keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tallireissulla

Koirat pääsivät taas vaihteeksi tallille mukaan - lumen satamisen kunniaksi! Tällä kertaa olivat vielä molemmat matkassa, ja pääsivät omin jaloin lenkille mukaan :)

Heti tallille mennessämme sattui kyllä pieni ikävä äksidentti, juuri näitä, mitä ei Fionan kanssa koskaan pitäisi päästä käymään :( Minulla oli koirat tietty irti pihassa, avasin tallin oven, ja sieltä syöksähtikin vastaan hevosten omistajien australianpaimenkoira Dina. Dina kävi täydellä rähinällä Fionan kimppuun, Fiona paineli samaan aikaan karkuun ja yritti iskeä takas. Se vinkui ja huusi, pakeni, mutta aina välissä syöksähteli ikenet kurtussa Dinaa kohti. Vaikka Dinakin oli tosi hurjana, murisi ja räyhäsi hampaat irvessä, ei se kuitenkaan käynyt tappomeiningillä Fionan niskaan, vaan pikkukoira pääsi koko ajan pakenemaan. Kaipa nuo molemmat vaan yllättyivät niin totaalisesti tilanteesta.. Loppupeleissä en usko, että kummallakaan olisi ollut kanttia käydä iholle?

Onneksi Dinalla oli panta kaulassa, joten sain napattua sen kiinni. Dina palasi takaisin talliin ja laitoin omat koirat autoon. Eipä ollut kumpikaan koira moksiskaan tästä yhteenotosta; Dina moikkasi minua häntä iloisesti heiluen ja oli oma ihana itsensä. Samoin kun otin koirat autosta Dinan poistuttua, ei kumpikaan ollut mitenkään erilainen käytökseltään.. Hyvä näin.

Suuntasin ensin pellolle ratsastamaan. Ainoastaan siellä uskallan pitää Fionaakin irti, lääniä riittää sen verta paljon, ettei tuo ihan äkkiä pääse teille karkaamaan. Ja voi jestas sitä vauhtia! Fiona on kyllä täys vatipää, ei voi muuta sanoa... Se pinkoi ensin yhteen suuntaan pitkänä matalana pötkönä maata vilistäen - siis tasan niin lujaa kun pieni koira kintuistaan lumisella pellolla pääsee (täysillä haukkuen tietty). Pysähtyi sitten katselemaan taakseen, ja juoksi tasan yhtä lujaa takaisin. Tätä se harrasti ties kuinka monet kerrat. Zelda irroitteli välillä mukana, mutta pääasiassa käveli hyvin tiiviisti hevosen takakintuissa kiinni. Ja välillä jopa Fiona rauhottui hepan vierelle kulkemaan ollen vielä ihan hiljaa. Oho :)

Tämän jälkeen lähdettiin vielä maastoilemaan, kun Heidi saapui tallille ja kiipesi selkään. Mie pääsin vihdoin ja viimein toteuttamaan talven ykkösharrastusta: hiihtoratsastus!! Fiona oli alku- ja loppumatkat kiinni, kun mentiin tuossa asutuksen lähellä, mutta metsätiellä se sai taas juosta sydämensä kyllyydestä. Ja kyllä se juoksikin. Täysin sama meno kuin pellolla.. Heidillä oli hepan selässä hauskaa Fionan menoa ihmetellessä ;)

Kuvasin pätkän hiihdellessäni, näissä on kyllä Fiona kiinni suurimmassa osassa :D



Fionaa ottaa ihan pikkusen lujaa päähän tuossa lopun laukkapätkässä, kun ei pääse hevosen jalkoihin kiinni :D Narua on juuri sen verran, ettei yltä pidemmälle..

Ollaan huomennakin menossa talleilemaan, tosin eri paikkaan. Pitäisi ottaa koirat mukaan, jotta kaveri pääsee bortsu-pentunsa kanssa treenaamaan pentunäyttelyihin vieraan koiran häiriössä. Voipi olla kyllä ennemmin Fionalle treeniä se kohtaaminen.. Mutta Zelda ainakin on passeli häiriökoira pennulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti