sunnuntai 26. elokuuta 2012

Paluu arkeen

Vihdoinkin työt loppuivat, ja sehän tarkoittaa minulla (ja koirilla) paluuta arkeen. Jos vaikka jatkossa saataisiin taas treenattua ja blogiakin päiviteltyä vähän useammin. Olipa kyllä ihana tulla takaisin omaan kotiin, ei voi muuta sanoa!

Illan ratoksi siirtelin heti vanhoja videoita kamerasta koneelle, eipä ole aiemmin ollut toiveitakaan ehtiä sellaista tekemään. Nappasin kerran videokameran lenkille mukaan ja kuvailin lammella pätkän koirien touhuja. Aina kun puhun blogissakin että lammella sitä ja lammella tätä, niin nyt on videolla kyseistä paikkaa. Uimaan en tällä kertaa Fionaa päästänyt, mutta keksittiin muuta kivaa sen tilalle. Fiona on totaalisen rakastunut puuhun kiipeämiseen! Sen pitää nykyisin joka kerta lammenlenkillä päästä puuhun. Aiemmin tämä homma oli Zeldalle selvästi helpompaa, enkä Fionaa alkuun kiipeilyttänytkään, kun ei se ole muutenkaan korkeita jyrkkiä pintoja juuri kavunnut, Zelda enempi. Nopeasti tuokin näköjään homman oppi..


Treeneihinkin päästiin melko pian edellisen postauksen jälkeen, oliko peräti seuraavalla viikolla. Fionalla oli kivaa! Sen menoa on videoltakin hauska katsella, mutta itse voisin taas vajota maan alle.. Millä noihin kinttuihin saa liikettä!? Ja miten pystyy lopettamaan ihme huitomiset ja käden viskomiset!? Apua... Ehkä me vielä joskus opitaan :) (kunhan ensin treenataan) Sirille ja Laralle kiitos seurasta ja videoinnista!

2 kommenttia:

  1. Moi!
    Laitoit kommentii mun blogiin ja olis kiva jos kirjautusit lukijaks kanssa.
    Taru

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi meillä on ollu kanssa kaks shelttiä sillon, kun olin itse pieni niin Mussu josta en muissta paljon mitään. siten myöhemmin oli Siru joka oli aika pieni ja tosi kiva koira.

    kirjaudun lukijaks.

    VastaaPoista