Vihdoin, oi tosiaankin vihdoin, uskalsin kaivaa sukset ekaa kertaa tänä talvena esille!! Vieläkin yskin vähäsen, ja vieläkin on kylki kipeä, mutta ei vaan pysty enää pidättäytymään. Enkä käynyt kuin ihan vähän hiihtelemässä, ensin koirien kanssa ja sitten hevosten kanssa...
Mutta siis, otin ensin Fionan yksinään suksia treffailemaan. Tuttuun tapaan köytin fleksin vyölleni kiinni, koira fleksin toisessa päässä ja sitten mennään. Öh, ei se toiminutkaan ihan niin. Fiona oli alkuun ihan varma, että sukset (sauvoista puhumattakaan!), ovat maailman hurjin peto ja syövät lounaaksi vain pieniä shelttejä.
Siis silloin kun ne liikkuvat. Heti kun olin paikallani, pikkupiski tuli häntä viuhtoen riehumaan ja hyppimään ympärille. Ja heti me oltiin solmussa. Joten ei muuta kun fleksi irti vyötäröltä, toinen sauva pois matkasta ja uusi yritys.
Ja nythän se sujui. Fiona juoksenteli aluksi kaukana fleksin päässä, mutta mukana tulla tepsutti koko ajan, kun eteenpäin hiihtelin. Tehtiin muutaman sadan metrin mittainen lenkki näin kahdestaan, ja sitten nappasin Zeldan myös pihalle. Toisella lenkillä Zeta juoksi vapaana mukana, ja eikös Fiona unohtanut sukset saman tien. Zeldan jahtaaminen on paaaaljon kivempaa kuin suksien pelkääminen!
Tuossa kotitiellämme on pieni loiva alamäki, jota aina pikkulikkoina lasketeltiin suksilla alas. Viime vuosina sitä on lasketeltu lähinnä koirien kanssa. Ja taas tultiin hurjaa vauhtia alamäkeä. On kyllä hauskan näköistä, kun kaksi pientä shelttiä kiitävät laukkaa vieressä, ja itse voi vaan fiilistellä suksilla tuulen pyyhkiessä kasvoja :) Kivaa! Etenkin, kun Zeldakin juoksi selvästi innoissaan ja terveenä.
Zeldan hiihtelyt alkaa tosiaan olla ohi, kun kroppa on mitä on. Zeta kyllä tykkää kovasti, joten ehkä sen kanssa käyn välillä pieniä hiihtolenkkejä heittämässä tässä lähiteitä pitkin. Pururadalle on turha viedä hiihtämään pehmeään hankeen. Fiona sen sijaan vasta aloittelee hiihtokoiran uraansa, ja uskon kyllä, että siitä saa vielä hyvinkin vauhdikkaan hiihtokaverin ;) Vetokoiraksi ei kyllä ole kummastakaan, mutta ehkä hyvä niin, pysyn miekin paremmin pystyssä, hih. Ja hevosten perässä tulee tuota suksilla vedettävänä olemista harrastettua vallan tarpeeksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti