sunnuntai 28. elokuuta 2011

Voitto kotiin!

Lara ja Zelda rallikisoissa
Kyllä nyt alkaa pahasti näyttää siltä, että rally-toko on Zeldan laji. Näinhän me käytiin Nurmijärvellä nappaamassa alokasluokan voitto kotio 27.8.2011. Osallistujia taisi olla 16? Ihan ei mennyt kisat nappiin, kun kahden pisteen edestä onnistuin kämmäilemään, tuloksena siis 98/100p. Mutta jäipä jotain tavoiteltavaa vielä viimeiseen alokkaan kisaan, hih :)

Kovin aurinkoisin fiiliksin en kuitenkaan kisaan lähtenyt. Perjantai-iltana käytiin Zeldan kanssa treenaamassa tokoa, ja se oli jotain aivan kamalaa. Tajusin pari päivää sitten, että Zelda on aivan jumissa. Se on ravatessakin kuin puupökkelö, jonka alla liikkuu saranoilla neljä tikkua. Hieroessa sen totesin, että koko etuosa on niin juntturassa ettei tosikaan. Treenit menivät varmaan suureksi osaksi jumien takia pilalle. Oli tarkoitus vetää taas avoimen liikkeet läpi, mutta lopulta palkkailin koiraa sivulle tulosta ja kahden askeleen seuruusta. Johan oli treenit.

Illalla taas hieronnat ja la aamuna olikin paremman näköistä liikettä koiralla. Kisapaikka itsessään oli varsin haastava, se kyllä nähtiin myös päivän tulostasossa. Mittari näytti +25 ja kenttä oli pellolle raivattu läntti suorassa auringon paahteessa. Onneksi Zelda alkaa olla sen verran kokenut konkari, etten ihan äkkiä edes keksi, mikä sille olisi kaikkein haasteellisin ympäristö - agilityradan reuna varmaan. Käytännössä en kuitenkaan huomannut, että Zeldaa olisi ympäristö juuri haitannut.

Kisasuoritusta ei valitettavasti tullut videolle kuin neljän ensimmäisen kyltin verran, en siis ala sitä sen enempää analysoida. Radalla oli 16 kylttiä ja se oli selvästi haastavampi kuin meidän viime kisojemme rata. Zelda alkoi taas syttyä vasta kesken radan. Alku lähti varsin tahmeasti ja molemmat virheet hankittiinkin kyltiltä numero viisi, eli pujottelusta. Vasemmalle kääntyessä Zelda edisti aivan hurjasti, ja jotenkin pyörähteli edessä siten, että mie pomppasin hihnan tai koiran yli, mistä lie. Tästä yksi piste vinosta perusasennosta ja toinen siitä, että koira häiritsee ohjaajaa (mie olisin ennemmin sanonut, että ohjaaja häiritsee koiraa ;)). Pujottelun jälkeen Zelda jotenkin syttyi ja loppurata vedettiin niin tiiviissä kontaktissa ja hyvällä tsempillä läpi. Zeta jopa seuratessa tanssahteli "hackney-ravia" etujalkojen noustessa taivaisiin, tätä se nykyään harvemmin tekee. Kylläpä meillä oli taas kivaa :)

Pisteitä ja tulosta saatiin jännittää aina palkintojen jakoon saakka, ja olipa kiva huomata, ettei omaa nimeä sanottu vielä kakkossijallekaan. Voitto kotio, jei :D On tuo piski vaan yksi ihana otus ♥ Vielä käydään kiertämässä yksi alokkaan kisa, sitten (toivottavasti) päästään avoimeen. Ja sen jälkeen tavoitteena onkin rally-tokon sm-kisat marraskuussa. Sitä varten tarvitsee vaan opetella sekä avoimen, voittajan että mestariluokan kyltit, mutta ei oteta paineita, pidetään vaan hauskaa :D Kisojen jälkeen käytiin vielä illasta Sirin ja koirien kanssa Rapolan harjulla lenkillä, harmi kun ei tullut kameraa mukaan. Fionakin käyttäytyi uskomattoman rauhallisesti, ehkäpä sen takia, kun oli tappaja-maltalainen Sissi mukana ;)

