Eilen vietettiin Zeldan kanssa kiva päivä kahdestaan - lukuisan muun ihmisen ja koiran seurassa. Ensin suunnattiin P-H Kennelpiirin tiloille kuuntelemaan Virve Sormusen luento kilpailujännityksestä (kirjoitan tästä luennosta mahdollisesti oman postauksensa..). Oli kyllä todella hyvä luento, ja erityisen hauskan siitä teki se, että luennoitsijana oli ihminen, joka on kärsinyt aivan kamalasta jännityksestä aikanaan (jopa pahempi kuin meikäläinen :D), mutta jolla on takanaan suomenmestaruuksia ja maajoukkue-edustuksia.
Tunnistin itseni monesta jutusta, mutta yhtä lailla olen itsekin oppinut saamaan jännitystä hanskaan. Henkilökohtaisesti olen todennut sen johtuvan siitä, että tunnen koiran paremmin, luotan siihen ja itseeni enemmän, takana on onnistuneempia treenejä korkeammilla kriteereillä, ja ennen kaikkea olen oppinut rentoutumaan kehässä ja keskittymään täysillä koiraan. Joskus vielä jopa kuuntelin ja katsoin, mitä tuomari tekee ja sanoo, mutta ne olen nykyisin tyystin unohtanut ;)
Zelda nukkui sylissä suurimman osan luennosta (silloin kun ei kerjännyt naapureilta rapsutuksia). Se on kyllä ihana, kun osaa rentoutua paikassa kuin paikassa, luottaa minuun niin täysillä ja tulkitsee tilanteet minun tekemisieni mukaan. Treeneissä edettiin yksi koira kerrallaan, ja kaikki tekivät niitä juttuja, mitä ohjaaja haluaa. Minulla oli ajatuksissa seuraamisen motivointi sekä ruutu ja tunnari. Yksi toinen koirakko kuitenkin teki jo seuraamisen, joten otettiin Zeldan kanssa ruutu ja tunnari. Minähän olen molempia jo opettanut ja hyvin monella eri tavalla, joten tyhjästä ei lähdetty kummassakaan.
Ruutua tehdään nyt taas kosketusalustalla, mutta vähän eri tapaan kuin aiemmin. Lähetän koiran ruutuun, jään itse paikalleni ja naksautan alustan koskemisesta. Tällöin ruudun vieressä seisova avustaja heittää koiralle namin nenän eteen. Tämän jälkeen käskytän sen maahan ja kävelen itse ruutuun sen palkkaamaan. Tästä aletaan vähitellen häivyttää alusta ja naksu tulee pelkästä ruutuun menosta. Avustaja on kyllä hyvä, koska nyt minun ei tarvitse pinkoa koiran perässä, eikä se myöskään ehdi juosta ruudusta pois minun luokseni takaisin.
Tunnarista oli puhetta monen koiran kohdalla jo luennollakin. Viretilan säätelyhän siinä on kaiken a ja o (kuten kaikissa muissakin liikkeissä). Zeldallakin vire nousee selvästi tunnarissa, ja tähän saakkahan se on vaan viskonut ja nakellut kaikkia kapuloita vuoron perään niitä tippaakaan haistelematta. Siis jos olen tehnyt kapuloilla kentällä noutoa. Nyt tehtiin niin, että kapuloita kaadettiin maahan iso pino ja mie vein oman kapulan muutaman metrin sivuun. Lähetin omalle ja naksautin siitä. Tätä omaa kapulaa lähdettiin siirtämään kerta kerralla lähemmäs kasaa ja lopulta se oli jo osana kasaa. Zelda toi oikean joka kerta.
Mutta tärkein oivallus oli ehkä se, että koira ei tiedä, mitä sen pitää tehdä. Sillä ei riitä naksaus tai nami siitä, että se haistaa tai koskee oikeaa kapulaa. Joten tästä lähin alan vaatia siltä myös kapulan tuomisen. Ilmankos se on säheltänyt kapuloiden keskellä, kun ei itsekään tiedä, mitä pitäisi tehdä ja mistä saa naksun.. Lisäksi olen tehnyt nyt niin paljon metsässä keppien ja käpyjen tunnarointia, että uskoisin kyllä Zeldalla olevan jo tiedossa, että oma haju on se, mitä sieltä haetaan. Jatketaan siis tätä samaan malliin, oma kapula aina ensin vähän sivuun ja sitten hivutetaan kohti muita kapuloita.
Saas vaan nähdä, kuinka saan liikkeitä treenattua, kun molempiin tarvii avustajan ja kasan tarvikkeita mukaan. Aina tarvii erikseen suunnitella ja lähteä treenaamaan, hyvä jos kerran kuukaudessa tulee tehtyä, ja sehän ei tosiaan riitä mihinkään. Hitsi vie.
Kotimatkalla käytiin vielä agilityn piirinmestaruuskisoja katsomassa. Toijalan seudun koirakerhosta oli joukkue joka säkäluokassa mukana! Tämä on aivan uskomaton saavutus, koska pari vuotta sitten minä olin ainoa, joka kisasi seuran lisenssillä :D Jani juoksi Jedin ja Riinan kanssa kuusi nollarataa (vaaaau!) ja nappasi molemmilla koirilla piirinmestaruushopeaa! Onnea Jani ja sheltit!! Joukkueille ei mitaleja tippunut (paras sij. 4), mutta uskomattoman hienon kisadebyytin teki TSKK. Jes :)
Fiona puolestaan vietti päivän kotosalla miun porukoideni kanssa. Ja voitteko uskoa, kun nuo olivat käyneet lenkillä, Fiona ei haukkunut yhtään koiraa. Kaikista oli kävellyt ohi ihan hiljaa. Porukat sanoivat myös, että jokisilloilla autotien vieressä Fiona vähän pelkäsi. Miun kanssani kun se tulee silloille, niin johan alkaa huuto ja riekkuminen autojen perään. Tuo koira on niiiin eri otus eri käsissä. Jopa miun vanhemmilleni, joiden luona se on sentään elänyt monta kuukautta pikkupentuna, se on vieraskorea. Jotenkin se ammentaa kaiken energian ja taisteluhalunsa minusta ja Zeldasta. Mitenköhän tähänkin nyt osaisi puuttua..
Jätän koirat pariksi päiväksi porukoille hoitoon, kun lähden käymään kotona gradupalaverissa. Fiona saa siis viikon verran hermolomaa täällä "maalla" oleillessa. Ei sentään suljeta viikoksi mustaan laatikkoon, kuten on ollut ajatuksissa :D, mutta vallan hyvää tekee varmasti tämäkin maisemanvaihdos..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti