Jäätreenit ja parkkipaikkatreenit

Projekti luistelijat on saanut alkunsa.

Jotain hyötyä on television koira-ohjelmistakin. No okei, en voi sietää C. Millania, enkä varsinkaan sitä toista äijää, joka pakottaa hihnalla koirat epämukaviin tilanteisiin, ja tekee niistä näin puolustuskyvyttömiä. Yök, kamala. Mutta Victoria Stilwellin ohjelmassa on paljon hyvää.

Tulin siis eilen katsoneeksi Stilwellin It's me or the dog, ja siinä oli yllättäen paljon Fionaa muistuttava koira. Perheessä oli kaksi ongelma-papillonia, joista toinen varsinkin aiheutti vaikeuksia arkielämässä. Koira ilmeisesti pelkäsi järkyttävästi kaikkea, ja tämä purkautui haukkumisena ja hyökkimisenä. Toki se ohjelman paplari oli vähintään potenssiin kymmenen sitä, mitä Fiona, mutta jotain samoja piirteitä kuitenkin. Koirat eivät olleet mm. käyneet lenkillä neljään kuukauteen, koska niiden lenkittäminen oli niin vaikeaa. Pahempi paplari pelkäsi vieraita ihmisiä ja koiria, ja oli muutamia sukulaisia purrutkin. Toisin sanoen kaikki ihmisetkin pelkäsivät sitä.

Victoria alkoi totuttaa paplaria ohikulkeviin ihmisiin omassa kotipihassa tien reunalla. Niin kauan istuttiin maassa ja syötiin namia, kunnes koira alkoi rähjätä. Tällöin Victoria nousi ylös ja talutti koiran pois. Kun se oli hiljaa, palasivat he tien reunaan. Muutamia toistoja tätä, ja koira malttoi keskittyä namin syömiseen kävelijöiden perään hyökkimisen sijasta.

Seuraavaksi ohikulkijat alkoivat heitellä koiralle nameja, jolloin se keskittyi niitä poimimaan, eikä haukkunut kävelijöitä. Ja lopulta kävelijät tulivat myös istumaan nurmikolle ja syöttivät koiralle nameja. Tarkoituksena oli siis luoda koiralle vain positiivisia mielikuvia ohikulkevista ihmisistä.

Tätä samaa metodia kokeilin Fionan kanssa tänäpä jään reunalla. Kiitokset Annalle ja Elinalle, jotka toimivat luistelijoina!! Aloitettiin kunnon etäisyydellä ja syötin Fionalle namia taukoamatta, kun luistelijat menivät ohitse. Kyllä näki koirasta, että oli aivan hirveä paikka valita, ottaako namia, vai hyökkääkö perään! Ahneus kuitenkin voitti, ja namit kelpasivat. Tehtiin useita toistoja, vähitellen aloin pienentää matkaa ja luistelijat lisäsivät nopeutta. Niin kauan meni hyvin, kunnes ohi sattui luistelemaan mustiin pukeutunut, isompikokoinen mieshenkilö. Enää ei pikkukoiralla pokka pitänyt, vaan sehän räsähti suoraan tätä miestä kohti. Ja ei kun pois paikalta. Tämän jälkeen Fiona yritti pariin kertaan haukkua myös Annan ja Elinan, jolloin taas poistuttiin. Pidensin hieman matkaa edellisestä, ja pian oltiinkin ihan hiljaa. Viimeisellä kerralla luistelijat pysähtyivät meidän viereemme ja tarjosivat myös namit Fionalle. Varovasti se uskalsi ne ottaa ;) Ensiaskel luistelijoihin siedättämisessä on siis otettu! Tätä vaan täytyy jatkaa..

Kun Fiona pääsi omalle lenkille, niin täytyihän Zeldankin saada oma aikansa. Se ei niin suuresti lenkkeilystä välitä, joten toko-treeni oli paljon parempi ratkaisu. Aurattuja kenttiä ei juurikaan ole tarjolla, joten treenattiin oman pihan parkkipaikalla ;)

Aloitin ruudusta, sitä kun ei ole tehty moneen kuukauteen.. Kosketusalusta ei tietty tullut mukaan, enkä viitsinyt palata sisältä hakemaan, kun Fiona jo kerran yksin jätettiin. Joten tehtiin namilla. Vein etukäteen namin ruutuun, ja sen lisäksi naksautin ja heitin vielä perään toisen namin. Parilla kerralla jätin namin viemättä, joten ainoa palkka oli naksaus ja minulta tuleva nami. Mahtaisikohan tällä keinolla saada ruudun opetettua loppuun saakka? Tai siis monethan opettavat juurikin näin. Kosketusalustasta eroon pääseminen on aina niin pitkä ja hankala prosessi, vielä kun sen osaisi tehdä koiran osaamisen tason suhteen oikeaan aikaan?! Jotenkin on niin vaikea opettaa koira hakeutumaan neljän tötterön keskelle, kun siinä ei varsinaisesti ole mitään targettia. Äh.

Sitten tehtiinkin vaan peruspyörittelyjä. Käytännössä avoimen liikkeet läpi. Hienosti teki, vaikka suuresti epätarkkuutta oli useimmissa liikkeissä. Täytyisi taas treenailla vain pieniä osia ja vaatia nappisuoritukset niistä. Minua naurattaa niin paljon, kun voin palkata Zeldan kuivamuonanappuloilla! Ei voi olla todellista, aiemmin se ei suostunut niitä edes ruuaksi syömään, ja nyt kelpaa palkkana treeneissä. Ihmeitä tekee tuo kateus kaverille.. ;)

Vielä kun treenasin ruutua, pihaan käveli joku nuori mies kännykkään puhuen. Katsoi postinsa laatikosta ja jäi sitten siihen viereen seisomaan, edelleen siis puhelimeen puhuen. En voi keksiä mitään muuta syytä, kuin että jäi seuraamaan meidän treeniämme? Kaveri seisoi siinä niin kauan, kunnes poistuin koiran kanssa paikalta. Vaikka mitäpä tuosta, hieman tsemppausta itsellekin tekemiseen, kun on joku vieressä katsomassa, heh :)