Tänä aamuna puolestaan käytiin jälleen kentällä treenaamassa, nyt oli myös Fiona mukana ja Päivi Riinan kanssa. Treenailtiin Viialassa tulevien PiirM-tokojen kisapaikalla. Zelda oli täysin eri koira kuin perjantaina. Ja nyt vedettiin läpi kaikki kisaliikkeet ilman palkkaa. Täytyy kyllä sanoa, että jos näin menisi kisoissa, olisin enemmän kuin tuhannesti tyytyväinen! Nyt muuten näyttää jopa siltä, että saatetaan saada taas omasta seurasta joukkue puolustamaan viime vuotista mestaruutta, jee!

Fiona teki pari treenipätkää, ekan hihnassa ja tokan irti (kun tien toisella puolella olevat hevoset olivat varmasti tarpeeksi kaukana). Perusjuttuja tehtiin, samaa kuin tanssitreeneissä. Hyvin oli pikkukoira mukana. Irti päästessäänkin se kävi juoksemassa vain hyvin pienen riemurinksan ja palasi saman tien hommiin. Ihanaa, ehkä se tästä vielä joskus.

Zeldalla näyttää olevan kivaa :) Ja kyllä
muuten on remmi löysällä, nih!!

Peruutus yksi askel, peruutus kaksi
askelta, peruutus kolme askelta.


Palkintoa vastaanottamassa.

Pakko vielä laittaa, kun tuli Fionasta niin hyvin sitä kuvaava kuva.
Täysillä mukana taisteluleikissä, mutta silti on pakko kytätä,
että heeei, mitäs tuolla tapahtuu??!

ps. En ole nähnyt Zeldan venyttelevän moneen päivään. Se on tosiaan ollut aivan pökkelö. Nyt äsken se tuli tuohon viereen ja veti niiiiiin syvät ja piiiiiitkät venytykset molempiin suuntiin. Ihanaa! Hieronnat koiralle nyt niin usein kuin mahdollista, niin ehkä se pystyy taas tokoilemaan kisoissa kahden viikon päästä :)

3 kommenttia:

  1. Onnea, onnea hienosti menneestä rally kisasta. Toivottavasti tokossakin menee hyvin parin viikon päästä.

    VastaaPoista
  2. Vau! Hienosti olette vetäneet (tai no ei siis kirjaimellisesti, kun hihna on ollu löysällä... ;))! :) Onnea ja tsemiä tokoon! Reenaillaankos joskus kimpassa, jos vaikka heräis tännekkin päin tokointo?

    VastaaPoista
  3. Kiits!! :) Zelda toimii kyllä tällä hetkellä niin hyvin, että ekaa kertaa uskallan jopa tokoihin lähteä luottavaisin fiiliksin. Toivottavasti tämä sama meininki jatkuu ja kauan ;)

    Ja Maria, treenaillaan ihmeessä! Vaikka melkeinpä kun aikaa ja mahdollisuus löytyy, niin mieluummin lähtis kimpassa Jattilaan aksaileen, hih. Siellä vaan ei kannata tokoilla, kun on niin iso häiriö. Mutta mitäpä jos joskus illasta ajelisitte tänne päin ja menis tohon meiän lähellä olevalle kentälle? Siellä voi Fionaakin pitää irti ja saa tehdä ihan rauhassa.. Ai niin, kiva muuten kun sittenkin päästiin sun ryhmääs! (ei tarvi ruveta vieraalle kouluttajalle selitteleen Fionan tekemisiä..) Otetaan siis paikka vastaan. Ainakin toistaseks :D Katotaan muutama kerta miten sujuu vai sujuuko mitenkään..

    VastaaPoista