sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Nyt saa hehkuttaa!!

Ei vois enää juurikaan pätevämpää koiraa olla kuin pikku-Fiona. Siis vautsi mitkä treenit, uskomatonta! Täysi muutos verrattuna kahteen aiempaan kertaan SportDogParkissa. Eli kyllä vaan on tuottaneet tulosta säännölliset vierailut Jattilan hallilla. Kiitos näistä Lauralle ja Marialle =) Jatketaan samaan malliin!

Fiona oli hiljaa. Siis ihan oikeesti. Se oli hiljaa. En voi uskoa... Mutta niin se vaan oli. Tietty pari kertaa yritti haukahtaa, mutta terävällä pienellä komennolla hiljeni saman tien. Mentiin vähän etuajassa hallille, ja siellä oli vielä kaksi kenttää tyhjänä, joten päästiin sisään melko rauhaisaan ympäristöön. Varmasti tämäkin osaltaan auttoi keskittymistä. Siri ja Lara olivat meidän mukanamme treeneissä, ja tämähän auttoi aivan valtavasti. Saatiin vaikka mitä tehtyä! Kiitti Sirppis! :) Otettiin uuden näköistä, vähän haastavampaa rengasta kuin Jattilassa, namikipolle lähetyksenä. Päivin avustuksella tehtiin pussia. Sitä tosin vaan muutama toisto, kun tuppaa olemaan näitä kiihdyttäviä esteitä. Lisäksi tehtiin keinua. Hyppyjä ekaa kertaa kahta hyppyä peräkkäin, sekä suoralla linjalla että hieman kaaressa olevia. Kaikki sujui vallan mahtavasti!

Hihna kyllä rauhoittaa kummasti, ei voi muuta sanoa. Fiona malttaa odottaa lähdössä, kun mie edistän esim. hyppysuoralla ja renkaalla. Tekee kuitenkin vauhdilla ja sinkoaa namikipolle. Kaikki siirtymät kuljettiin taas sylissä, ja välillä koiruus kävi autossakin lepäilemässä. Ei parane antaa yhtään mahdollisuuksia omatoimiseen kiihtymiseen, vaan kun koko ajan ollaan niin sanotusti "hanskassa", pysyy koiran pääkoppa kasassa.

Nyt ei kolmeen viikkoon päästäkään Jattilan hallille treenimään, kun oleillaan hetki Toijalassa. Täytyy sen sijaan käydä omalla kentällä touhuamassa, ja toivoa, että Fiona muistaa käytöstavat jatkossakin =) En voi kyllä muuta kuin ihmetellä, kuinka huisin nopeasti on tapahtunut tämä käyttäytymisen muutos pikkukoirassa..

Loppuun vielä Sirpa Saaren nappaama kuva pikkuneidistä erikoisnäyttelyssä. Tuomari on viereisessä kehässä juttusilla toisen tuomarin kanssa, ja Fiona vaan poseeraa niin nättinä :)


3 kommenttia:

  1. Jess!! Hieno juttu :))) Hyvä te!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, hyvä :) Ahkera treeni tuottaa tulosta. Pikkukoira tartteis varmaan vierailla joka päivä treenihallilla niin pysyis kierrokset aisoissa ;)

    VastaaPoista
  3. Mahtia! Hienoa, että treenit tuottaneet tulosta. :)

    VastaaPoista