Vaikeuksien kautta voittoon...

...olkoon sitten Fionan kuvaus tämän päivän treeneistä. Oltiin tosiaan harjoituskoirakkoina tokon koulutusohjaajakurssilla. Itse en ole vieläkään kyseiselle kurssille päässyt, vaikka jo vuosia on ollut tarkoitus käydä. Ehkä vielä joskus.. Nyt oltiin sentään jo näin lähellä ;)

Heti alkuun järjestin oppilaille kunnon oppitunnin siitä, miten koiraa ei kouluteta. Hain Fionan halliin vasta juuri ennen kuin ruvetaan hommiin (koska sillä tunnetusti keittää yli ja lujaa ko. paikoissa, enkä halunnut turhaa odottelua ja paineistusta heti alkuun). Kurssin vetäjä kysyi heti, onko koira ennen käynyt hallissa - oletti ilmeisesti että se pelkää - ja perään miksi kannan sylissä? Annan harvoin Fionan kävellä omin tassuin halliin, koska me ei päästä näin edes ovesta sisään. (tietty treenataan mahdollisimman usein hiljaa sisään menoa, mutta vain silloin kun on hyvin aikaa ja rauhallinen tilanne) Laskin sitten saman tien Fionan maahan, ja sieltähän se tuli sillä sekunilla, hirmuinen kiljumis-hyppely-sinkoilukohtaus. Pyysin koiran kontaktiin ja sivulle istumaan perusasentoon. Kehuin ja palkkasin sitä, kun se oli hiljaa kontaktissa vieressä. EI NÄIN! (tai ainakin, mitä puolella korvalla kuuntelin vetäjän oppilailleen selittävän..)

Alkukurssin Fiona siis kiljui. Ja kiljui. Ja kiljui. Eikä kukaan kuullut mitään. En saanut pitää sylissä, enkä saanut palkata. Vetäjä ei meille sen tarkemmin neuvonut, mitä pitäisi tehdä, paitsi ilmeisesti pienellä suhahduksella hiljentää koira, pitää se kireässä remmissä ja olla itse tekemättä mitään. Juu ei toimi, miun tarvis karjaista niin kovaa kuin ikinä pystyn, ja luultavasti napata niskavilloista koiraa, jotta se hiljenisi. Ainakaan kahta sekuntia pidemmäksi aikaa. Toinen harjoituskoira oli lähes samanlainen kuin Fiona, onneksi vetäjä otti tämän "silmätikukseen" ja vielä yritti näyttää koiran kanssa, miten saada huomio ohjaajaan. Esitys oli kyllä niin katastrofaalinen, että miulla meinasi tippua usko koko kurssiin heti alkuunsa tätä katsellessa.. Harjoiteltiin siis koiran kontaktin saamista hallissa ympäriinsä kävellessä. Melkein jo läksin ulos tuossa vaiheessa, kun omat ajatukset oli niin sekaisin ja mieliala suorastaan kamala.

Niin ei ihme, että koiralla on surkeat hermot, kun taas kerran totesin omat hermoni vielä tuhat kertaa surkeammiksi. Hyvä etten tosiaan lähtenyt parkuen kotiin heti alkumetreillä, kun tuntui niin toivottomalta koko touhu, tämän yhden kiljuessa kuin piru merrassa. Tuli niiiin elävästi mieleen kaikki vanhat muistot aikanaan Zeldan kanssa treenatessa.. Mie arkana ja epävarmana tyttönä kävin sen kanssa ahkerasti treeneissä ja kaikki sujui kuin unelma. Kunnes lopulta koko pilvilinna romahti. Zelda huusi, komensi, käskytti, jätti hyvin osaamiaan liikkeitä tekemättä, ja mie olin totaalisen hukassa sen kanssa. Ohjaaja yritti meitä parhaansa neuvoa, mutta mikään ei toiminut. Vaikka tunnin olisin seissyt paikallani ja kääntänyt koiralle selän, se vaan jatkoi. Haukkui minulle päin naamaa taukoamatta. Hakattiin päätämme seinään ja otettiin yhteen minkä pystyttiin. Olin suurin piirtein itku kurkussa joka treeneissä.. Ja niin me sitten lopetettiin koko tokoilu (tänä päivänä tähdätään voittajaan kisaamaan :)) Ja nyt tänään hallissa oltiin täsmälleen samassa tilanteessa Fionan kanssa. Minä jälleen yhtä neuvottomana ja onnettomana.

Onneksi kun päästiin hommiin, tietty Fiona taas oli täysillä mukana ja teki hienosti keskittyen hommia. Eihän meillä mitään ongelmaa silloin olekaan, kun koira on 247 käskyn alla. Mutta heti, kun tekeminen loppuu... Päädyin lopputunnin ajaksi siihen, että olin kyykyssä ja rapsuttelin Fionaa. Se oli kaikki odottelut nätisti hiljaa, ihana likka. Paitsi kun viereistä koiraa reviteltiin lelulla, otin Fionan käskyn alle kontaktiin, koska sehän räjähti saman tien, kun toinen koira otti juoksuaskeleita.

Loppukurssi menikin kuin suoraan oppikirjasta! Fiona oli niin pro. Se on oikeasti edistynyt aivan mielettömästi!! Se käveli miun mukanani löysällä hihnalla yhdeksän muun koiran keskellä hallissa. Koko treenin aikana ei haukkunut laisinkaan tuon onnettoman alun jälkeen. (paitsi kun tehtiin törpön kiertoa - liikaa vauhtia ja agilityfiilis). Pikkukoira keskittyi aivan täysillä. Se jaksoi kaiken ja teki kaiken pyydetyn into piukeana.

Ohjaajilla oli teemana opettaa näille aloitteleville koirille temppuja. Tehtiin ensin tuota kontaktin hakemista, sen jälkeen ohjaajan jalkojen välissä istumista, peukaloon nenällä koskettamista, törpön kiertoa, kämmeneen nenällä koskettamista, kumartamista, kurre-istuntaa, jalkojen välistä pujottelua ja kierimisiä. Yllättävän paljon tuli Fionalle ihan uusia juttuja. Ja se hoksasi ne kaikki :) Sain sen itse tarjoamaan nenäkosketuksia ja kumartamistakin. Käsittämätöntä, uusi todella vaativa häiriö, ja tämä keskittyy niin täysillä, että pystyy itse oivaltamaan jutun juonen ja tarjoamaan liikettä. Voiko tämän iloisempi enää ohjaaja olla?!?

Fiona osaa jo pujottelut, kierimiset sun muut kuin vettä vaan (no ei ihan yhtä hyvin kuin Zelda ;)), joten niitä jalostettiin eteenpäin. Kaksi kierähdystä maassa, taakse päin pujottelu jne.. Kyllä meille vielä treenattavaa riittää, siitä ei suinkaan ole kyse. Mutta olipa kivaa ja palkitsevaa nähdä Fiona tässä häiriössä koirien keskellä. Huisia! :D (ja pakko kiittää vielä itseänikin, että sain kasattua oman mieleni ja keskityttyä treenaamiseen, onneksi Fiona "ihanalla luonteellaan" tekee tämän helpoksi..)