallaankaan. Kääks. Miksei talvella ole laisinkaan mätsäreitä tarjolla?? Sillä nuo kuvatkin tuli napattua, kun yritin Fionaa monen kuukauden tauon jälkeen näyttelyihin treenata. Jostain kumman syystä suurimmassa osassa otetuista kuvista koira on yhtenä sykkyrä-mykkyränä ja jalkoja on maassa nollasta kolmeen..

Mutta tässä tuotoksia. Fionalla on nyt ikää kahdeksan ja puoli kuukautta :) Miun pikkuvauvani.



Niin mitä mie sanoin, pystykorvainen ja hännätön sheltti - mutta silti niin kaunis





Pikku-F valmiina sinkoon sinne mihin nenä näyttää!



Näistä kuvista muuten huomaa, että Fionalla on enempi turkkia kuin Zeldalla.. Ja kokeilemalla sen vasta huomaakin :D Miun puolestani Fifin turkki sais vaikka riittää, mutta eiköhän se sitä vielä aikansa kasvattele.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Junailua

En ole junaillut mitään keljuja suunnitelmia, vaan ihan konkreettista VR:n junailua tällä kertaa. Keksin niin ovelat temput (hetkonen, junailua sittenkin), että vaihdettiin maisemaa perjantai-iltapäivän sijaan lauantaina. Ja voi autuus sitä tyhjyyttä. Niin nautinnollista matkailua..

Sattui olemaan pokkari laukussa mukana, ja kun tosiaan lähes yksin oltiin vaunussa, niin pakkohan sitä oli kameralla leikkiä :D



"Siis mitä, näit kissan pihalla vai!??"


"Kukkuluuruu :)"


"Kyllä mua joskus on pienekskin sanottu..."


"Mutta kuten näette, oikeesti oon näin paljon isompi kun Zelda, hah!"


Huomenna meiltä jääkin Fifin kanssa pentukurssi väliin. On nimittäin jotain paljon huikeampaa menoa - meitsi suuntaa Apassionataa katsomaan ihka ekaa kertaa, jippiajee!!

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Ei oo helppoo...

...metsässä lenkkeily näin talven plussakeleillä:


Olen sen todennut jo sataan kertaan aiemmin, mutta todetaan nyt vielä kerran: kyllä Zeldalla on sitten helppo turkki ♥


(vaikka se bikineissä kulkeekin :D)

tiistai 1. helmikuuta 2011

Touhupäivä



Ja hui mikä aikanen herätys. En ole varmaan pariin kuukauteen herännyt yhdeksää aikaisemmin, mutta tänäpä Kirppu tuli taas hoitoon puoli kahdeksalta. Jaksoin jopa raahautua ylös, ja salaisesti haaveilen, että saisin oman rytmini taas siirrettyä aikaisempiin herätyksiin.. Kun kaikki luennot on vasta iltapäivisin :D

Mutta niin, Kirppu vietti meillä siis hoitopäivän toista kertaa. Jälleen alku oli samanlaista shelttityttöjen osalta kuin koko viime kerta. Zelda komentaa niin julmetusti, että jossain vaiheessa jouduin jo rauhoittelemaan sitä ja pitämään poissa Kirpun niskasta. Siis ZELDA!!! Sain jopa yhden pienen hyökkäyksen videolle, mutta se on niin nopea, etten viitsi nettiin ladata. Zelda osaa oikein väläytellä hampaitaan, ja on suorastaan pelottavan näköinen, kun ikenet kurtussa muristaa Kirpulle. Vähintään samaa sarjaa Luonnontieteellisen Museon rouva suden kanssa ;)

Fiona puolestaan hyökkii ja pelkää. Kun Zelda kävi Kirpun kimppuun, niin Fiona olisi syöksynyt yhtä hurjana perään, ja aloittikin joka kerta kiljumisen ja hyökkimisen Kirppua kohti. Ei se ikinä kiinni asti napannut, mutta nenän edessä hampaat louskuvat. Ja sitten puolestaan, jos Kirppu yhtään tulee liian ahdistelevasti lähelle, Fiona kellahtaa selälleen tai juoksee hurjaa vauhtia karkuun häntä koipien välissä.. Onneksi Kirppu ei juurikaan välitä kummankaan tytön omituisesta käytöksestä :D

Tehtiin kunnon lenkki koirien kanssa, ja kykenin jopa taluttamaan kolmea koiraa, vau. Naureskelin siinä kulkiessani, että jos laittaisi sukset jalkaan, ja ottaisi Fionan ja Kirpun mukaan, niin johan saisi kunnon kyytiä. Zelda taas käveli vieressä löysällä hihnalla, ilme juuri sen näköisenä, että mitä noi kakarat koko ajan höösää, hermothan tässä menee.

