Prinsessa- ja Keijusheltit: Syke vähintään 250

Ja taas kerran päästään tähän ihanaan samaiseen aiheeseen, kun Fionalla "vähän" keittää. Ja luojan kiitos taas kerran kaikki säilyivät hengissä ja vahingoittumattomina. Fionalla jos jollain on ne kuuluisat kissan yhdeksän henkeä, vaikka onkin koira. Onneksi on, mie en kestäis, jos sille jotain tapahtuis. Sainpa taas muistutuksen, kuinka varovainen tuon koiran kanssa tarvii olla..

Oltiin taas Jarin ja kelppareiden kanssa liikenteessä, tällä kertaa reissu suuntautui Korpilahdelle Vaarunvuoren maisemiin. Lenkkipolulle lähtevä parkkipaikka on ihan ison tien vieressä, eikä siinä kohtaa ole näkyvyyttä kovinkaan pitkälle kumpaankaan suuntaan. Autoja kulkee suht harvakseltaan, mutta menevät sitten sitäkin lujempaa, olikohan tuossa kohtaa 80km/h nopeutena?

Sain koirat autosta ulos ongelmitta, molemmat riekkuvat aina, kun ne ottaa pihalle, oli paikka ja aika mikä tahansa, mutta ei Fiona mitenkään normaalia enempää näyttänyt ohi ajavista autoista kierroksia saavan. Enemmänkin muista vieraista koirista parkkipaikalla - porukkaa oli samaan aikaan lenkkeilemässä kuin pipoa.

Jotenkin sitten onnistuin siinä koirien hihnoja selvitellessäni päästämään irti Fionan hihnasta ja se putosi maahan. Kuin hidastetussa filmissä tajusin itse, että Fiona on irti ja samalla Fiona alkoi kässätä, että miehän oon vapaana... En ihan ehtinyt astua remmin päälle, kun kaveri läks. Se pinkoi niin lujaa kuin ikinä pienistä kintuista lähtee pitkin autotietä. Huusi ja juoksi suoraan eteenpäin mistään mitään välittämättä. Niin kuin se aina tekee kun kilahtaa.

Enpä taas voi muuta todeta, kuin luojalle suuri kiitos, että yhtäkään autoa ei tullut sillä hetkellä kummastakaan suunnasta. Se olisi ollut aivan varmasti pikkukoiran lorun loppu. Ja luojalle kiitos myös siitä, että juuri ennen kuin Fiona oli katoamassa mutkan taakse, se päättikin kääntyä takaisin. Saman tien kun huomasin, että Fiona näkee minut, niin minähän läksin. Painoin täysillä metikköön Zeldan kanssa ja edelleen huusin Fionaa. Sieltähän se pikkupirulainen kiisi sata lasissa meidän perässämme metsään ja täysillä ohi polkua pitkin. Varmaan pari sataa metriä se juoksi edelle metsäpolkua (haukku vaan kuului kaukaa..), kunnes tuli takaisin. Ja mie sain napattua remmistä kiinni. Voi tuska kuinka kauan sydän pamppaili tilanteen jälkeen..

Itse asiassa koirat joutuivat kulkemaan koko lenkin hihnassa, kun oli niin paljon porukkaa liikenteessä. Ja varsinkin koiria, yhden lenkin aikana nähtiin noin kymmenen eri koiraa. Että kannattaa vaan lähteä metsään lenkille, jos haluaa pitää koiria irti. Tai sitten ei ;) Mahduttiin sentään nuotiolle makkarat paistamaan.. Jopa Fiona oli suht nätisti, vaikka oli vieraita koiria samaan aikaan paikalla. Vaikka itse asiassa Fionalla keitti yli koko lenkin ajan, vähän väliä oli pakko kiljua hihnassa ja yrittää päästä juoksemaan. Ehkä teki sille ihan hyvää tämä remmilenkki metsässäkin.