sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Koiratanssi vol. 3

Sunnuntaipäivitys osa 1.

Kesän kolmannet tanssitreenit on takana. Tai siis oli jo viime keskiviikkona, mutta parempi muistella näin myöhään kuin ei milloinkaan. Ekaa kertaa Zeldakin pääsi mukaan, kun kurvailtiin pyörällä perävaunun kera treeneihin. Epäilin alkuunsa, että Fiona ei osaisi odottaa ollenkaan kärryssä, mutta mitä vielä, sehän katsella tapitti siellä sata kertaa nätimmin kuin Zelda.. Vasta kun alettiin oikeasti tehdä hommia, ja koiria ja ihmisiä liikkui vähän reippaammin, niin silloin pikkukoiralla pokka pettää ja kiljuminen alkaa. Zeldalla kun kiljuminen alkaa sillä hetkellä, kun sen yksin jättää odottamaan.

Muistuteltiin viime kerralla opeteltuja uusia liikkeitä mieleen. Fionalla on edelleen treenin alla peruutus (jota se nyt jopa vähän tarjosi itse, alkaa selvästi hiffata homman), tassujen annot molempiin käsiin, sekä miun ympäri kiertäminen molempiin suuntiin. Enempää ei nyt kyllä pysty eikä kannatakaan ottaa, yritetään saada näihin käskysanat mukaan ja liike koiralle selväksi. Soviteltiin uusia liikkeitä eri musiikeihin, ja täytyi taas todeta, että Fionalle on äärettömän vaikeaa löytää sopivaa kappaletta..

Johannan kommentit meitille treeneissä oli taas jotain niin loistavia, ja niin totta! On se vaan kiva, kun joku ulkopuolinen, koiran ekoja kertoja näkevä oikeasti avaa suunsa ja antaa palautetta. Kuten Johanna sen sanoi, minulla on käsissäni hyvin pieni ja sitäkin tulisempi sheltti. Niinpä. Ja meitin treeniä seuratessamme tuo totesi myös, että tässä on nyt sellainen tilanne, jossa ohjaaja kulkee kuuttakympiä ja koira sataakahtakymppiä.

Tämä voi oikeasti koitua Fionan tanssiuran kohtaloksi.. Koira tosiaankin on aivan äärettömän nopea, säpäkkä ja terävä kaikissa liikkeissään. Ja jotta ohjelma näyttäisi hyvältä, myös minun pitäisi olla paaaljon nopeampi. Mutta tämä ei tietenkään onnistu. Edelleen koutsi sitä pohti, että jos alan itse kiihdytellä, on minulla pian koira, joka roikkuu hihassa kiinni. Sen sijaan, jotta koira toimisi ja tekisi nätisti, pitäisi itse olla todella rauhallinen ja selkeä ohjaamisessa. Mutta mistäs löydät sellaisen musiikin, jossa voi mennä tuhatta ja sataa, mutta samalla toimia selkeän rauhallisesti??? Jotain kerroksellista pitäisi löytää, missä olisi pari selkeää eri tahtia molemmille, esim. Vanessa Mae oli puheissa..

Zeldakin on opetellut uusia liikkeitä. Kyllä tuon koiran kanssa on niiiin erilaista tehdä hommia kuin Fionan. Viimeksi kun käytiin hallilla, opetin Zeldalle uuden käskyn. Tosta noin vaan, yhdellä treenikerralla ja vielä agilityhallissa. Ei ikinä tulis mieleenkään Fionan kanssa. Zelda oppii hurjan nopeasti, ja välillä oikeasti tuntuu, että sillä on älliä päässä viisinkertainen määrä Fionaan verrattuna, hih :D (se olikin 8kk ekoissa möllitokokisoissaan, Fiona 1v ei osaa edes jäädä paikalle makaamaan..)

Uutena käskynä Zelda opetteli siis taakse tulon. Se osaa nyt käskystä (ja vielä toistaiseksi käsimerkin avulla) siirtyä mistä tahansa miun taakseni. Tanssitreeneissä tehtiin tästä myös liikkumista, ja kyllä se hitsi vie pysyy siellä takana, ihan sama mihin mie kävelen. Uskomaton piski, ei voi muuta sanoa :) Tosin muutoin Zeldan treenit ei ihan sujuneet... Se vaan komensi ja huusi, riekkui ja olisi tehnyt kaikkea muuta kuin piti. On tainnut kertyä hippasen ylimääräistä energiaa, kun ei enää käydä säännöllisesti treenaamassa. Zelda on kyllä siitä tosi outo, että sillä on mieletön tarmo, vauhti ja draivi päällä treenatessa, mutta välillä se tekeminen on vaan niin vaikea saada kanavoitua oikeaan asiaan. Mieleen kyllä tuli myös ajatus, että koira ei halua tehdä, koska se pelkää, että taas sattuu.. Niin paljon aikanaan vaadin siltä kipeänä liikkeitä, kun en tiennyt, kuinka kamalassa kunnossa koira oikeasti oli. Vaikka se kuinka yritti kertoa, että ei pysty. Sillä tämä treenaaminen nytkin on nuoralla tasapainoilua, ja koko ajan täytyy yrittää tulkita koiraa, miksi se haukkuu tai riekkuu ympäri kenttää liikkeiden sijaan.

Toisena uutena liikkeenä Zelda on opetellut sivuttain kävelyä. Tutummin termein pohkeenväistöä ;) Tätä yritettiin ensin niin, että koira on miun edessäni, ja avustaja kävelee vieressä, jolloin koira tavallaan väistäisi avustajaa, joka niin sanotusti kävelee kylkeä päin. Ei toiminut, Zeldahan nojasi täysiä avustajan jalkoihin ja siirtyi näin ollen ihan väärään suuntaan. Aloin sitten tehdä tätä niin, että koira on miun jalkojeni välissä. Tämän asennon se osaa, joten aloin vaan itse kävellä sivuttain pitäen koiran jalkojen alla. Naksuttelut aina, kun siirtää sen puoleista takajalkaa, mihin ollaan menossa. Ja kun sivuttain kävely sujui (no hetihän se onnistui), aloin liittää käskysanaa mukaan, molempiin suuntiin eri käskyt.

Nyt treeneissä kokeilin sitten ekan kerran ottaa koiran taas miun eteeni, ja liikkua sivuttain. Käskytin samalla sanalla kuin koiran ollessa jalkojen välissä. Ja sehän liikkui!! Ei voi taas kun ihmetellä, miten tuo koira oppii ja yhdistää asioita :) Niin tuli hienot pohkeenväistöt molempiin suuntiin, kun mie kävelin sivulle ja koira tuli mukana. Jee! Kyllä Zelda osaa ja tekee vaikka mitä, kun vaan saisi sen vielä tekemään kokonaisen ohjelman ilman palkkaa ja haukkumatta.

Htm-juttuja ollaan nyt tehty vasta yhtä uutta positiota, jossa koira seisoo poikittain miun edessäni. Minulle selvisi vasta nyt, että joka positiossa koiran lavan tulee olla ohjaajan säären kohdalla. Tämä tuleekin olemaan haasteellista, koska Zeldan kanssa tarkkuus on aina ollut ongelmana. Eihän se seuratessakaan pysy miun jalkani kohdalla. Jotenkin täytyisi saada opetettua kaikki asennot niin millintarkasti, ettei ole yhtään liian edessä tai takana, apua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti