tiistai 22. maaliskuuta 2011

Treenipurkaus

Nyt on kyllä tosi kaksijakoiset fiilikset. En edes tiedä, mistä aloittaisi. Kai se on Fionan ongelmia taas yritettävä analysoida... Omaa terapiaa ja ajatusten purkamista siis.

Kuten jo tiedetään, niin Fionalla keittää yli ja tosi pahasti agilityssä. Se kuumenee jonnekin ihan toisiin sfääreihin, menettää kaiken keskittymiskykynsä ja nostaa stressitason äärilukemiin. Monet kun yrittävät nostaa koiran virettä agilityssä (useimmilla tietty nousee automaattisesti), Fionalla tätä virettä pitäisi saada laskettua aivan mielettömästi. Ja vielä kun keksisi, millä se onnistuu..

Enää ei edes auta, että ollaan yksin hallissa. Tähän saakka suurin ongelma on tuntunut olevan muut koirat, mutta kyllä vaan laittoi pikkukoira elämän ranttaliksi yksin ollessaankin. Heti alusta lähdettiin Marian kanssa tekemään niin, että pikkupiski sai juosta vapaana hallissa ja myö leikittiin keskenämme Marian kanssa. Kun Fiona tuli itse paikalle, otettiin se mukaan ja revitin leluja sen kanssa. Kun se lähti, jatkettiin keskenämme. Vähitellen Fionan omatoimirinksat pienenivät ja leikin pääasiassa sen kanssa. Suht mukavasti saatiin tehtyä yhden esteen hyppytreeniäkin lelulla palkaten. Koiran kiinni saaminen on edelleen probleema, koska se tietää sen niin hyvin, että namista joutuu kiinni. Teinkin aina jotain temppuja ennen kiinni ottoa, ja Fiona jäi ihan kivasti miun luokseni tekemään namien kanssa.

Näin ekalla treenipätkällä, joka sujui siis melkoisen hyvin. Toisella kertaa menikin jo täysin överiksi. Lopulta pikkukoira sai juosta yksinään ympäriinsä, myö käännettiin sille selät ja istuskeltiin hiljaa paikallamme. Fiona ei tee mitään muuta kun haukkuu putkia. Sitä suorastaan v'tuttaa aivan mielettömästi, kun ei päässyt putkiin! (käännettiin putkien suut maahan) Se kiertää ja kiertää, hyppii päin, komentaa, se on niiiin vihainen putkille, kun ei pääse niihin. Sitä stressaa siis aivan suunnattomasti, kun ei saa mennä putkeen. Ei näin putkihullua koiraa voi olla olemassakaan.. Ei edelleenkään kelpaa namit, ei kelpaa lelut, kun mielentila on jossain täysin muissa maailmoissa.

Lopputreenistä Fiona löi koko jutun jo suorastaan läskiksi. Me häippäsimme hallista Marian kanssa ja jätettiin pikkukoira sinne yksinään riehumaan (kun ei taaskaan antanut kiinni) Kyllä se aina riemastui, kun mamma tuli takaisin, mutta saman tien lähti huitelemaan omille teilleen. Lopulta Maria "suuttui" Fifille ja vähän tiukkasävyisemmin sitä komensi. Tämä jopa toimi, koska Fiona vähän mielistellen löi jutun leikiksi, ja tuli sitten miun työni "turvaan". Naksuttelin sille temppuja, ennen kuin otin syliin. Ja tietty aina syliin joutumisestakin palkkaan, ja yritän ottaa sen nätisti ja temppuilun lomassa kiinni. Ei koskaan niin, että äkkiähyökkäys pantaan kiinni tai muutoin metsästämällä.

Tässä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, millä voisi jatkaa etenemistä... Joko tosiaan antaa sen aina juosta yksinään hallissa, vaikka tunninkin kerrallaan, itse istuu sivussa ja antaa toisen mennä. Palkkaa siitä, kun se tulee luokse ja leikkii tai temppuilee silloin. Näin koira saisi itse tajuta, että mamman kanssa on kivaa, ja muualla ei tapahdu mitään.

Toinen vaihtoehto olisi, ettei koskaan päästä koiraa riehumaan. Se on siis aina hihnassa, eikä koskaan pääse yksinään juoksemaan ja räkyttämään putkia. Tässä on vaan se ongelma, että tällöin en saa tehtyä mitään. Fiona ei kuule eikä näe mitään hihnan päässä. Vapaana se sentäs tulee mukana, saadaan jopa tokoiltua (tuli hienot perusasennot ja vähän seuraamistakin malttoi tehdä), ja taisteluleikkeihin se lähtee mukaan. Hihnan päässä ei tietoakaan. Ja joskushan se on pakko vapaaksikin laskea.

Olisi oikeasti mielenkiintoista kokeilla, kuinka kauan se jaksaa juosta ja haukkua hallissa. Veikkaisin äkkiseltään vähintään muutamaa tuntia?? Jos tätä aina vaan jaksaisi tehdä, montakohan kertaa vaadittaisiin siihen, että aika lyhenisi pariin minuuttiin...

Huomenna mennään uudelleen heti aamusta Marian kanssa hallille. Jätetään estetreeni kokonaan tekemättä ja keskitytään vaan tokoon ja naksutteluun. Sitä en vielä tiedä, olisiko parempi pitää koiruus kiinni, vai antaa sen taas vapaana tajuta, että mamman kanssa on kivaa. Katsellaan ja ihmetellään. Edelleen kyllä uskon, että kunhan kenttä sulaa ja päästään ihan yksinään tyhjälle kentälle tekemään, kyllä Fionakin jossain vaiheessa tajuaa, että täällä ei ihan aikuisten oikeasti ole mitään muuta tekemistä kuin touhuta miun kanssani. Varsinkin, kun ei ota niitä pkeleen putkia kentälle ;)

Vuodatusten jälkeen siirtymä ihanaan Zeldaan. Sen kanssa on vaan niin huippua tehdä! Harmittaa aivan vietävästi, kun ei pääse täysillä treenaamaan. Voi kun Zelda olisi terve :'( Varsinkin Fionan jälkeen Zetan kanssa on maailman upeinta treenata, kun se ei mitään muuta haluakaan kun tehdä tehdä ja tehdä miun kanssani. Oiken hakemalla hakee uusia käskyjä ja ohjelmaa. Tällä kertaa otin jopa melko vähän seuraamista, ja senkin pilkkua viilaamalla eli namilla oikea kohta kaikissa siirtymissäkin, ei niin, että koira itse korjaa paikkansa, vaan vein sen suoraan oikein. Hyvin teki.

Nouto meni taas täydellä kympillä, lukuun ottamatta haukkumisia kapulalle juostessa. Mutta jos vauhti pysyy yllä, niin en mene niistä kieltämään. Takaisin tullessa ei onneksi voikaan haukkua ;) Tehtiin myös metallinoutoa. Tosin häiriö oli lievästi sanottuna liian suurta, kun oltiin keskikentällä ja molemmilla viereisillä kentillä oli koira menossa agilityä, öh :D Yritä siinä sitten valita, otatko suuhusi ällöttävän kylmän kovan metallisen kapulan, vai juokset haukkumassa agiliitäviä kavereita. Niinpä. Kyllä se silti sen toi ja saatiin muutama oikein hieno nouto. Perusasentoa en edes yrittänyt vaatia, se on vasta kotona treenatessa mukana.

Marian avustuksella tehtiin jälleen tunnaria. Kuten totesin, Zelda ei yhtään haista kapuloita, häseltää vaan ja tuo mitä suuhun sattuu. Otettiin tähän namit avuksi. Eli kapuloiden eteen pudotetaan muutama namipala, jolloin koira väkisin käyttää nenäänsä niitä haistellessa. Näin saatiinkin muutama onnistunut oikean kapulan haistaminen. Naksut jälleen siitä, kun nenä kävi oman kapulan kohdalla. Tarvis varmaan itse jatkaa kapulan piilottelua, useammalla kapulalla yksinään on niin ärsyttävä treenata, ettei vahingossa kuitenkin tule vääriä kapuloita koskettua. Edelleen uskon, että on tuolla koiralla jo pieni käry siitä, millä perusteella kapula pitäisi valita.. :)

Huiput koirat, kyllä me tästä vielä johonkin edistytään. Mielenkiinnolla huomista treeniä ja sitä seuraavaa blogipäivitystä odotellessa.. :D

2 kommenttia:

  1. Käskystä ;)

    Musta olis pääasia saada koira sellaiseen tilaan, että se pystyy syömään nameja, siis palkkautumaan muustakin asiasta kuin siitä, mitä se tällä hetkellä eniten rakastaa, jopa liiallisuuksiin... Tietty yksi vaihtoehto olis yrittää antaa käytöksen sammua eli antaa sen juosta putkea niin pitkään kuin sielu sietää, mutta en tiedä tuottaisko se välttämättä toivottua lopputulosta tai olisiko muutenkaan hyvä idea. Ajattelisin niin, että se, mitä tossa tilanteessa olisi kouluttajana syytä tarkkailla, olisi vahvisteiden määrä ja vahvisteiden saamisen välillä kuluva aika. Eli pienentyykö Fionan tekemät kunniakierrokset kun sitä palkataan sun lähellä olemisesta, ja lisääntyykö sun lähellä oleminen ja samalla siitä saatavat vahvisteet. Musta hyvä tavoitetaso, mistä siirtyisin vaikeampiin tehtäviin, olisi se, että pystytte esim. kontaktissa kävelemään agihallissa esteiden välissä ilman että koira hepuloi.

    VastaaPoista
  2. Tiedäkkö, mä laittaisin nyt pikkusheltin tauolle agilitysta. Se että Fiona pääsee rallaamaan halliin on sille vähän win-win-tilanne. Se pääsee juoksemaan ja riekkumaan ja välillä käy hakemassa sulta namia. Itse lähtisin rakentamaan yhteistyötä paremmaksi muualla häiriössä, agilityhalli kun on sille paikka jossa ei pysty toimimaan. Treenaisin pieniä palasia useamman kerran päivässä ja muun aikaa koira olisi täysin ilmaa.

    Fionassa ja Hipissä on kuitenkin paljon samoja elementtejä ja jos olisin alkanut Hipin kanssa tekemään agilitya ennen kuin se halusi tehdä töitä mun kanssa, olisi jatko ollut turkasesti hankalempaa. Fiona on nuori eikä selvästi pysty hallitsemaan sitä suunnatonta intoa ja riemua jonka agility aiheuttaa joten tauko tekisi siinä kyllä hyvää. Koira saisi kasvaa ja "järkevöityä" hetken aikaa, sillä välin keskittyisit vain suhteen parantamiseen :) Agilitykentällä ongelman ratkaiseminen saattaa olla tosi pitkä ja kivinen tie kun koira ei pysty siellä keskittymään tekemiseen normaalisti.

    VastaaPoista