lauantai 10. syyskuuta 2011

Peräluukku täynnä palkintoja

Kaikki alkanee olla valmista huomista piirinmestaruustoko-koetta varten.. Tai en minä itseni ja koiran valmiudesta tiedä, jotenkin on vielä kisafiilis ihan kateissa, kun on vaan miettinyt kisojen järjestämistä. En ole edes treenannut mitenkään järkevästi näitä loppupäiviä, joten katsotaan, mitä tuleman pitää. Saadaanko vielä huomennakaan kisatunnelmaa kasaan..?

Vaikka mitäpä sitä enää kisailemaan lähtisi, kun on jo auto täynnä pyttyä ja pokaalia :D Jotenkin onnistuin nakittamaan itseni "palkintovastaavaksi", joten nyt löytyisi vaikka muille jakaa leluja ja herkkuja ja lahjakortteja, hih.

No ehkä kuitenkin vien ne aamulla kisapaikalle ja itken sitten illalla, kun en pitänyt mitään itse ;) Ei nyt loppuviimeeksi saatukaan Toijalan seudun koirakerhosta joukkuetta kasaan (kun Päivi ja Riina jänistivät), joten ollaan Zeldan kanssa TamsKin joukkueessa mukana. Toivottavasti ei onnistuta sössimään jotakin, kuten viime vuonna (seuraaminen nollille!!), vaikka voitettiinhan me silti mestaruus, kiitos huippujen joukkukamujen :)

Koirilla on ollut varsin pitkä päivä, kun tietty ne olivat samalla mukana kentällä viime hetken järjestelyissä ja treenaamassa. Fiona teki taas temput ja sai kilarit, mutten jaksa alkaa sitä edes selittämään. Oli tarkoitus tehdä pieni agiharjoitus, mutta pikkukoira poisti itse kaikki mahdollisuutensa siihen, tehtiin siis tylsää hihnatreeniä. Opeteltiin myös rauhoittumista (Canis-lehden artikkeleiden ohjeiden mukaan, suosittelen) ja uskomatonta mutta totta, heti huomasi edistymistä pikkukoirassa!! Ensimmäisillä kerroilla kun siirryin kentän laidalle pöydän ääreen istumaan, Fiona tietty huusi, hyppi ja vinkui takaisin kentälle - tai parkkikselle, kun siellä oli porukkaa. Mutta vikoilla kerroilla sen häntä laski alle selkälinjan ja koira seisoi hiljaa paikallaan! Aivan uskomatonta, koska edes lenkillä juurikaan koskaan Fiona ei malta häntäänsä laskea. Se on aina säpäkkänä valmiina säntäämään minne nenä näyttää. Jes, tästä se lähtee! Ja taas kerran pakko hehkuttaa meitin ihanaa kenttää, se on juuri täydellinen paikka muun muassa näille tauokoharjoituksille :)

Viime kesänä koirat saivat leikkiä Wimma-bortsun kanssa kentällä pariin otteeseen. Wimma kisaa evl:ssä ja oli viime vuonna mukana meitin joukkueessa (tai siis Jaanahan tuon koko joukkueen kasasi ja nyt on pääjehuna kisoja järkkäämässä ;)). Viime kesän jälkeen eivät koirat olekaan tavanneet. Wimman laumaan on myös liittynyt nyt 13-viikkoinen Trixie-bortsu, päästettiin siis koirat keskenään leikkimään.

Fiona ja Wimma vuosi sitten.
Ja vallan hauskaahan niillä taas oli :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti