Vihdoin on molemmat koirat taas kotona, jee jee. Hyvin oli molempien viikko sujunut tahollaan. Fiona oli myös lenkkeillyt lopulta vapaana Teklan kanssa - voin kyllä kuvitella, mitä tuskaa omille korville on pitää pikkupiski hihnassa, kun kaverit juoksevat vapaina edellä.. :D Fiona sai Teklalta lahjaksi ihanat käsintehdyt Viiun punaiset valjaat, joita olen jo kauan ihaillut, kiitos! Viiu kun ei tykkää niiden kanssa liikkua, ja meidän kannaltamme hyvä niin. Fiona kulkee tosi nätisti valjaissa, itse asiassa jopa paremmin kuin hihnassa!? Nykyisin se ei kisko oikeastaan yhtään, kun on yksin liikenteessä, Zeldan kanssa vähäsen, muttei läheskään siihen malliin kuin aikanaan..
Eilen käytiin pikku-Fifin kanssa hiihtämässä järven ympäri. Minulle jäi Konneveden maastoiluista hiihtointo päälle, selvästikin ;) On kyllä masentavaa, kun vaikka kuinka pistelisi menemään hiki hatussa ja lihakset maitohapoilla, niin silti hihna on koko ajan kireällä, kun Fiona kiskoo täysillä edessä ja haukkuu mennessään. Joo, hiihtäessä ja juostessa siis kiskoo edelleen.
Eilen oli myös pentukurssin meidän neljäs kertamme, oikeasti viides kerta, ja myös meidän vika kertamme. Tällä kertaa tapahtui kauan pelkäämäni asia, eli viereisellä radalla oli agilitytreenit koko tunnin ajan. Jos näin olisi ollut ekoilla kerroilla, ei meidän tekemisistämme olisi tullut yhtikäs mitään. Nytkin Fiona selvästi otti häiriötä aidan takaa, muttei liian pahasti kuitenkaan. Useimmiten sain kontaktin takaisin varsin nopeasti. Lopputunnista selvästi huomasi, että koiralla keskittyminen ei enää ollut niin vahva, kun agilityn haukkuminen vaan kiihtyi.. Tunti on kyllä liian pitkä aika treenata. Varsinkin, kun täytyisi pitää koira koko ajan käskyn alla, jotta se ei ala touhuta omiaan (eli räkyttää agia).
Fionan suurin edistys tällä kertaa oli paikallaolo & luoksetulo. En ole paikalla istumista vaatinut vielä missään muualla kuin sisällä kotona, jottei tulisi epäonnistuneita suorituksia. Ohjaaja piti hihnasta kiinni, mie käskin pennun istumaan ja pakitin itse muutaman askeleen. Alussa se yritti nousta saman tien, joten vaan uudestaan istumaan ja uusi yritys. Ekalla kerralla, kun olin jo vähän pakittanut, huomasin Fionan siirtävän katseensa kohti agilityä. Ja jos en olisi heti antanut käskyä, se olisi varmaan kahden sadasosasekunnin kuluttua unohtanut paikallaolon ja singahtanut kohti agiliitoa. Ehdin kuitenkin juuri ennen sitä sanoa tänne, ja pentu tuli hienosti ja vauhdilla luokse. Toisella yrittämällä Fiona piti koko ajan katsekontaktin meikäläisessä, ja pääsin peruuttamaan melkein pari metriä. Aika uskomatonta kyllä, että se siellä pysyi, kun niin vähän olen tehnyt paikalla oloa itse peruuttamalla, ja vielä vieressä oli agility häiriönä :) Jee!
Muutenkin Fiona on edistynyt ihan hurjasti tässä kurssin aikana. Nyt siinä alkaa ilmetä "normin" treenikoiran piirteitä. Pentu ottaa hienosti katsekontaktia, tarjoaa tekemisiä, hakee jopa vasenta sivua itse. Yksi suuri edistys oli myös katsekontakti sivulla istuen. Pystyn jo nousemaan seisomaan ihan selkä suoraksi, ja Fiona pysyy sivulla ja ottaa katsekontaktin. Tästä kun saisi vielä seuraamisen onnistumaan, siinä kun vähän on ongelmana liika irtoaminen sivusuunnassa. Täytyy opetella itse kävelemään uudestaan, ja katsoa, josko koira parantaa paikkaa sitä myötä. (tai treenata seuraamista lähes kiinni seinässä.. :p)
Tehtiin myös Zeldan kanssa eilen omat treenit, kun jätin puolestaan Fionan kotiin. Läheisen ala-asteen kenttä oli loistava treenipaikka, kun jään päälle oli satanut sen verran lunta, ettei kenttä ollut yhtään liukas. Ja voi vitsi kun Zelda oli onnessaan!! Päästin sen irti kentällä, ja eka reaktio oli juosta täyttä laukkaa muutama kierros kenttää ympäri ja haukkua mennessään. En ole aikoihin nähnyt Zeldasta irtoavan moista riemua, etenkin kun se edes laukkaa niin harvoin. Ihanaa katsella innosta pursuavaa koiraa, melkein tuli tippa linssiin :')
Ja kyllä se sama riemu näkyi myös tekemisessä. Nyt onnistui täydellisesti kaikki pitkät suorat seuraamiset, ja vielä niin, etten itse vilkaissutkaan koiraan. Samoin toimi myös liikkeestä seisominen ja maahan meno, vielä peräkkäin tehtyinä. Kaikki toimi. Ja koira teki täysillä. Ei voi muuta sanoa.
En kyllä osaisi kuvitellakaan harrastavani koiran kanssa, joka ei ole yhtä ylitsevuotavan innokas ja tarmokas tekemään kuin sheltti. Tai varmaan mikä tahansa paimenkoira? Olisi suorastaan kauheaa, jos joutuisi aina vaan miettimään uusia keinoja, millä saada koira kiinnostumaan enemmän treenaamisesta kuin muusta maailmasta. Tai edes kontakti koiraan. (hatunnostut kaikille niille, joilla on ns. vaikea toko-rotu)
Se on vaan niin paras tunne, kun koira suorastaan kerjää uusia käskyjä, silmät kiiltävät onnesta ja kiihkosta. Ja vielä niinkin tylsässä lajissa kuin tokossa (agissahan tämä menee jo ihan toisiin sfääreihin). Olisi todella outoa, jos koira ei itse jatkuvasti hakisi huomiota ja tarjoaisi liikkeitä. Zeldakin kanssa tosin ongelmia on ollut ihan riittämiin, mutta niistä on selvitty ja nyt kaikki on suorastaan täydellisesti. Olen niin onnellinen molemmista ihanista koiristani, etteivät asiat paremmin voisi olla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti