Saako taas purkautua??

Miun ihana rakas sylivauvani, niin rauhassa ja viattomana.. 

En alunperin ajatellut kirjoittaa mitään blogiin Fionan sekoiluista, kun tuntuu vaan, että toistan aina samaa vanhaa. Olen taas pyöritellyt päässäni niin paljon ja loputtomasti mietteitä tuon pikkuapinan touhuista, että vuodatetaan nyt jotain "paperillekin". Ja syynä tähän on siis se, että Fiona karkasi taas.

Oltiin lähdössä treeneihin, ja tällä kertaa otin molemmat koirat mukaan. Selvästi se oli virhe heti kotiovelta lähtien, sillä Fionahan kävi taas ihan ylikierroksilla. Se on nyt hyvin oppinut malttamaan ovesta ulos lähtiessä, ja syö nameja joko oven taa maahan heiteltyinä, tai odottaa niitä minulta. Nyt kun oli Zelda mukana, niin eipä enää onnistunutkaan. Fionaa ei kiinnostanut namit tipan tippaa, sillä oli vaan hurja pakkomielle päästä menemään ja tietty yritti syöksyä täysillä eteenpäin, sen mitä hihna antaa myöden.

Kun en saanut koiraan mitään kontaktia, mie sitten joka haukusta kiskaisin sen takaisin sisälle, mistä se sai taas tulla katsekontaktilla ulos. Seisoin siis oviaukossa, hihnalla pidin sen sisäpuolella, ja luvalla vapautin. Kynnyksen sisäpuolella se kyllä otti heti kontaktin. Taas kun haukahti (mikä tuli nanosekunti vapautuksen jälkeen), kiskaisin sisään ja vasta luvalla ulos. Tätä toistettiin ehkä reilu viisi kertaa, kunnes päätin lyödä oven perässä kiinni, niin että Fiona jää yksin sisään. Enpä vaan ollut tarpeeksi nopea, kun pieni musta livahti oviaukosta. Hyvä että ehdin tajuta mitä tapahtui, kun Fiona jo kirmaa ympäri pihaa hullun raivolla haukkuen ja hihna perässä viipottaen.

Minun tekee oikeasti pahaa katsoa koiraa, kun se on tuossa mielentilassa. Se on niin sanomattoman sekaisin. Fiona ei tajua mitään maailman menosta sen ympärillä, se vaan juoksee ja juoksee päättömästi sinkoillen ihan mihin tahansa, ja huutaa. Täysin taukoamatta ja täyteen ääneen. Eiköhän siinä kaiken huipuksi ollut joku äijä pihassa auton kanssa, niin sille Fiona kävi pariin otteeseen raivoamassa. Hyvä ettei käynyt punttiin kiinni (siihen sillä ei riitä kanttia). Lopulta sain sen sisälle menemällä itse vähän matkaa perässä pihaan, ja juoksemalla täysillä avonaisesta ovesta sisään, niin että koira tulee perässä. Ei muuten ollut ihan ensimmäinen eikä toinen kerta, kun tekis mieli vaan paiskata koira ikkunasta pihalle (ei kuitenkaan niin mones kerta kuin tietokoneen kanssa ;)) tai painaa se maahan ja pitää niin kauan paikallaan, että rauhoittuu. (Sekä huutaa, raivota, itkeä, mitä tahansa, pelkäsin taas niin paljon koiran puolesta..) Mutta ei, ikinä en ole näin tehnyt, enkä varmasti ikinä tule tekemäänkään!!

Hihnasta kiinni saatuani mie seisoin hiljaa liikkumatta paikallani ja laskin taaksepäin kymmenestä alas. Sen jälkeen mentiin takaisin ulko-ovelle ja jatkoin samaa harjoitusta. Ensimmäisestä haukusta koira sisään ja tällä kertaa löin oven sen verran tehokkaasti kiinni, ettei päässyt karkuun. Viidestä kymmeneen kertaan sain näin tehdä, ennen kuin Fiona tuli ulos hiljaa. Sen jälkeen vielä jätin Zeldan oven eteen paikalleen, ja muutamaan kertaan kävelin Fionan kanssa hihnassa ees taas pihamaan ja oven väliä. Uskomattoman kiihtynyt se oli edelleen - ei tietoakaan, että olisi nameja huolinut, mutta pysyipähän hiljaa. Lopulta kun päästiin molempien koirien kanssa pyörätielle, sain sen jo kontaktiin ja palkattua, ja loppumatka hallille käveltiin melko rauhassa ja paljon herkkuja syöden.

Nyt on otettu kotonakin kovat aseet käyttöön. Fionahan on sisällä aina ollut tosi rauhallinen, osaa hyvin rauhoittua, ja kun mie olen paikallani, niin on koiratkin. Mutta sillä on myös älytön määrä tilanteita, joista se kiihtyy. Ja nämä on kaikki Zeldalta opittuja! Tilanteissa on aina seurauksena se, että Fiona käy Zeldan kimppuun (kun alunperin Z oli se, joka villiintyi). Nykyisin Zelda on kyllä oikea viilipytty, joten Fiona käy sen kimppuun ihan syyttä suotta, täysin opitusta tottumuksesta. Muutaman mainitakseni: verhojen avaaminen, sängyn petaaminen, pesukoneen täyttäminen, vaatteiden pukeminen, lenkille lähteminen, ja imuroinnista nyt ei kannata edes puhua, se on täysin oma lukunsa..

Tällä hetkellä mie teen kaikki em. ja lukuisat muut toiminnot niin, että Fiona istuu paikallaan. Vie hiukka kauan aikaa, ja vaatii uskomattoman määrän hermopiuhoja, sekä minulta että koiralta, mutta toimii. Nameja yhden verhon nostaminen vaatii ehkä noin kymmenen, mutta jos niillä pysyy Fiona rauhallisena ja Zelda turvassa, on se sen arvoista..

Jos joku on joskus sanonut, että sheltti on helppo rotu ja kaikille sopiva, voin kyllä täydestä sydämestäni pyörtää tämän sanonnan! :D (taisin kyllä itse olla vallan samaa mieltä vielä vuosi sitten..)

Olen taas katsellut ahkerasti Victoria Stilwellin ohjelmia, ja jotenkin se antaa aina uutta potkua yrittää. On niin ihana seurata, kuinka Victoria tekee töitä koirien kanssa. Ja on myös lohdullista huomata, etten ole ainoa, jolla on ongelmia. Periaatteessa kuitenkin tiedän ja ymmärrän, mitä Fionan kanssa pitää ja kannattaisi tehdä. Se vaan on ongelmista suurin, kun en saa sitä syömään nameja. Nameillahan saa ihmeitä aikaan, ja oikeastaan kaikki Victoriankin käyttämät koulutuskikat perustuvat tiuhaan palkkaukseen. Mutta kun koiraa ei kiinnosta pskan vertaa, vaikka kermagratiinilla kuorrutettu häränfileepihvi kannettaisiin hopeatarjottimella nenän eteen, niin milläs sitä palkkaat... Jos joskus saan Fionan oppimaan hallitsemaan omat hermonsa niin pitkälle, että se pystyy syömään myös kiihtyneenä, me ollaan jo hurjan edistyneitä! (ja sen jälkeenhän kaikki onkin yhtä juhlaa ;))

Voi kuinka paljon minä opinkaan uutta tämän koiran kanssa eläessä. Ja voi kuinka monta metriä lisää piuhaa on kasvanut minun hermoverkostooni viimeisen muutaman kuukauden aikana. Vielä kuitenkin tarvitaan paljon lisää :)

Ja mitäs sit kirjotetaan??