Jossain vaiheessa iltapäivää Fionalla napsahti päässä. Tai minkä lie sähköshokin on pikkukoira saanut, yllättäen sa alkoi leikkiä Kirpun kanssa :D Ja vielä ihan itse pyytää sitä leikkiin. Ei mitään tietoakaan paniikista kummassakaan muodossa - päällekäymisenä tai karkuun juoksuna - kun kaverukset(?) aloittivat kunnon painimatsit. Myös Zeldalla kummasti kasvoivat hermot päivän mittaan, eikä se tainnut enää äristä Kirpulle ollenkaan. Edelleen Kirppu on kyllä tosi varovaisena Zeldan lähellä, eikä esim. voi tulla mukaan leikkimään, jos Zelda leikkii, koska se aina ärisee leikkiessään. Mutta ei Zeldakaan aiheetta huomauta, ja jos Kirppu kiertää Zeldan sopivan etäisyyden päästä, saa sekin olla rauhassa :)

Oli pakko kuvata videolle Fionan ja Kirpun painia, jotta uskoisin näkemäni vielä huomennakin (aamulla kun puolestaan videoin, kuinka Fiona juoksi Kirppua karkuun).



Samalla kun Kirppu lähti kotio, häivyttiin shelttityttöjen kanssa Lauran kyydillä Jatin uudelle hallille Jattilaan. Siellä järjestettiin agilityn alkeiskurssin hallinta-testi, ja lupauduttiin Zeldan kanssa häiriökoirakoiksi.

Zelda tiesi tasan tarkkaan, mihin on tultu, kun pääsi autosta ulos Killerillä. Vaikka koskaan ennen ei olla hallilla käyty. Agilityä!!! Se oli into piukeana ja täynnä tarmoa rynnimässä ovesta sisälle, ja suoraan kohti esteitä. Voi toista, ihana nähdä koira niin onnellisena ja huippufiiliksissä, vaikka samalla käy todella surku toisen puolesta, kun ei se enää pääse agiliitämään :(

Zeldalla oli vire selvästi lähellä agitreenien tasoa, jolloin toko-tekemisessäkin on ihan eri lähtökohdat kuin jossain muualla treenatessa. Intoa siis riittää. Zelda saikin siinä häiriökoiraillessa noin puolen tunnin tokoilut. Ja voi sitä kontaktia, mitä se pitää ja tarjoaa koko ajan! Niin upeaa. Tuntuu jotenkin hassulta, kun käskee koiran vaikka makaamaan paikalleen, ja itse seisoo vieressä, eikä koira hetkeksikään malta irrottaa katsekontaktia. Zeldasta huomasi, että heti, jos se vahingossa laski päänsä ja vilkaisi muualle, niin johan singahti saman tien katse takaisin mamman silmiin. Ei tietoakaan, että olisi vilkaissut esim. testiä suorittavia koiria, jos niitä selän takaa kulki. Tämän tekemisen innon kun jostain saisi kaivettua myös normi toko-treenaamiseen..!

Lopulta, kun kaikki alkeiskurssilaiset olivat testin tehneet, en voinut olla päästämättä Zeldaa siihen hommaan, mitä se on koko ajan odottanut kuin kuuta nousevaa, eli esteille. Viereisellä radalla oli hyvin puomin molemmissa päissä mutkaputket, ja muutama kierros siinä pyöriteltiin. Putkesta pääsi vielä hyvin kepeille, niin otin myös kertaalleen kepit. Ihan jonkun verran ottaa pattiin, kun ensin on vuosikausia taisteltu keppiongelmien kanssa, ja nyt ne sujuvat kuin vettä vaan. Lähes vuoteen ei olla keppejä tehty, mutta niin vaan koira itse singahti oikeaan väliin ja täysillä pujotteli. Zelda on ollut nyt kauan tosi hyvässä kunnossa, ja jopa itse sitä hieroessani tunnen, kuinka lavat liikkuvat ihan eri malliin kuin kuukausia sitten. Olen aivan varma, että jos Zeta nyt pääsisi agilityradalle, se olisi täydellinen tykki. Tai kyllä sen nytkin huomasi.. Eli eiköhän lähdetä tästä nollia hakemaan? :D (jooei, se oli vitsi)

Zeldan jälkeen kävin hakemassa vielä Fionan tutustumaan halliin, tarkoituksena oli senkin kanssa vähän treenata, kun kerta halli oli tyhjillä koirista. Mutta ei, eiköhän samalla ehtinyt ilmestyä koirakko toiseen päähän hallia, ja tietty tekemään agilityä. Että se siitä hyvästä ideasta.. Minä ja namit katosimme olemattomiin juuri sillä hetkellä, kun Fiona tajusi, että siellä liidetään. Kokeilin myös Marian vinkkiä käyttää ääntä ja kiljua niin paljon kun ääntä lähtee. Ja vaikka kuinka pompin, riehuin ja kiljuin, en saanut pienintäkään vastakaikua Fionan puolesta. Ei vois vähempi kiinnostaa. Muutamaan kertaan sain sen ottamaan kontaktin, ja jopa syömään pari lihapullan palaa, mutta näinä hetkinä koira hallin toisessa päässä taisi olla melko paikallaan. Pian siis ulos hallista, ja seuraavan kerran kun palataan, on hallin paras olla tyhjä.