maanantai 29. lokakuuta 2012

Koirien liikutuspäiväkirjahaaste

Päivän peilin innostamana olen kirjannut viikon ajan kaikki koirien kanssa suoritetut lenkkeilyt ylös. Valitettavasti nämä lukemat ovat jokseenkin epätarkkoja, sillä en pysty millään gps:llä sun muulla mittaamaan tarkkoja matkoja. Ajan nyt onneksi saa suht hyvin ylös, kun vaan muistaa vilkaista kelloa joka kerta ovesta ulos lähtiessä ja kotio palatessa.. Ja ollaan myö tässä välillä lenkkeilty kavereiden kanssa, joilla on sports tracker käytössä, ihan huippu!

Lauantain lenkiltä laskettelurinteiltä.

Maanantai:
aamulenkki 10min (1km?)
kävely rautatieasemalta kotiin 40min (3km)
agilityn alku- ja loppulenkit, yhteensä alta tunti (5km) 

Käytän tyypillisesti aina koirat aamuisin hyvin pienellä lenkillä. Yleensä kierretään vielä aina sama tietty lenkki. Toijalassa ollessani eräs naapurini kerran huikkasi ohi kulkiessamme, että etpä sää niitä pitkällä käytä. Sama naapuri on aiemmin valittanut koiran tien reunaan kakkaamisesta, vaikka keräsin jätökset siitä pois. Enpä viitsinyt jäädä selittämään, että ihan tarkoituksella tehdään pieni aamulenkki, jotta koirat osaavat tehdä tarpeensa jo heti siinä pienellä rinksalla. Eipä ole kivaa esim. aamukuuteen töihin lähtiessä kiertää tunnin lenkkiä vain sen takia, että saa odotella koirien tyhjentävän suolensa.. Fionalla etenkin kun tässä välillä tuppaa kestämään.

Torstain aamulenkiltä.

Tiistai:
aamulenkki ruokakauppaan ja takas puolisen tuntia (2km)
päivälenkki oman pihan tokotreenin yhteydessä 10min (1km)
illalla juoksulenkki 1h 45min (13km) 

Otan koirat nykyään melkein aina kauppaan mukaan. Lähikauppa kun on Prisma ja siellä on pihassa lukolliset koirahäkit, niin sinne voi hyvillä mielin jättää. Enkä usko, että koirillakaan on mitään tätä vastaan, sillä joka kerta kaupan pihaan tullessamme ne hyppäävät omatoimisesti avonaisesta häkin ovesta sisään. Hiljaa ja nätisti odottelevat myös joka kerta, kun takaisin palaan. Illalla vielä repäistiin Fionan kanssa, ja juostiin Jyväsjärvi ympäri. En olisi ikinä uskonut, että jaksan juosta koko matkan, mutta niin se vaan meni, ja hyvällä omallatunnolla voin sanoa, ettei edes tehnyt tiukkaa :) Loppumatkasta kun koira jäi pissalle, oli pakko juosta vieressä ympyrää, jos siinä kohti olisi pysähtynyt, loppumatka kotiin olisikin varmaan kestänyt toiset pari tuntia..

Myöskin torstain aamulenkiltä.

Keskiviikko:
aamulenkki 10min (1km)
päivällä ruokakauppaan ja takas puolisen tuntia (2km)
iltapäivästä metsälenkki koirat vapaana 45min (4-5km?)
illalla 10min (1km) 

Peruspäivä. Harvemmin kyllä käydään neljää kertaa päivässä lenkillä, mutta joskus näinkin. Meillä on tuossa lähellä pieni metsälenkki, joka matkoineen kestää vain alta tunnin. Sen käyn monesti heittämässä, jos ei kauemmas metsään jaksa lähteä.

Lauantain aamulenkiltä metsästä.

Torstai:
aamulla metsässä koirat vapaana 2h 15min
illasta hihnalenkki 20min 
Tänään tehtiinkin vain kaksi lenkkiä. Jos aamulenkin aloittaa kymmenen maissa ja se kestää yli pari tuntia, niin ollaankin jo yli puolen päivän kotiin palatessa. Eipä siinä enää tarvinnut käydä kuin hivenen pidennetty iltapissatus hoitamassa.

Lauantaiselta lenkiltä myöskin, mein treenikentällä juoksentelua.

Perjantai:
aamulla hihnalenkki 20min
illemmalla kaverin koirien kera metsässä reilu 1h 
Perjantaiaamuna innostuin lumisessa maisemassa kävelemään hivenen pidemmän aamulenkin. Illasta lähdettiin vielä Lauralle kyläilemään Fyysikon shelttejä moikkaamaan. Samalla reissulla kylässä kävi myös Marian parikuukautinen Jesper-vauvasheltti. Fiona ja Zelda eivät ihan ymmärtäneet noita lapsukaisten leikkejä, mutta hauskaa näytti olevan. Fionan suhtautuminen puolivuotiaaseen Loitsu-serkkuunkin on lähinnä komentamista.. Kerrankin kun joku on sitä "pienempi", niin täytyyhän tuollainen riekkuva kakara (yrittää) pitää kurissa ja nuhteessa. Heitettiin sitten vielä iltalenkki pimeässä mutta lumen valaisemassa metsässä.

Tämä spurttailu on torstain pakkasaamulta.

Lauantai:
aamulla metsässä koirat vapaana 50min
päivällä kaverin koirien kera laskettelurinteillä koirat vapaana 1h 40min
illalla hihnalenkki 10min 

Tänään jatkettiin siitä, mihin eilen jäätiin. Tarkoitus kun oli kuvata koiria jo illalla valkoisessa metsässä, mutta sen verran venähti, ettei enää kuvia saanut, niin otettiin seuraavana päivänä uusi yritys. Ja kyllähän me kuvia saatiinkin, suorastaan loistavassa kelissä. Käytiin laskettelurinteillä kiertelemässä, ja kyllä muuten tuntui reisissä, kun ensin menee rinteen alas ja saman tien ylös, huh.

Muffy ja Loitsu vauhdissa. 
Sunnuntai:
aamulla hihnalenkki 15min
päivällä ruokakauppaan ja takas puolisen tuntia
illalla hihnalenkki 30min

Kevyt päivä, kun oli niin paljon kaikkea muuta ohjelmaa. Sanotaanko näin, että tuo kolme pientä hihnalenkkiä on aika lailla se minimi, mitä koirien kanssa kierrän päivittäin. Yleensä tietty enemmän, mutta joskus vaan näinkin.

Ja vielä iso vino pino tämän viikon aikana lenkeillä napattuja kuvia. Ihanaa kun tuli lunta ja pakkasta!!





















1 kommentti: